Kuulumisia Malediiveilta!

Terveiset täältä Malediivien Lankafinolhulta! Saavuimme tänne perjantaina aamusta, joten takana on jo muutama päivä ihanaan paratiisisaareen tutustumista. Pakko sanoa etten ole koskaan nähnyt mitään näin upeaa ja Gilin Menokin kalpenee tämän saaren rinnalla! Aivan parastahan on, että Malediiveilla aika on Suomen aikaa vain kaksi tuntia edellä, mikä on helpottanut tänne sopeutumista kovastikin. Ei ole tarvinnut potea jetlagia vaikka itse matkustaminen pientä väsymystä ja univelkaa aiheuttikin. Kaikki on kuitenkin paremmin kuin hyvin ja mukavasti olemme ehtineet saarelle kotiutumaan.

Tämä on tosiaan itselleni ensimmäinen kerta Malediiveilla enkä oikeastaan tiennyt erityisemmin mitä odottaa. Upeita kuvia olin toki Googlesta nähnyt ja kehuja kuullut mutta kaikki on kymmenen kertaa kauniimpaa ihan näin omin silmin nähtynä. Mietimme ystäväni kanssa juuri eilen kuinka ärsyttävää on, ettei kuviin oikein meinaa saada sitä samaa taianomaista tunnelmaa joka täällä vallitsee, sillä kuvat ovat vaan kuvia. Valkoista hiekkaa on pilvin pimein ja se hiljaisuus – se on aivan käsittämätöntä. Nyt en kyllä yhtään ihmettele, että Malediivien pienet saaret ja niillä sijaitsevat resortit ovat häämatkalaisen suosiossa, sillä onhan täällä niin paljon omaa tilaa keskittyä vaan toiseen ihmiseen. On rauhallista eikä ketään kiinnosta mitä muut touhuavat. Viimeksi eilen kävelin kirja kädessä rantaviivaa pitkin ja keskityin lukemiseen. Seuraavassa hetkessä jätin kirjan rantaan ja pulahdin kirkkaaseen veteen kellumaan. Veden lämpötila on kuin linnunmaito ja se on tosiaan täysin kirkasta. Meininki täällä on kyllä aivan käsittämätöntä ja nyt ymmärrän kyllä sataprosenttisesti miksi ihmiset tänne matkustavat ja unelmoivat matkustavansa.

Viime päivät ovat tosiaan menneet lähinnä paikkaan tutustuessa ja rentoutuessa. Jotain kuviakin on tullut otettua mutta pääasiassa on menty ilman minkäänlaista ohjelmaa tai aikataulua. Oikeastaan ainoat päiviämme aikatauluttavat asiat ovat puolihoidon aamiainen ja illallinen. Muuten kaikki tekeminen on todella vapaata eikä kelloa tule juurikaan tuijotettua. Saari itsessään on aika pieni mutta resortti laajalle saareen levittäytynyt. Tällä saarella ei siis ole mitään muuta kuin meidän resortti, moskeija sekä työntekijöiden majoitusalue. Muuten tämä on täysin hotellin saari ja vähäinen turistimäärä sinne tänne saarta hajautettua. Täällä ei siis todellakaan ole samanlaista ryysistä kuin joissain Kreikan kohteissa vaan ihmisiä on vähän – tai sille se ainakin tuntuu, sillä ihmiset on hajautettu pitkin saarta. Siispä jos kaipaat hermolomaa tai sitä, että saat vaan olla ja ladata akkuja, on Malediivit aivan loistava kohde siihen.

Itse pelkäsin alkuun hieman tylsistynkö täällä mutta jo tässä muutamassa päivässä on tullut huomattua, että yllättävän nopeasti sitä pääsee rentoon tunnelmaan, jossa esimerkiksi kello unohtuu ja sitä tekee asioita jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Hetkessä eläminen on itselleni Suomessa niin hankalaa koska minulla ei ole työaikoja jonka puitteissa töitä tekisin, vaan oikeastaan niin moni asia liittyy tavalla tai toisella työhöni. Tuo on omalla tavallaan työssäni parasta mutta samalla myös pahinta. Täällä stressi on kyllä aivan minimissään ja koska ne arkiset velvollisuudet puuttuvat, ei haittaa vaikka vähän hommia rentoilun lomassa tekisinkin. Jopa työ tuntuu täällä lomalta, sillä ympäristö on niin erilainen kuin mihin on tottunut.

Siispä hyvää kuuluu tänne Malediiveille! En valita eikä tällä hetkellä ole mitään mistä valittaisin. Ainut pientä tukaluutta aiheuttava seikka on kuumuus, sillä ilmasto on todella kostean nihkeä. Ensimmäisenä iltana saatiin jopa trooppinen sadekuurokin ja ne ovat täällä aika yleisiä. Nyt odotellaan, että aurinko tulisi pilvestä ja suuntaankin aivan näillä näppäimillä rantatuoliin takapihallemme. Meillä on siis huone aivan meren rannassa, jossa meillä on omat rantatuolit varattuna. Maisema herätessä on siis todellakin henkeä salpaava ja  siitä ajattelin ehdottomasti seuraavat päivät nauttia!

Nyt oikein ihanaa sunnuntaita sinne koti Suomeenkin!

 

Matka joka muutti jotain syvemmällä minussa

Vierailin joku aika sitten Momondon bloggaajille järjestämässä vaikuttaja-illassa, jossa kuulimme toinen toistaan inspiroivampia matkatarinoita. Tuo ilta nosti paitsi matkakuumeen, sai minutkin pohtimaan menneitä reissuja ja niiden vaikutusta minuun. Näihin vuosiin on nimittäin mahtunut yhtä ja toista matkaa mutta koen, että jokainen niistä on ollut kokonaisuudessaan hieman erilainen. Toisaalta nimenomaan tuo matkustamisesta tekeekin niin parasta! Koskaan matkalle lähtiessä et tiedä mitä on edessä ja millainen seikkailu sinua kohteessa odottaa.

Kun mietin omaa matkustushistoriaani ja kohtaamisia matkoilla, tulee mieleeni lukuisia tuttavuuksia eri maista ja matkakohteista. Todella monelta ihmiseltä voimme oppia jotain mutta jotta ihminen liikuttaa jotain syvemmällä meissä, vaaditaan siihen hieman enemmän. Koenkin, että omalla kohdallani se ehkä kaikista mieleenpainuvin ja itselleni merkityksekkäin matka oli viime vuoden loppukesän loma Santorinille. Tuo matka varattiin ystäväni kanssa aika ekstempore ja rehellisesti sanottuna täysin summanmutikassa edullinen hinta edellä. Molemmat halusimme pienen irtioton arjesta auringon alla ilman sen suurempia etukäteen laadittuja suunnitelmia. Enpä olisi tuolle spontaanille matkalle lähtiessäni uskonut kuinka paljon voi jotain tuon reissun seurauksena sisälläni liikahtaa ja millaisia tunteita käyn sen jälkeen läpi.

Matka oli tosiaan paitsi ihana aurinkoloma Santorinin auringon alla, myös erittäin opettavainen. Se muistutti minua jostain sellaisesta, jonka luulin jo minussa kokonaan kadonneen – nimittäin vahvoista tunteista, joita voin kokea toista ihmistä kohtaan. Jokunen teistä ehkä muistaakin kuinka kirjoittelin loman jälkeen ihastuksesta ja siitä, kuinka eräs ihminen tuolla kohteessa sai minut tuntemaan jotain sellaista, jota en ajatellut olevan enää olemassa. Vaikka tiesin saman tien hänet kohdatessa, että tämä juttu tulee jäämään tänne, silti lähdin tuohon minua vieneeseen tunteeseen spontaanisti mukaan ilman sen suurempia odotuksia ja ajattelin, ettei pieni lomaromanssi olisi kai pahitteeksi. Mitään sen syvempää en kuitenkaan alun perin uskonut tapahtuvan enkä todellakaan osannut kuvitella, että tulisin tähän ihmiseen ihastumaan! Tuossa kohtaa olin nimittäin ylipäänsä todella kyyninen ihastumista saatikka rakastumista kohtaan ja ajattelin, etten välttämättä kykene enää koskaan entiseni jälkeen tuntemaan mitään vahvempaa. Matka kuitenkin muutti jotain ja minä ihastuin, en rakastunut mutta ihastuin syvästi ja se oli tuossa elämänvaiheessa minulle enemmän kuin paljon.

Absurdin tästä tekee se, että tunsin kyseisen ihmisen kolme kokonaista päivää ja tämä kaikki tapahtui noinkin lyhyessä ajassa. Kun tuota järjellä ajattelee, kuulostaa se lähestulkoon mahdottomalta – minä kun en ole niitä, jotka ihastuvat päätä pahkaa tuosta noin ihmisiin. Nyt kuitenkin kävi niin. Tuon kokemuksen jälkeen tuli myös todella vahva tunne siitä, että tämä oli universumin järjestämä kohtaaminen. Kohtaaminen, joka muutti jotain minussa ja hänen kauttaan ikään kuin näin itseni selkeämmin. Vaikka lomalta paluu oli aivan kamalaa ja itkin pari päivää sängyssä, silti jossain kohtaa kyyneleet muuttuivat onnen kyyneleiksi. Tuli sellainen tunne siitä, että minä kykenen tuntemaan jotain syvempää ja se on asia, jonka luulin itsestäni kadottaneen.

Tuo kohtaaminen olikin elämässäni käännekohta, jonka jälkeen jotain muuttui ihmissuhteiden saralla. Vaikka se ei tehnytkään ihmissuhteistani missään nimessä helppoja, sen jälkeen olen kokenut vahvan ihastumisen tunteen jopa toisenkin kerran. Muutuin jollain tavalla avoimemmaksi ja tuon huomasi myös lähipiirini. En enää suojellutkaan eron jälkeen haavoille revittyä sisintäni vaan uskalsin antaa itsestäni rohkeammin. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo oli viime vuoden yksi tärkeimmistä käännekohdista ja tänäkin päivänä uskon, että tuo kohtaaminen ei ollut tarkoitukseton. Itse asiassa tämän tekstin kirjoittaminen tuli siinäkin mielessä hyvään saumaan, että se toimi itselleni uutena muistutuksena. Muistutuksena siitä, että kaikki on mahdollista.

Haluan kokemuksellani muistuttaa jokaista eron jälkeen kyynisyyden kanssa kamppailevaa siitä, että se vahva tunne on mahdollista kokea uudelleen. Joskus tuo tunne tulee aivan puskista kuten omalla kohdallani kävi, mutta mahdotonta se ei ole. Ja se elämästä niin upean tekeekin, että ihminen on kykeneväinen eheytymään ja kokemaan ihastuksen tai jopa rakastumisenkin tunteita useamman kerran elämänsä aikana. Vaikka eron hetkellä tuntuu sille, ettei enää ikinä pysty, kykene tai voi, niin kaikki on mahdollista.

Oikein ihanaa pääsiäislauantaita jokaiselle!