Miten selvisin masennuksesta?

Eilen vietettiin maailman mielenterveyspäivää, jonka tiimoilta jäin pohtimaan mielenterveyttä ja henkilökohtaista kokemustani masennuksesta. Enpä olisi nimittäin muutama vuosi sitten uskonut, että joudun tässä kohtaa elämää itsekin toteamaan käyneeni jonkin asteisen masennuksen läpi, sillä aikaisemmin pidin masennusta naivisti mentaalisesti herkempien sairautena. Ajattelin, että kykenen itse hallitsemaan mieltäni ja helposti ylläpitämään sen hyvinvointia. Pidin itseäni myös sellaisena selviytyjäsieluna, joka ei yksinkertaisesti kärsi masentavista ajatuksista muutamaa päivää pidempään, saatikka anna niille valtaa. Toisin kuitenkin kävi ja omalla kohdallani masennus tuli kirjaimellisesti puskista ja pikkuhiljaa. Meni pitkään että sen itselleni myönsin ja edelleen asiasta puhuttaessa huomaan jollain tapaa vähätteleväni kokemustani. En mielelläni nosta sitä keskusteluissa esiin, tai oikeastaan edes puhu asiasta sen oikealla nimellä. Välillä mietin, onko kyse häpeästä tai siitä, että edelleen jossain takaraivossani niputan masennuksen epäonnistumiseen?

Masennus ei aina näy päällepäin, kuten kesäkuussa kirjoitin. Iloinen hymy tai nauru eivät välttämättä kieli hyvästä olosta, vaan kaikki tuo voi olla myös pakokeino ihmisten edessä. Omien kokemusten myötä olen oppinut, ettei koskaan pidä olettaa mitään ihmisten henkisestä tilasta ulkoisen käytöksen perusteella. Se porukan suupaltti saattaa kärsiä yksin ollessa ahdistuskohtauksista, eikä masennus ole pelkästään sisäänpäin kääntyneiden sairaus. Masennukseen voi sairastua kuka tahansa – samalla tapaa kuin vaikka syöpään. Uskon että geenit kyllä vaikuttavat, eli esimerkiksi suvussa kulkeva masennus periytyy todennäköisemmin kuin jättää periytymättä. Pääpointti on kuitenkin siinä, ettei kukaan meistä ole suojassa masennukselta. Tästä syystä on mielestäni tärkeää että aiheesta puhutaan! Kun tietoutta on riittävästi, kykenemme tunnistamaan masennuksen oireet ajoissa, eikä tilanne etene pahaksi. Tietoisuus tuo myös avun lähemmäs, eli avun hakeminen ei enää tunnukaan nololta tai vaikealta kun asiasta puhutaan ja se on normalisoitu.

Itse uskon että masennuksen taustalla on aina jotain. Oli kyse sitten geeniperimän mukana kulkevasta alttiudesta tai elämänkokemusten tuomista vaikeuksista, masennukseen liittyy lähes aina jotain syvempää. Usein tämä jokin on liitännäinen jo elettyyn elämään, lapsuuteen tai piilotajuntaan. Meillä ihmisillä saattaa olla olemassa olevana asioita, joiden todellisuuden olemme kokonaan kieltäneet. Nämä asiat usein alkavat eletyn elämän myötä oireilemaan ja toistuessaan aikuisena esimerkiksi ihmissuhteiden kautta elämässämme, saattavat ne nostaa lapsuuden traumat pintaan. Tokikaan en ole lääkäri, eli en väitä tietäväni aiheesta kaikkea, mutta uskon siihen että useimmiten masennuksen taustalla on käsittelemättömiä asioita, vakavia traumoja, surua, vihaa tai pelkoa. Tästä päästäänkin siihen omaan selviytymiskeinooni, eli terapiaan. Veikkaan että ilman terapiaa en olisi selvinnyt – en ainakaan näin hyvin. Pidänkin hahmoterapiaan hakeutumista parhaana päätöksenä sen jälkeen, kun rohkenin myöntää itselleni etten enää jaksa tai kykene selvittämään tilannettani yksin.

Tiedän ettei kaikkien kohdalla hommat mene yhtä jouhevasti kuin ne kohdallani menivät, ja sain jo ensimmäisistä terapiakäynneistä apua. Jos olisin odotellut yhtään pidempään, en tiedä olisinko pisteessä jossa nyt olen. Parantuminen alkoi kuitenkin pikkuhiljaa ja itselleni oli hyvin tärkeää että tiesin saavani apua itse ongelmaan, enkä turruttavani mieltä lääkkeiden avulla. Ja tässä kohtaa on mainittava, että ymmärrän hyvin jos lääkityksen haluaa aloittaa tukemaan terapiaprosessia! Eli älkää ymmärtäkö väärin, kukin tekee valintansa ja joskus lääkitys on melkeinpä pakollinen. Omalla kohdallani masennus ei kuitenkaan ollut vaikea vaan veikkaisin, että jotain lievän ja keskivaikean väliltä – kenties melankolinen masennus (siihen kaikki oireeni siis täsmäsivät). Diagnoosiahan en siis koskaan saanut, sillä en hakeutunut terveydenhuollon piiriin vaikka näin jälkikäteen mietittynä, olisi ehkä kannattanut. Toisaalta olen tyytyväinen että hakeuduin terapiaan omakustanteisesti, jonka vuoksi pääsin sinne saman tien siinä kohtaa, kun otin härkää sarvista ja perheenikin minua siihen kehotti. Usein jonottaminen varmasti pahentaa oireilua ja veikkaankin että nimenomaan tuokin saattoi olla kohdallani se merkittävä tekijä sen suhteen, ettei mielentilani päässyt enää pahenemaan.

Kuluneena kesänä kärsin muutamaan otteeseen lyhyistä ajanjaksoista, kun elämä tuntui jälleen ankealta ja olo oli innoton kaikkea tekemistä kohtaan. Muistan miettineeni palaako se sama olo takaisin, mutta onneksi kyse oli loppupeleissä vain hetkellisestä melankolisuudesta. Masennuksen jälkeen sitä kuitenkin jollain tavalla pelkää aina silloin, kun olo tuntuu henkisesti pahalta tai innottomalta. Vaikka hyvin tiedostan, että elämään kuuluu niin iloa kuin surua, silti masennuksen kokeminen on jättänyt jälkensä. Sitä kun ei vaan voi verrata normaaliin pettymyksen tunteeseen, vaan kyseinen tunne on pelottavan kokonaisvaltainen. Lohdullista on kuitenkin se, että masennuksesta voi parantua. Aivan sama mistä masennuksen muodosta kärsit, toivoa on. Tärkeintä on hoitaa mieltä ja pyrkiä löytämään ne syyt masennuksen taustalta. Kun saamme vastauksia ja ymmärrystä, se useimmiten auttaa aika tavalla! Itse sanoisin tärkeimmiksi masennuksen hoitokeinoiksi puhumisen, toisen ihmisen kuuntelevat korvat (ei mieluiten ystävä, sillä ystävän rooli ei ole olla terapeutti), oman hyvinvoinnin tukemisen liikunnan sekä ravinnon turvin, säännöllisen elämänrytmin, riittävän unen (masennus aiheuttaa usein univaikeuksia) ja tarvittaessa lääkehoidon. Mikäli olet masentunut, suosittelen välttämään alkoholia, sillä alkoholi on depressantti ja sen on todettu olevan vahvasti yhteydessä masennukseen.

Neule second hand / Farkut H&M (vanha malli)

Yksi asia jonka haluan tässä lopussa vielä esiin nostaa, on lievä pitkään jatkunut masennus eli dystymia. Se on tänä päivänä hyvin yleinen masennuksen muoto, johon valitettavan harvoin puututaan samalla tapaa kuin vaikeampiin masennuksen muotoihin. Masennuksesta puhuttaessa jollain tapaa edelleen oletetaan, että apua kaipaava on nimenomaan lähestulkoon vuoteen oma ja vaikeassa jamassa. Tässä kohtaa unohdetaan että samalla tavalla pitkään jatkunut lievä masennus saattaa syödä ihmistä, vaikka hän säilyttäisi työkykynsä ja olisi näennäisesti kunnossa. Eli se mitä haluan sanoa, on että avun hakeminen lieväänkin masennukseen on yhtä hyväksyttävää, eikä siitä tarvitse selviytyä yksin! Jos paha olo on jatkunut muutaman kuukaudenkin ajan päivittäin, älä pelkää kääntyä avun puoleen.

Omasta kokemuksesta – joskus on suurta vahvuutta myöntää heikkoutensa. Ja vaikka olemassa olisikin sinua enemmän apua tarvitsevia hyvin vaikeasti masentuneita, tässä asiassa on lupa ajatella itsekkäästi ja laittaa oma mielenterveys etusijalle. Masennuksen kohdalla neuvonkin rohkaistumaan avun hakemisen suhteen, vaikka oma mieli vähättelisikin tilannetta. Usein tuossa kohtaa kun oman avun tarpeen vielä tunnistaa, asialle on mahdollisuus tehdä huomattavasti enemmän.

Tsemppiä kaikille masennuksen kanssa kamppaileville ja muistakaa, että te olette vahvempia kuin tuon mielenne mörkö. <3

 

Kuvat: Iines / edit: minä

5 vinkkiä ahdistuksen hallintaan

Veikkaan että useampi tietää miltä tuntuu silloin kun ahdistaa. Ahdistus on luonnollinen tunne kun elämässä on stressiä ja pelkoa tai tilanteita, jotka aiheuttavat noita kahta asiaa. Usein ahdistus nousee menneisyydestä – jopa lapsuudesta saakka. Kun aikuisiällä joutuu tilanteeseen, jonka on kokenut lapsuudessa uhkaavaksi, nousee meihin jäänyt tunne pintaan piilotajunnasta. Esimerkiksi jos lapsuudessa on kokenut tulleensa hylätyksi tai jäänyt vaille vanhempien emotionaalista huolenpitoa, nousee kyseinen tunne esiin aikuisiällä siinä kohdin, kun olemme parisuhteen kriisitilanteessa. Esiintymisahdistus saattaa puolestaan johtua lapsuudessa koetusta ikävästä esiintymistilanteesta, joka on jättänyt meihin trauman.

Ihmisillä on erilainen tyyli reagoida ahdistukseen. Yleisimmin joko taistellaan pelkoa vastaan vastareaktiolla, kuten ärsytyksellä tai uhmalla, jähmetytään paikoilleen eikä kyetä toimimaan ja sanomaan mitään tai paetaan tilanteesta poistumalla paikalta ja välttelemällä keskustelua. Itse huomaan toimivani eniten vastareaktiolla, eli jos minua ahdistaa jonkin, olen huonolla tuulella ja ärsyyntynyt tai vastaavasti itken herkästi. Tiedostan nykyään myös erittäin hyvin ne minua ahdistavat tilanteet ja siksi pyrin niihin suhtautumista harjoittamaan. Tällaisia ovat esimerkiksi ihmissuhteet, joissa ei keskustella avoimesti, vaan asioita jätetään ikään kuin roikkumaan ilmoille eikä niitä nosteta pöydälle. Pahinta on mielestäni se, että riitatilanteessa toinen poistuu paikalta eikä suostu keskustelemaan ja asia jätetään käsittelemättä. Tuollainen ”hylkäämistä” puoltava tilanne ikään kuin vahvistaa minussa sellaista sisään rakennettua pelkoa ja ahdistusta, vaikka en olekaan ihminen joka pelkäisi näennäisesti olla yksin.

Myös tilanteet joissa joudun menemään johonkin paikkaan josta en tunne ketään, ovat minulle hyvin ahdistavia. Näissä tilanteissa varmaan laukeaa se samainen ahdistus, jota koin koulussa yhdeksännellä luokalla muutettuamme jälleen uudelle paikkakunnalle. Muistan kuinka tuolloin ahdistukseni laukesi jähmettymisenä, eli en vaan kyennyt olemaan kenenkään seurassa oma itseni. Välillä saatan kokea ahdistuneisuutta myös ilman, että osaan yhdistää sitä sillä hetkellä mihinkään asiayhteyteen. Tämäkin on luonnollista, sillä usein keho reagoi ensin ja mieli tulee vasta perässä. Herkkyys puoltaa myös ahdistuksen tuntemista, eli herkkä ihminen useimmiten ahdistuu helpommin kuin vähemmän herkkä.

Ahdistus on harvoin vakavaa, eli jos sitä kokee välillä arjessa, ei siitä kannata huolestua. Jokainen meistä on välillä ahdistunut ja se on täysin luonnollista koska elettyä elämää on takana ja täten myös elämänkokemusta – niin hyvässä kuin huonossa. Kaikki jättää meihin jälkensä. Sen sijaan jos ahdistus alkaa olemaan päivittäistä, eli ahdistaa mennä kauppaan tai liikkua julkisilla, saattaa kyseessä olla jotain vakavampaa, jonka tiimoilta kannattaa piipahtaa lääkärissä. Tänä päivänä kun me odotamme niin paljon itseltämme ja elämältä, yhteiskunta on suoristuskeskeinen ja tulisi olla sitä tai tätä, ei ole ihmekään että moni sairastuu ahdistuneisuushäiriöihin. Itselläni ei ole onneksi tuon asteisesta ahdistuksesta kokemusta vaikka olenkin vaikeissa elämäntilanteissa saattanut tuntea itseni ahdistuneeksi jopa kuukausia. Tiedostan kuitenkin ahdistuksen syyt ja täten olen pitänyt tunnetta luonnollisena. Joskus hankalat elämäntilanteet laukaisevat pitkäkestoisen ahdistuksen mutta onneksi se on kuitenkin väliaikaista.

Koska ahdistuksen tunteminen on niin yleistä ja sitä itsekin elämässäni koen, haluan jakaa teille omat vinkkini ahdistaviin tilanteisiin. Ohessa siis viisi vinkkiä, joiden avulla ahdistus on mahdollista taltuttaa tai sitä opetella hallitsemaan.

Ajatusten läpikäynti/realisointi

Mielestäni ensimmäinen ja tärkein neuvo ahdistavaan tilanteeseen on pysähtyä miettimään tätä meitä ahdistavaa asiaa ja ikään kuin realisoida se. Mieti järjellä ja unohda tunne. Tunne nimittäin usein ohjaa meitä suurentelemaan tätä ahdistavaa asiaa ja mielikuvituksen laukatessa tilanne saattaa paisua omassa päässä aivan ihmeellisiin mittasuhteisiin. Minulla on kertoa tähän hyvä esimerkki muutaman vuoden takaa elämästäni kun olin aivan varma, että olen raskaana. Kehossani oli kaikki merkit, jotka viittasivat raskauteen ja vaikka tein raskaustestin, olin varma ettei raskaus vaan näy siinä. Ahdisti aivan järkyttävästi ja keskellä yötä sitten googlailtuani asiaa löysin keskusteluja, jotka vahvistivat uskomustani ja varasinkin yöllä ajan yksityiseen lääkäriin. Seuraavana aamuna sitten vaadin kaikki mahdolliset testit ja lysti kustansi lopulta reilusti yli pari sataa. Arvannette myös lopputuleman, eli ei, en ollut raskaana. Hyvä esimerkki siis siitä miten oma mieli tekee herkästi tepposet ellei sille laita stoppia.

Ajatusten realisointi on myös sitä, ettei arvaile toisen ihmisen ajatuksia tai tunteita vaan sen sijaan tekee asiasta selkeän ja kysyy suoraan toiselta. Tuollainen toisen tunteiden ja ajatusten arvailu on nimittäin sitä, mikä saa meidät herkästi ahdistumaan kun luomme omia mielikuvia tai tulkitsemme toisen ihmisen käytöstä – usein vieläpä täysin väärin. Työelämässä ahdistavissa tilanteissa asia kannattaa nostaa esiin johdon kanssa sen sijaan, että sitä pyörittelee omassa mielessä. Olemalla itse selkeä saa useimmiten myös selkeitä vastauksia.

Rentoutuminen

Rentoutuminen auttaa meitä hallitsemaan ahdistusta. Jos olemme ahdistuneessa tilassa, ei kannata missään nimessä poukkoilla paikasta toiseen vaan ottaa vaikka väkisin aikaa, jolloin kykenee rentoutumaan. Rentoutumistapoja on monia, eli voi lähteä vaikka kevyelle kävelylenkille, mennä sängylle makoilemaan äänikirjaa kuunnellen tai meditoida. Hengityksen tasaaminen on myös yksi erittäin hyvä ensiapu ahdistavaan tilanteeseen! Joillain ahdistukseen saattaa toimia myös sen negatiivisen energian purkaminen esimerkiksi nyrkkeilyyn tai kovatempoiseen treeniin.

Tunteiden käsittely

Vaikka ylempänä suosittelenkin ahdistuksen hetkellä työntämään tunteet pois ja miettimään järjellä, en tarkoita sitä, etteikö tunteita kuuluisi käsitellä. Käsittelyn hetki ei kuitenkaan aina ole nimenomaan se hetki kun meidän kuuluu rauhoitella mieltämme, vaan kenties vähän sen jälkeen. Kannattaa miettiä miksi reagoin näin? Mistä ahdistus johtuu tai mikä sen aiheuttaa? Miksi esimerkiksi se toisen poistuminen riitatilanteessa paikalta laukaisi minussa niin vahvan ahdistuksen? Kun ymmärtää omaa ahdistusta ja löytää syyt sille, voi olla helpompi ymmärtää itseään ja sitä miksi ahdistusta tuntee. Ymmärrys taas auttaa todella paljon itsensä hyväksynnässä ja myös siinä, ettei ahdistuksesta tunne huonoa omaatuntoa, vaan tajuaa mistä se johtuu. Usein tällaiset asiat ovat niin syvälle meihin juurtuneita että pelkkä päätös toimia jatkossa toisin ei vie ahdistusta pois. Taustalla saattaa olla paljon käsittelemätöntä, jota voi olla hyvä avata esimerkiksi ammattiauttajan tai jonkun muun kuuntelijan voimin.

Tiedostaminen ja ennaltaehkäisy

Kun tiedostat millaiset tilanteet aiheuttavat sinulle toistuvasti ahdistusta, voit sitä kautta opetella ennaltaehkäisyä. Kaikki tämä tapahtuu tiedostamisen avulla, eli kun tiedostamme omat reaktiot ja menneisyyden vaikutukset siihen, on meidän helpompi käsitellä myös nykyisyyttä. Tällä en oikeastaan tarkoita sitä että meidän tulisi vältellä tilanteita jotka aiheuttavat meissä ahdistusta, vaan enemmänkin opetella kohtaamaan ja hallitsemaan noita tilanteita. Kun itse ahdistun esimerkiksi tuntemattomien ihmisten keskelle menemisestä, voin opetella kohtaamaan nuo tilanteet sen sijaan, että jättäisin tuollaiset tilanteet kokonaan väliin. Tähän taas auttaa paljon se psyykkaus ja sellainen oman mielen rauhoittelu. Harvoin ihmisellä on aidosti mitään hätää, vaan se hätä kumpuaa sieltä piilotajunnasta ja oman mielen syövereistä.

Epävarmuuden sietämisen opetteleminen

Elämässä on paljon epävarmuutta. Epävarmuuden sietämisen harjoittelu onkin yksi avain ahdistuksen hallintaan. Se että itseään rohkaisee ja kannustaa soimaamisen sijaan – auttaa ahdistuksen hallinnassa. Mieli on tässä kohdin suuressa roolissa ja sen avulla me voimme joko kannustaa tai latistaa itseämme. Huonoa oloa ei periaatteessa tarvitse opetella sietämään mutta sellaista negatiivisuuden kohtaamista kyllä. Kun elämä tuo vastaan kaikenlaista, on hyvä osata käsitellä myös ikäviä tilanteita. Kun omaa tunnelmaailmaansa oppii paremmin hallitsemaan, sietää paremmin myös epävarmuutta.

Toivottavasti joukossa oli seikkoja, joista on teillekin ahdistuksen hallinnassa hyötyä! Ahdistuksen tunteminen on niin yleistä, että sitä on turha hävetä tai piilotella. Nimimerkillä kokemusta löytyy ja aika paljonkin.

Koetteko te usein ahdistusta? Jos niin millaisissa tilanteissa ja millä keinoin sitä hallitsette? Tai heräsikö noin muuten ajatuksia aiheen tiimoilta?

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä