Mikä on sinun suojautumiskeinosi?

Jokaisella ihmisellä on suojautumiskeinonsa. Se puolustautumismekanismi, jonka avulla jopa harhautamme itseämme tiukan paikan tullen. Hyvänä esimerkkinä syytösten kaataminen toisten niskaan vaikka todellisuudessa olisi oikea hetki katsoa peiliin. Suojamekanismit ovat tavallisesti niin automaattisia ja refleksinomaisia, ettei niihin välttämättä tajua edes huomiota kiinnittää. Oikeastaan vasta nyt terapiassa käydessäni olen oivaltanut sen, kuinka paljon suojaankaan itseäni ja miten ne tietyt tavat, jotka olen jo pidempään kokenut elämääni toisinaan jopa hankaloittaviksi, ovat tapojani selviytyä. Ne ovat keinoja, joiden avulla olen jo pienestä pitäen tottunut selviytymään ja jotka olen omaksunut osaksi omaa toimintaani.

Ihmisellä on luontainen tapa puolustautua negatiivisen tunnetilan äärellä, jossa sitä ikään kuin työnnetään reaktion avulla kauemmas se itse tunne joka meitä satuttaa. Tyypillistä on syytellä toista ihmistä tapahtuneesta, reagoida suuttumuksella tai raivolla, vetäytyä kokonaan itse tilanteesta ja paeta tunnetta, kieltää tapahtunut tai kääntää tunne päinvastaiseksi, eli haavoittuvaisuus uhmaksi ”minuahan ei satuteta” tyylillä. Omia suojamekanismejani ovat viha, raivostuminen ja uhma – eli oikeastaan ne kaikista ikävimmät tavat myöntää edes näin julkisesti. Olen tehnyt aika paljon myös sitä, että kaikista satuttavimpien asioiden äärellä olen kerännyt tunnetta sisääni ja taakoittanut sisintäni sen kautta, jolloin suru on muuttunut katkeruudeksi ja jopa vihan tunteeksi. Viha on tunteena siinä mielessä harhauttava, että se saattaa antaa jopa harhaanjohtavaa selviämisen tunnetta tai voimaa. Todellisuudessa viha on kuitenkin sijaistunne, joka kätkee taustalle paljon haavoittuvaisuutta ja mielipahaa. Myös asioiden dissosiointi on aika tyypillistä, jonka olen henkilökohtaisesti oivaltanut vasta aivan viime aikoina. Dissosioimalla ihminen ikään kuin eriyttää traumaattisen tapahtuman ja itsensä, jolloin hän saattaa puhua vaikeastakin asiasta kuin se olisi tapahtunut jollekin toiselle.

Suojamekanismit kehittyvät meille usein jo lapsuudessa jossa opimme tavat selviytyä hankalista tai jopa uhkaavistakin tilanteista. Toisaalta asiaan vaikuttaa myös ihmisen oma luonne sekä temperamentti, josta mainittakoon hyvänä esimerkkinä minä ja siskoni. Vaikka olemme kasvaneet samassa perheessä, on meillä silti täysin erilaiset puolustautumiskeinot. Aina ei siis voi todellakaan olettaa, että saman perheen lapset omaavat samanlaiset käytösmallit, sillä niin moni asia vaikuttaa meihin kokonaisuutena. Tärkeää on myös muistaa, että aina mielen suojamekanismit eivät ole meille pelkästään huonosta. Joskus suojautuminen hyvinkin traumaattisella hetkellä on keino selviytyä henkisesti mutta pidemmän päälle tuon muurin ylläpito tekee meille kyllä hallaa.

Näitäkin asioita on mahdollista itsessä muuttaa ja sitä luontaista koko elämän ajan mallinnettua tapaa toimia järkyttää mutta helppoa se ei ole. Itse olen tällä hetkellä siinä pisteessä, että tiedostan todella hyvin itsestäni asioita ja osaan peilata minäkuvaani rehellisesti sekä myöntää heikkouksianikin. On todella helpottavaa sanoa, että tällä hetkellä tiedän paljon enemmän ja sen, mistä niin moni tapani toimia johtuu. Kun tietää syitä asioille on se ainakin itselleni huomattavasti helpottavampaa kun ei enää tarvitse tuntea, että on jotenkin vääränlainen koska asioille löytyy selitykset. Ihmiset ovat näissä asioissa aika erilaisia, eli toisia ei ehkä kiinnosta oma käytös saatikka syyt sille, mutta koska itse olen analyyttinen ihminen, ovat tällaiset asiat minulle todella tärkeitä. Tiedostaminen ja niiden syiden löytäminen on se ensimmäinen askel, josta matka sitten jatkuukin eteenpäin.

Helppoa suojamekanismien rikkominen ei missään nimessä ole mutta kuten oikeastaan kaikessa ihmiseen liittyvässä, mikään ei ole mahdotonta. Uskon näissä asioissa sellaiseen lapsen askelin etenemiseen, eli liikaa ei tule itseltään heti vaatia, vaan sisäistämiseen menee aikaa. Usein edes tiedostaminen ei riitä muuttamaan meihin syvään juurtunutta kuin ehkä ajan ja oman historiansa käsittelyn kautta. Ihminen kun voi tiedostaa itsestään paljonkin mutta se, että me todella edetään asioiden kanssa, vaatii jo syvempää työstämistä.

Toivottavasti teksti herätti ajatuksia ja sai sinutkin ehkä pohtimaan sitä omaa tapaasi suojata sisimpääsi. Suojamekanismien tiedostaminen on ainakin omassa elämässäni ollut suorastaan helpotus ja siksi halusin aiheesta blogissani lyhyesti kirjoittaa. Aina se haitallinen tapa toimia kun ei ole vaan huono tapa, vaan siihen saattaa liittyä todella paljon jotain opittua, mallinnettua ja jopa traumaattisia kokemuksia jotka ovat ajaneet meidät toimimaa sillä tietyllä mallilla vuodesta toiseen.

Oikein ihanaa tiistaita jokaiselle!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kehon ja mielen yhteydestä

Vielä tänään jatketaan hieman syvällisemmällä aihepiirillä, sillä haluan jakaa teille ajatuksiani kehon ja mielen yhteydestä. Siitä, kuinka fyysinen kehomme reagoi jatkuvasti mielen tuntemuksiin ja päinvastoin. Se miten vahvasti tuo reagointi tapahtuu, on kuitenkin yksilöllistä. Kun toinen stressaa kokonaisvaltaisesti jo pelkästään siitä, ehtiikö ajoissa bussiin, saattaa toisen stressinsietokyky olla koetuksella vasta siinä kohtaa, kun mennään todella äärirajoilla. Veikkaan, että useampi ihminen tiedostaa sen ettei kehoa ja mieltä voi erottaa toisistaan mutta kuinka moni loppupeleissä ajattelee asiaa sen syvemmin? Aivan liian usein esimerkiksi fyysinen kipu nähdään mielestä erillisenä asiana ja sitä koetetaan selitellä käytännön syin. Joskus on kuitenkin niin, että joku krooninen kiputila kehossa saattaa olla esimerkiksi henkisen trauman seurausta tai selittämättömät vatsavaivat johtua pidempään jatkuneesta henkisestä ylikuormituksesta.

Tämä on tullut blogissani ilmi useampaankin otteeseen mutta vielä kerran, olen tosiaan herkästi tunteva ihminen. Kipu- sekä ärsykekynnykseni on valitettavan matala ja olen maailman surkein stressin kanssa. Jo ihan pelkkä turhan kiireinen vuorokausiaikataulu saattaa aiheuttaa minussa fyysisiä oireita kuten kurkun kuivumista, ahdistusta, päänsärkyä tai jopa flunssan kaltaista oirehdintaa. Ihmissuhdekuvioissa reagoin myöskin todella vahvasti ja stressaan asioista ennen kuin mitään konkreettista pahaa on edes tapahtunut. Omaan myös stressivatsan eli tyypillistä on, että etenkin vakavammissa stressitilanteissa vatsani menee sekaisin, kipeytyy tai sitä jopa suorastaan polttelee. Nämä asiat itsestäni ovat tosiaan olleet tiedossani jo pidempään ja olen hyväksynyt sen, että olen ihminen joka reagoi vahvasti kokonaisuutena. Pyrinkin arjessani toimimaan siten, että järjestän asiat niin ettei stressi iske päälle ja pystyn hallitsemaan kokonaiskuvaa. Se miksi nostan aiheen tänään esille on, että olen viime aikoina oppinut kehon ja mielen yhteydestä vielä hieman lisää – tai oikeastaan saanut jonkinlaista vahvistusta ja sen kautta ymmärrystä sille, miksi olen tällainen kuin olen.

Aktiivisemman joogassa käymisen myötä olen nimittäin pikkuhiljaa havahtunut siihen, että kehoni on todella lukossa. Myös eilinen Cantienica workshop (kehonhuolto metodi joka vahvistaa kehoa sisältä ulospäin) Shala Helsingissä nosti pintaan ajatuksia siitä, kuinka en voi todellakaan sanoa että tuntisin kehoni läpikotaisin. Olenkin alkanut suorastaan konkreettisesti tuntemaan kuinka kehossani on jännityksiä ja etenkin ylävartaloni sekä hartiaseutuni on erittäin lukkiutunut. Kehotietoisuuteni on oletettavasti lisääntynyt, sillä en ole varmaan koskaan ollut näin tietoinen kehossani tapahtuvasta. Olen kyllä aina tiennyt, että minulla on ”huono” niskahartiaseutu mutta siinä se. Toki jumeille on olemassa konkreettisiakin selityksiä, eli esimerkiksi päätetyöskentely sekä valitettavan huono kehonhuolto. Olen kuitenkin alkanut miettimään myös henkisen puolen yhteyttä nimenomaan tuohon jännitystilaan, jota tunnun pitävän jatkuvasti yllä etenkin ylävartalossani. Tiedän olevani tietyllä tapaa henkisesti varautunut, mikä ehkä vaikuttaa osaltaan myös siihen että jännitän etenkin ylävartaloani ikään kuin tiedostamatta. Kehoni jumit saattavat myöskin olla puhtaasti traumaperäisiä jo lapsuudessa kehooni tulleita ja hoitamattomana (niin henkisesti kuin fyysisestikin) ne ovat jääneet yksinkertaisesti kehooni elämään ja vaikuttamaan.

En nyt tarkoita tällä sitä, että sairauksista voisi parantua jos riittävästi haluaa vaan haluan korostaa nimenomaan mielen ja kehon yhteyttä elämässämme. Se on nimittäin todella suuri ja vaikka et olisikaan niin vahvasti tunteva henkilö, olet silti yhtä lailla ihminen, jolla on tämä kokonaisuus. Usein saattaa myös olla ettemme tiedosta näitä asioita koska emme tunne riittävän hyvin kehoamme tai mieltämme. Kun itsetuntemus kokonaisuudessaan on hakoteillä, kuinka voisimme osata lukea kehomme viestejä? Itsekin olen tosiaan havahtunut siihen, että olen ajatellut tietyllä tapaa aika suppeasti näistä asioista. Olen oikeastaan keskittynyt siihen pelkkään stressireaktioon, jonka suhteen olen niin konkreettisesti huomannut mieleni yhteyden kehoon mutta siinä se. En ole osannut laajentaa ajatuksiani koska en ole ikään kuin tuntenut kehoani sen enempää. Jo vuosia kaikki liikuntaharrastuksenikin ovat keskittyneet lähinnä suurten lihasten vahvistamiseen tai aerobisen kunnon ylläpitoon. Tunnen kehoni ikään kuin laajana kokonaisuutena mutta kaikki se syvempi on tietyllä tapaa edelleen vähän piilossa.

Toinen asia johon olen havahtunut viime aikoina, on unenlaatu sekä ylipäänsä uni. En ole puhunut tästä blogissani mutta olen kärsinyt viime kesästä lähtien uniongelmista. Vasta ihan joku aika sitten havahduin siihen, että nyt on todella tapahtunut jotain muutosta! Havahduin tähän ikään kuin vahingossa kun tajusin että minähän nukun nykyään kokonaisia öitä ilman jatkuvia heräilyjä, nukahdan nopeasti sänkyyn mentyäni ja ylipäänsä tunnen sitä aitoa ja normaalia väsymyksen tunnetta. En ole siis muuttanut rytmiäni millään tapaa ja edelleen teen töitä koneella yömyöhään. Mietittyäni enemmän asiaa tajusin, ettei tässä ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin, että jotain on alkanut tapahtumaan mielessäni ja se vaikuttaa minuun kokonaisuutena. Ehkä kyse on mielen traumojen prosessoinnista terapian avulla, joka on alkanut vapauttamaan jotain syvää jopa tiedostamatonta ahdistusta kehossani.

Olemme tosiaan kokonaisuus jossa kaikki palaset vaikuttavat kaikkeen. Tätä ei välttämättä usein arjessa tule ajateltua enkä tekstilläni tarkoita sitä, että jatkuvasti tulisi elää tällaisia asioita miettien. Hyvä on kuitenkin tiedostaa, että joskus fyysinen kipu voikin olla lähtöisin henkisestä pahoinvoinnista tai henkinen paha olo jostain fyysisestä vaivasta. Uskon, että tuo jälkimmäinen on jotenkin helpompi oivaltaa mutta fyysisten tuntemusten yhteyttä henkiseen puoleen ei ehkä ole samalla tapaa helppo konkretisoida. Halusinkin oikeastaan siksi jakaa näitä ajatuksiani ja kokemuksiani, koska itse olen nimenomaan enemmän oivaltanut aiheesta viime aikoina. Ehkä joku teistäkin saa tekstistäni jotain tai kenties pysähtyy ajattelemaan näitä asioita omassa elämässään.

Heräsikö teillä ajatuksia aiheesta? Olisi mielenkiintoista kuulla jos muilla on vastaavia oivalluksia kehon sekä mielen yhteydestä?

 

Kuvat: Iines /edit: minä – Kuvat kuvattu Shala Helsingin tiloissa.