Näin meikkaan kulmakarvani

Kulmakarvameikistä on tullut tehtyä postausta joskus aikaisemminkin, mutta koska siitä on jo sen verran aikaa, ajattelin päivitellä tilannetta. Meikkaustyylini, kun jonkun verran vaihtelee jatkuvasti ja kulmienkin suhteen on ehkä tapahtunut jotain pientä muutosta. Olen itseasiassa jonkunlainen kameleontti mitä kulmakarvoihin tulee ja toisinaan pidänkin niiden suhteen vahvemmasta linjasta ja toisinaan taas kevyemmästä. Menen todella pitkälti päivän fiiliksen mukaan – mikä nyt milloinkin sattuu hyvältä tuntumaan!

KulmakarvatKulmakarvameikki

Olen siinä mielessä onnekas, että omistan suhteellisen paksut kulmat. Vaikka ne ovatkin eriparia ja eri kohdilla kasvoissani, on karvaa runsaasti. Jonkun verran on lovikohtia ja pieniä aukkoja siellä täällä, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Voin hyvin kulkea myös meikkaamattomilla kulmilla, sillä ne eivät ilman värjäystäkään ole aivan hailakat. Värjään kulmakarvat kuitenkin suunnilleen kerran kuussa, sillä tahdon etenkin tuohon siipiosaan vähän skarpimpaa sävyä. On mukavampi kulkea ilman meikkiäkin, kun kulmat ovat aina mintissä. Olen tehnyt kulmakarvojen värjäämisestä tutorialin viime kesänä, joten jos tuo postaus on mennyt jostain syystä ohitse, niin se kannattaa kurkata TÄÄLTÄ.

Alla olevassa kuvassa kulmakarvani ovat uonnontilassa. Viime värjäyksestä on aikaa kolmisen viikkoa, joten väri ei ehkä ole tummimmillaan mutta tosiaan mitään meikkiä niissä ei ole. Tavallaan jees, mutta jotain kuitenkin puuttuu. Minusta meikki tuntuu aina jotenkin keskeneräiseltä jos kulmille ei ole tehty mitään.

KulmakarvatIMG_1100-2

Käytän kulmiini kahta erilaista meikkaustyyliä. Toinen, se hieman harvinaisempi tapa on meikki pelkällä kulmakynällä. Täytän kulmien lovikohtia ja skarppaan niiden omia rajoja pienin vedoin. Samalla, kun teen vetoja, pehmennän niitä kulmaharjalla. Tähän puuhaan käytän *Oriflamen Giordani Gold Double Ended Eye Brown -kulmakynää ruskeassa sävyssä. Kyseisessä kynässä parasta on värin koostumus, joka muuttuu iholla puuterimaiseksi ja sillä levittyy tavallista kulmakarvakynää pehmeämmin. Kynän toisessa päässä on kätevästi harja, jolla lopputuloksen saa luonnollisemmaksi. Tämä tyyli vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa, sillä kynällä kulmien läpi käyminen on aina hitaampaa. Lopputulos on kuitenkin kaunis ja luonnollinen, kunhan sen vaan jaksaa tehdä! Lopuksi useimmiten sipaisen kulmiin vielä Lumenen kulmakarva vahaa ja siinä se!

Alla lopputulosta tästä meikkaustyylistä.

Untitled Export2Oriflame kulmakynä

No sitten se yleisempi tyyli, joka kulmissani ehkä useammin nähdään. Se vaatii kolme eri tuotetta onnistuakseen, mutta lopputulos syntyy silti kovin nopeasti. Alkuun rajaan kulmat Oriflamen kulmakynällä (sama jonka jo mainitsin) kevyesti. Korostan ikäänkuin kulmien omia rajoja ja ylhäältä saatan hieman vahvistaa kulmien muotoa. Kun kevyet rajat on piirretty, pehmennän ne kulmakynän harjapäällä. Tämän jälkeen siirryn Anastasian kulmavärin kimppuun (Dipbrow Pomade sävyssä dark brown) ja levitän sitä siveltimellä rajojen sisäpuolelle kevyin ja lyhyin vedoin. Jätän kulmien ns. etuosan haaleammaksi ja vahvistan väriä keskeltä loppua kohden. Teen vedot Ecotoolsin kaksipäisellä siveltimellä, joka minulla on ollut käytössä jo vuosia. Tuo on muuten aivan paras tähän puuhaan! Kun väri on tasaisen näköinen ja siisti, harjaan kulmat lopuksi Lumenen kulmakarvavahalla (sävy grey brown).

Alla lopputulosta tästä tyylistä.

KulmakarvatKulmameikkiKulmakarvameikki

Tässä tosiaan kaksi eri tyyliä, joita kulmakarvameikissäni käytän. Tavallaan pidän vähän luonnollisemmasta lookista mutta toisaalta rakastan sitä, että kulmat ovat täyteläiset. Jotenkin juuri tässä jälkimmäisessä enemmän suosimassani tavassa kulmat tulevat paremmin esiin – vai oletteko samaa mieltä? Kumpi tyyli on enemmän makuunne, vai huomaatteko edes eroa?

Kaikki meikissä menee kokoajan luonnollisempaan suuntaan, joten saas nähdä millainen on kulmien tulevaisuus. Toivon sydämeni pohjasta, että vaikka muoti ympyrää kiertääkin, koskaan ei palata siihen viivakulmatrendiin! Huh, se oli jotain niin kamalaa. Mikroblading tuntuu olevan tällä hetkellä yhä useamman huulilla ja siitä onkin aivan varmasti apua monelle heikot kulmat omaavalle – tai miksei muillekin. Itse en ehkä siihen jaksaisi lähteä, sillä hyvin pärjään näinkin. Kulmien värjääminen on mielestäni ihan super helppoa ja kunhan ei vaan laiskota, sen tekeminen kuukausittain ei aiheuta ainakaan itselleni ongelmia. Pakko muuten loppuun vinkata eräästä kulmaväristä, jonka löysin ihan vasta joululomalla! Merkki on Cameleo ja sitä myydään mm. Halpa-Hallissa ja Tarjoustaloissa. Kymmenen kertaa parempi kulmaväri, kuin kaikki aikaisemmin käyttämäni. Ottaa kiinni todella napakasti ja väri pysyy pitkään!

Millaisilla tuotteilla te meikkaatte kulmanne? Pidättekö enemmän todella luonnollisesta vai vähän skarpimmasta lookista? :) 

*Tuote saatu blogin kautta testiin. 

Kolme parasta poskipunaa

Itselleni poskipuna on todella tärkeä osa meikin lopputulosta ja ilman sitä tuntuukin, kuin jotain oleellista puuttuisi. Poskipunan tehtävähän on nimenomaan korostaa, antaa ilmettä, raikastaa ja muotoilla kasvoja. Eipä siis ihme jos sen puuttuminen näkyy aika oleellisesti meikissä.

IMG_1051-004

Olen aina pitänyt eniten puuterimaisista punista. Voidemaisiakin testanneena on pakko silti kallistua puuterin suuntaan. Puuteri levittyy niin helposti ja sitä on iisimpää laittaa juuri oikea määrä. Helppo lisäillä tai jopa häivyttää poiskin. Puuterin kanssa myös meikkipohja pysyy paikoillaan eikä lähde rullautumaan edes levitysvaiheessa.

Miten sitten löytää itselleen juuri oikeanlainen poskipuna, sävy ja merkki? Tämäkin voi olla pitkä prosessi ellei vaan kuuntele muiden vinkkejä hyvistä tuotteista! Useampien merkkien poskipunia testanneena on ihan pakko sanoa, että harvassa ovat punat joiden pigmentti kestää kasvoilla pitkän päivän ajan. Siis ihan oikeasti. Suurinta osaa joutuu lisäilemään päivän mittaan tai ylipäänsä laittamaan jo kerralla huomattavat määrät, jotta saa edes jotain sävyä aikaiseksi. Itsehän olen vähän sellainen poskipunan suurkuluttaja, että tykkään käyttää sitä jopa aika näkyvästi. :) Monet meikkivinkit ja ohjeet kertovat toista tarinaansa, mutta minä taas pidän punan tuomasta hehkusta. Toki liika on aina liikaa, mutta vähän runsaammallakin kädellä levitetty puna voi olla aika nätti.

IMG_1047-001

Omasta meikkipussistani löytyy kolme ehdotonta poskipunasuosikkia, joissa pigmentti ja laatu on enemmän kuin kohdillaan. Kaksi MAC mattaista poskipunaa, sekä Dr.Hauschkan luomupuna. Tämä kolmikko on ehdottomasti paras koskaan kokeilemani poskipunatrio! Pidän todella paljon nimenomaan raikkaista poskipunista ja siksi kaikki hieman oranssiin ja persikkaan taittavat sävyt ovat heikkouteni. Ne mielestäni sopivat hyvin myös kasvoilleni, koska omaan tummat piirteet.

Pidemmittä puheitta kuitenkin itse puniin ja sävyihin.

1. MAC – Powder Blush sävyssä Mocha.

Ehdottomasti uusin poskipuna suosikkini! Luin jostain, että kyseinen puna on Kylie Jennerin käyttämä ja pistinkin sen mieleeni. Macin pisteellä hieman kauhistelin sopisiko tällainen jopa lilaan taittava puna omille kasvoilleni, mutta myyjän vakuuteltua minut ostin sen testiin. Aivan super ihana! Nimensä mukaisesti mokkainen mutta kuitenkin tyttömäinen, eikä missään nimessä tunkkainen. Sopii erinomaisesti etenkin tummempien nudejen tai ruskeiden huulipunien kaveriksi. Myyjän mukaan tämä on todella suosittu sävy ja melkein aina loppu. Siispä varma valinta.

IMG_1060-002

2. Dr.Hauschka – Rouge Powder sävyssä 02.

Luonnonkosmetiikka, uusin rakkauteni. Tämän poskipunan koostumus ei ole niin hieno kuin Macin punissa, vaan se on vähän tuhdimpi. Toisaalta pigmenttiä kyllä löytyy todella hyvin ja levittyvyyskin on priimaa! Sävy on myös todella nappi vaikkakin aika vahva. Parasta luonnonkosmetiikassa on tietenkin se ajatus tuotteiden takana ja puhtaus. Jo ajatuksen tasolla tällaisen siveleminen poskipäille tuntuu erityisen hyvältä. Tämä poskipuna sopii myös herkkäihoisille ja nimenomaan helposti allergisoituvalle iholle.

3. MAC – Sheertone blush sävyssä Peaches.

Tämä poskipuna on majaillut meikkipussissani pisimpään. Aivan ihana sävy, pitkäaikainen suosikkini ja sitä se on edelleen. Nimensa mukaisesti raikas persikka, joka tosiaankin on hyvin pigmenttinen. Jo pieni sipaisu riittää tuomaan kasvoille kauniin hehkun. Pysyy jatkossakin meikkipussissani ja on ehdottomasti nimenomaan se tuote, jonka nimeäisin näistä kolmesta ”parhaista parhaaksi”.

IMG_8596

Yllä olevasta kuvasta näkee aika hyvin tuon kohdan, johon poskipunaa levitän. Teen niin, että hymyilen ja aloitan levityksen poskipään korkeaimmasta kohdasta pyörivin liikkein. Häivytän punaa kuitenkin kohti ohimoa jolloin saan siitä linjakkaamman. Kuten kuvasta voitte huomata, en säästele punan kanssa. :) Käyttämäni poskipunat ovat kuitenkin niin pigmenttisiä, että yhdestä sipaisusta riittää väriä aina yhteen poskipäähän.

Sen lisäksi, että tärkeää on omistaa hyvä ja laadukas puna on laadukkaalla siveltimelläkin merkityksensä. Itselläni on jo iät ja ajat ollut käytössä Ecotoolsin siveltimet, joiden puolesta edelleen liputan! Omistan poskipunaa varten kaksi kokoa, hieman pienempi päisen siveltimen joka on pehmeämpi ja sitten kovemman, suuremman siveltimen. Molemmat ovat aivan ihania, mutta ehkä vielä enemmän suosikkini tuo suurempi sivellin. Jostain syystä pidän poskipunan levittämisestä hieman kovemmalla siveltimellä? Jotenkin se nappaa paremmin kiinni ja levityskin on helpompaa.

Onko teillä olemassa joku suosikki poskipuna josta ette hevillä luovu? Vinkkejä otetaan kyllä vastaan! Etenkin Macin muut poskipunasävyt kiinnostavat. Mikä on sinun tummatukkaisen suosikki heidän valikoimastaan? :)