Lounasvinkki – Vegan bowl

Nappasin viime viikolla Rootsista vegaanisen kulhoruoan eli ”vegan bowlin” mukaani, sillä toisinaan lounaan syöminen vaan venyy siihen pisteeseen, että on jo huutava nälkä enkä jaksa aloittaa kokkailua. Innoissani avasin kulhon kotiin päästyäni ja söin sen, jonka jälkeen totesin olevani edelleen nälkäinen. Olen ajatellut, etten ole mitenkään kovin suuri ruokainen mutta ilmeisesti olen, sillä tuo annos ei riittänyt itselleni alkuunkaan. Kulho oli kuitenkin erityisen maukas, josta sainkin kimmokkeen skarpata noiden kotitekoisten bowlien kanssa. Ja mikä parasta, kun valmistat kulhon itse, saat siitä myös riittävän täyttävän.

Viime päivät onkin tullut mentyä kulho lounaiden voimin, sillä olen vähän sellainen, että jos jostain innostun, niin sillä mennäänkin sitten seuraavat pari viikkoa! Kulhohan on vähän kuin salaatti mutta siinä tosiaan kaikki eri aineosat pidetään erillä toisistaan. Tavallaan sinun ei myöskään tarvitse miettiä niin tarkkaan, mitkä raaka-aineet sopivat keskenään koska niitä ei sekoitella. Voit myös yhdistää hyvin montaa herkullista aineosaa ja vain taivas on rajana. Itse rakastan sekoitella kasviksia, hedelmiä, vihanneksia, avokadoa, parsakaalia, papuja, linssejä, kvinoaa, riisiä, nyhtökauraa, härkistä, pähkinöitä, punajuurta ja mitä vielä. Toisinaan lisään joukkoon myös laktoositonta fetaa tai keitettyjä kanamunia, mutta viime kertoina on menty täysin vegaanisella linjalla.

Pakko muuten sanoa tähän samaan hengenvetoon, että kasvisruoan suhteen on kyllä olemassa niin paljon vaihtoehtoja! Kun joskus ajattelin, että miten ihmeessä korvata liha – nykyään tuo ei tule koskaan edes mieleen. Oikeastaan ainoat kerrat, jolloin olen välillä sortunut kanaan, ovat nimenomaan ruokailut ravintoloissa, joiden kasvisruokapuoli on ollut erityisen suppea. Onneksi tuohonkin törmää nykyään yhä harvemmin ja harvemmin, sillä kasvisruokavalio on tällä hetkellä erityisen trendikäs. Muuten lihaa ei tule kyllä syötyä ollenkaan ja ruokavalioni onkin kasvispohjainen. Kalaa kyllä syön ja maitotuotteista kananmunia sekä toisinaan laktoosittomia juustoja. Olo on energinen ja hyvä, suupielet eivät halkeile enkä muutenkaan sairastele tai koe oloani mitenkään puutteelliseksi – olen itse asiassa tänä vuonna ollut terveempi kuin moneen vuoteen! Uskonkin siihen, että liha ei todellakaan ole mikään välttämättömyys vaan sen syöminen on nimenomaan hyvin pitkälti opittu juttu.

Jos vielä muutama sana bowleista niin kulhoruokaa kootessa kannattaa tosiaan huomioida, että siellä on joukossa vihreitä, hyviä rasvoja sekä ainakin yksi proteiinin lähde. Itse tykkään yhdistää kulhoon aina jotain ”lihan korviketta” eli nykyään useimmiten härkistä tai nyhtökauraa – joskus tofuakin. Papujen ja herneiden suhteen kannattaa kuunnella omaa kehoaan, sillä monen vatsa ei niitä kovin suurissa määrin siedä. Omalla kohdallanikin on niin ja näin – oikeastaan parhaiten sopivat raaka-aineet, jotka on vähintään keitetty. Kulhoruoat ovat muuten erinomaisia myös niihin päiviin, kun jääkaapista löytyy vähän sitä ja tätä, ikään kuin sellaista jämäruokaa josta ei oikein saa aikaiseksi mitään muutakaan yhteneväistä.

Bowleihin sopivat todella hyvin myös erilaiset tahnat. Oma suosikkini on ehdottomasti avokadotahna eli guacamole, jota valmistan todella usein. Avokadot ovat, mitä parhaita hyvien rasvojen lähteitä joten niitä kannattaa todellakin ruokavaliossaan suosia! Guacamolestahan on olemassa monia erilaisia variaatioita, joista yhden erinomaisen jaan tänään teille. Tuo reseptin tahna on helppo ja nopea valmistaa ja se sopii nimenomaan erinomaisesti vegaaniseen kulhoon.

GUACAMOLE

  • 2 kokonaista pehmeää ja kypsää avokadoa
  • 2 rkl sitruunanmehua
  • Ripaus laadukasta suolaa
  • Kourallinen korianteria
  • Valkosipulin kynsi
  • 1-2 cm pala tuoretta chiliä
  • Mustapippuria

Laitetaan avokadot, valkosipuli, korianteri ja sitruunanmehu blenderiin ja blendataan tasaiseksi seokseksi. Kaadetaan seos kulhoon ja lisätään mausteet sekä pieneksi pilkottu chili. Maistellaan ja maustetaan oman maun mukaisesti. Säilytetään jääkaapissa, sillä kylmänä tämä tahna on parhaimman makuista!

Tällaisiin lounaisiin täällä on tosiaan hurahdettu! Ja vaikka raaka-aineet ovatkin yleisesti ottaen hieman kalliimpia laatunsa vuoksi, riittää niistä kuitenkin useampaan kulholliseen. Sinällään en siis sanoisi, että tämä lounasvaihtoehto on mitenkään erityisen hintava. Tulee itse asiassa ainakin edullisemmaksi kuin vastaavat ravintola annokset ja jos mietitään vaikka perinteistä salaattia, joutuuhan siihenkin aika paljon erilaisia aineosia hankkimaan jotta siitä saadaan monipuolinen ja täyttävä.

Täältä siis ehdottomasti suositus bowleille, mielettömän hyvä monipuolistaa ruokavaliotaan ja saada vaihtelua lounaisiin!

Kuinka moni teistä on hurahtanut näihin bowleihin eli kulhoruokiin? Ja olisi mukava kuulla mitä kaikkea te yhdistelette keskenään?

Vegaaninen kikhernecurry

Curry on ehdottomasti yksi suosikki ruoistani. Aikanaan, kun vielä söin lihaa, tein currya viikoittain käyttäen raaka-aineina kanaa ja kasviksia. Nykyään, kun liha ei enää maistu, tulee curryt tehtyä tofulla, kasviksilla ja/tai palkokasveilla. On harhaa luulla, ettei täysin vegaaninenkin ruoka voisi täyttää ja olla treenaavalle sopivaa ravintoa. Esimerkiksi kohta jakamassani reseptissä mukana olevat kikherneet ovat aivan mieletön proteiinin lähde, joita kannattaa ehdottomasti suosia ruokavaliossaan jos ne vaan vatsalle sopivat!

Koska arkiruokavinkkejä ja ruokapäiväkirjoja aina toisinaan kysellään, haluan jakaa tämän yhden ehdottomista suosikki resepteistäni teille. Tällä kertaa curryssa ei ole mukana edes tofua, vaan se on tehty kikherneisiin ja kasviksiin! Voin kuitenkin lämmöllä suositella reseptiä, sillä se on yksi bravuureistani. Olen tehnyt currya tällä variaatiolla sen verran monta kertaa, että resepti on todellakin muovautunut erinomaiseksi. Toki mausteiden suhteen saattaa olla makumieltymyksiä (itse pidän aika tulisesta ruoasta), eli niitä voit vapaasti muokkailla ja vaikka punaisen curryn vaihtaa vihreäänkin jos näikseen. Joskus korvasin hätätapauksessa curryn punaisella pestolla ja sekin muuten toimi yllättävän hyvin!

Ruoan tekemiseen menee naurettavat puolisen tuntia, eli tämä on todellakin nopeaa arkiruokaa kaikille kiireisille.

Vegaaninen kikhernecurry (GL, M)

  • 1,5 dl basmatiriisiä
  • 10 kirsikkatomaattia
  • 1 prk kikherneitä (230 g)
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2-3 cm siivu chiliä
  • Kourallinen tuoretta basilikaa
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • Ripaus suolaa
  • Kourallinen korianteria
  • 1 prk kookosmaitoa (käytin suosikkiani Karaa)
  • 2 tl soijakastiketta
  • 1 limetti
  • 3 tl punaista currytahnaa
  • 1-2 tl yrttisekoitusta (provence)
  • 2 tl Korean BBQ Bulgogi (Santa Maria)

Keitetään riisit suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Riisien valmistuessa pilkotaan tomaatit, valkosipulit, chili, korianteri ja basilika, jotka kaadetaan oliiviöljyllä voidellulle pannulle kypsymään. Ruskistetaan ja lisätään joukkoon kikherneet, oliiviöljy, currytahna, mausteet, soijakastike ja vielä viimeisenä kookosmaito. Sekoitetaan ja annetaan hieman vetäytyä, kunnes puristetaan joukkoon limetin mehu (halutessaan voit puristaa hieman myös riisien joukkoon, näin teen itse useimmiten). Kun riisit ovat kypsyneet, nostetaan kastike pois liedeltä ja annetaan hetki jäähtyä ennen tarjoilua.

Annoksesta tuli itselleni kahden päivän ruoat, mutta jos teet ruokaa myös puolisollesi (varsinkin miehelle), suosittelen tekemään ainakin 1,5 kertaisen annoksen!

Kikhernecurry

Oikein aurinkoista lauantaita kaikille!

PS. Kaikille ruokapäiväkirjaa viime aikoina toivoneille tiedoksi, että ensi viikolla on tulossa sellaista. :)