Miksi ihminen pettää?

Minun on jo muutaman viikon ajan pitänyt kirjoittaa blogiini pettämisestä. Aihe sinällään ei kosketa itseäni henkilökohtaisella tasolla mutta Temptation Islandia seuranneena olen kieltämättä ajautunut pettämistä jälleen viime aikoina pohtimaan. Itsehän en ole koskaan tullut petetyksi (ainakaan tietääkseni), joten siinä mielessä en osaa sanoa miltä se tuntuu. Ympärilläni olen kuitenkin pettämistä aika paljon nähnyt ja itselleni on ennemminkin ihme, jos kaksi ihmistä ovat uskollisia toisilleen eikä suhteen toinen osapuoli virittele mitään kumppaninsa selän takana. Kuulostaa varmasti karulta ja tiedän, että olen tosiaan ehkä tällä saraa nähnyt vähän liikaa. Tietyllä tapaa se, että on nähnyt liikaa ei ole hyvä juttu koska vaatii todella paljon, että itse pystyn uskomaan rehelliseen ja avoimeen parisuhteeseen jossa molemmat kunnioittavat toisiaan. Ei siinä, edelleen haluan siihen uskoa ja uskon etteivät kaikki petä mutta olen sydämeni suhteen erittäin varovainen.

Olen tosiaan nähnyt paljon pettämistä ja sitä, kuinka ihmiset antavat pettämisen anteeksi kerta toisensa jälkeen. Toisinaan pettämiseltä suljetaan silmät eikä haluta edes tietää, mitä kumppani touhuaa oman selän takana. Pelätään ehkä liikaa kohdata se totuus ja siksi eletään ulkopuolelle kulissielämää, johon ajan mittaan aletaan ehkä itsekin uskomaan. Mielestäni pahinta on silmien sulkeminen totuudelta ja se, että muut tietävät mutta sinä elät kuten et tietäisi. Tuo on toki suojautumiskeino, sillä onhan pettämisen kohtaaminen ja sen itselleen myöntäminen erittäin haavoittavaa. Se musertaa itsetunnon ja jättää erittäin syvät haavat sisimpään. Pahimmillaan pettäminen aiheuttaa ihmisessä myös riittämättömyyden tunnetta ja sitä, ettei koe itseään arvokkaaksi. Oma mielipiteeni on, että se on parisuhteessa pahinta mitä toiselle voi tehdä. Pettäminen vie suhteelta pohjan, eli luottamuksen johon terve ja hyvinvoiva parisuhde rakentuu.

Miksi ihmiset sitten pettävät? Varmasti iso osa meistä kun ei koskaan halua tulla petetyksi mutta saattaa silti ajautua pettämään kumppaniaan. Itse uskon siihen, että pettämistä ei ole helppo yksinkertaistaa. Olemassa voi olla niin paljon syitä ihan tottumuksesta lapsuudessa nähtyyn roolimalliin. Jos oma äiti tai isä on pettänyt, on usko yksiavioisuuteen varmasti aika minimaalinen. Joskus pettämään ajaudutaan ihastumisen myötä, jolloin järki katoaa hetkellisesti ja mennään ”lihan viettien” mukana. Vasta pettämisen jälkeen saatetaan ymmärtää, että nyt tuli tehtyä virhe. Olemassa on myös tietty ihmistyyppi joka pettää jatkuvasti. Tuollainen ihminen on katkaissut yhteyden tunteisiinsa ja ei koe esimerkiksi huonoa omaatuntoa tai vaikka tunne välillä pintaan nousisikin, se vaimennetaan äkkiä. Moni tunneyhteyden katkaissut ihminen saattaa tosiaan elää pettämisen kierteessä, johon on ehkä jäänyt jopa koukkuun. Uutuuden viehätys kiehtoo osaa eikä tunnetasolla kyetä luomaan pysyviä ihmissuhteita. Uskon myös siihen, että monissa tapauksissa parisuhteen ongelmat ajavat pettämään. Jos keskusteluyhteys toiseen ihmiseen on poikki eikä ongelmista kyetä puhumaan, saatetaan ”apua” hakea muualta ja monesti pettäminen saa ajatukset pois siitä omasta huonosta suhteesta. Jokunen ehkä ajattelee, että pettäminen saattaisi avata silmät sille, kuinka paljon omaa kumppaniaan rakastaa ja joskushan se toimiikin niin.

Suhtauduin aikaisemmin pettämiseen todella mustavalkoisesti. En oikeastaan kyennyt tarkastelemaan asiaa näin monelta näkökannalta kuin nykyään kykenen ja se voi toki olla niin hyvä kuin huonokin asia. Vaikka en edelleenkään hyväksy pettämistä enkä itse koskaan parisuhteessa ollessani ole pettämistä harkinnut, silti tietyllä tapaa ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että virheitä tehdään. Olenkin usein miettinyt kykenisinkö itse antamaan pettämisen anteeksi ja kun aikaisemmin olin sitä mieltä etten todellakaan vaan lähtisin saman tien – niin nykyään voisin kyllä harkita. Tietenkin asian taustat vaikuttavat siihen suhtautumistapaan mutta jos toista rakastaa enemmän kuin mitään ja toinen osoittaisi syvää katumusta, saattaisin antaa kerran anteeksi. Toisaalta en ole varma, pystyisikö tuollaista unohtamaan. Pettäminen saattaisi jäädä takaraivoon luottamuspulan ja varsinkin, kun itsellänikin on tietynlaista riittämättömyyden tunnelukkoa siellä taustalla, saattaisi seurata paljon ongelmia joihin parisuhde ehkä kaatuisikin. Mutta mustavalkoinen en enää nykyään ole, sillä jotenkin vaan ymmärrän paremmin ihmisyyttä ja sitä, että jokainen meistä tekee virheitä.

Nykyään pettäminen on tehty myös erittäin helpoksi. Sosiaalisessa mediassa voit lähestyä ihmisiä helpommin ja tuota kautta saatetaan ajautua pettämisen polulle herkemmin. Uskon myös siihen, että nykyinen elämänmeno ja se, että ihmisillä on jatkuva tarve elää muutoksessa jämähtämättä paikoilleen ajaa myöskin pettämään. Kaikki pysyvä koetaan tylsänä ja ahdistava, jonka myötä kertakäyttöisyys on lisääntynyt ihmissuhteissakin. Toisaalta taas ihmiset ovat enemmän haavoilla kuin koskaan. Itse en usko, että pettäminen voisi koskaan olla se oikea vaihtoehto, vaan se on mielestäni aina se heikoin ja säälittävin tapa toimia. Pettäminen satuttaa aina vähintäänkin yhtä ihmistä – eli sitä kumppania ja usein se rikkoo jotain sellaista, jota voi olla vaikea enää sen jälkeen uudelleen rakentaa.

Kuten tosiaan jo tuossa aikaisemmin mainittu, helppoja ja yksinkertaisia asioitahan nämä eivät ole. Harva asia elämässä on mustavalkoinen ja siksi ulkopuolisten ihmisten kauhistelut tai ihmettelyt eivät varmasti auta asiaa. On pitkälti kyse myös ihmisten moraalista ja arvoista, jotka nekin ovat meille monella niin kovin erilaiset.

Mitä ajatuksia pettäminen teissä herättää? Oletteko ehkä kohdanneet sitä itse tai nähneet lähipiirissänne?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Viime aikojen tärkeitä oivalluksia

Yhteyden kadottaminen omaan itseensä on kaikista pahinta. Se kun ei enää tunne yhteyttä sisimpäänsä tai tunteisiinsa. Usein tuollainen tilanne johtuu jostain traumasta, jonka jälkeen yhteys herkästi katoaa. Myös sellainen itsensä kovettaminen johtaa valitettavan helposti tuon tärkeän yhteyden katkeamiseen, kun korvaamme pohjimmaiset tunteemme esimerkiksi välinpitämättömyydellä tai vihalla. Voisin joskus kirjoittaa aiheesta enemmän, sillä minunkin yhteyteni sisimpääni on ollut lukuisia kertoja poikki. Omakohtaista kokemusta siis löytyy.

On my wayOn my wayOn my way

Kaikelle on oikea aikansa ja paikkansa. Elämässäni on ihmissuhde, jonka vuoksi kärsin edelleen todella paljon. Tuo ihmissuhde oli minulle joskus se tärkein mutta nykyään emme ole missään väleissä. Olen tavallaan rakentanut tuon asian ympärille suojamuurin ja sulkenut tämän ihmisen kokonaan pois elämästäni. Todellisuudessa kuitenkin kärsin siitä, ettei tuo kyseinen ihminen ole enää koskaan kysymässä minulta mitä kuuluu, enkä minä häneltä ja se tuntuu paikoitellen pahalta. Mutta kuten ystäväni viikko sitten minua muistutti, kaikelle on aikansa ja paikkansa. Siinä kohtaa kun aika on kypsä, tulee anteeksi pyynnön hetki – puolin ja toisin.

Joskus ihmiset vaan erkaantuvat ja ystävyyskin viilenee. On tavallaan jännä kuinka joskus joku ihminen on sinulle pitkään erityisen läheinen kunnes tapahtuu jotain, joka muuttaakin yhtäkkiä kaiken. Aina se ei välttämättä ole mikään konkreettinen tapahtuma vaan se voi olla ihan pelkästään tunne. Tunne siitä, ettei vaan koe tuon ihmisen kanssa enää samaa kuin koki joskus aikaisemmin ja hänen seurassaan olo tuntuu jollain tapaa vieraalta. En tiedä onko kyse asiasta jolle tulisi väkisin jotain tehdä vai yksinkertaisesti siitä, että itse on muuttunut johonkin suuntaan? En tiedä. Ehkä ihmissuhteillekin on aikansa ja paikkansa?

Kuukausipiilolinssejä ei saisi koskaan käyttää yliaikaa. Tavallisesti en noin teekään mutta nyt oli jostain syystä lipsunut jo reilustikin yli ja sain silmätulehduksen – tosin onneksi lievän sellaisen. En ole sataprosenttisen varma johtuiko tulehdus ”vanhoista” linsseistä vai saunomisesta linssit päässä, mutta joka tapauksessa vahinko on jo tapahtunut, joten mitä tästä opimmekaan? Tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä mutta netissä googlailtuani löysin jopa artikkelin, jossa henkilö oli sokeutunut piilolinssien väärinkäytön seurauksena. Näkökyky ei siis ole todellakaan leikin asia.

On my wayOn my way

Omannäköinen elämä on sitä parasta elämää. Tämä oivallukseni syntyi itse asiassa jonkun teidän lukijan kommentin toimesta, jonka myötä jäin miettimään, että ehkä ajatukseni pysähtymisestä, perheen perustamisesta ja muusta ovatkin aivan hyväksyttäviä. Kenenkään ei kuulu sanella meille kuinka meidän tulisi elää, vaan jokaisella on vapaus valita mitä elämällään tekee. Tuosta kommentista tuli hyvä mieli ja sellainen huojentunut fiilis, että ehkä minulla vaan on oikeus ajatella näin ilman huonoa omaatuntoa.

Iso osa tämän päivän ongelmista juontaa juuriaan menneisyydestä ja oikeastaan käsittelemättömästä sellaisesta. Rohkenisin myös väittää, ettei suurin osa ihmisistä edes uskalla peilata lapsuuttaan tähän päivään vaan elää tämän elämän ikään kuin kaiken ”unohtaen” kohtaamatta koskaan asioita, joiden avulla saattaisi löytyä ymmärrys moniin vaikeisiinkin elämän haasteisiin. Toisaalta en sano etteikö tietämätön ihminen voisi elää yhtä onnellista elämää kuin hän joka tietää ja on kohdannut menneisyytensä. Itse uskon, että tekemällä sovinnon menneiden kanssa olet paljon valmiimpi tähän hetkeen ja edessä häämöttävään tulevaisuuteen.

Kahvi kuin kahvi. Kahvinkeittimeni hajosi joku aika sitten, jonka yhteydessä päätin kokeilla murukahvilla aamujeni käynnistämistä. Tämä oikeastaan ainoastaan siksi, että kahvinkeittimen hankkiminen tuntui sen verran vaivalloiselta enkä saanut sitä heti aikaiseksi. Murukahvin juonnin aikana jotenkin vaan tajusin, että loppupeleissä itselleni ei ole mitään väliä onko se kahvini muruista vai suodattimen kautta valmistettua – kunhan saan aamukahvini. Murukahvi oli muuten loppupeleissä aika hyvääkin ja niin helppoa valmistaa! Olisin varmaan jäänyt sille tielle ellen olisi alkanut miettimään taloudellista puolta, sillä murukahvi vaan kuluu nopeammin ja laskujeni mukaan tulee pitkässä juoksussa kalliimmaksi.

On my wayOn my wayKengät Dr. Martens (second hand) / Farkut H&M / Huppari second hand / Bandana second hand / Kello Cluse

Jos elämässään haluaa tapahtuvan muutosta, lähtee muutos aina itsestä. Kun muuttaa itseään, muuttuu ympäristö useimmiten sen mukana. Koskaan ei pidä pyrkiä muuttamaan toista ihmistä haluamansa laiseksi, koska se ei yksinkertaisesti toimi niin. Muutos lähtee itsestä ja omasta halusta muuttaa tapojaan toimia, ajatella tai elää tätä elämää. Tavallaan tässä kohtaa voi mielestäni myös ajatella niin, että jokainen valitsee itse lähipiirinsä. Eli jos jotain ihmistä ei miellytä muutoksesi sanoa vaikka asioista rohkeammin suoraan, ei hänen ole pakko olla lähipiirissäsi.

Suurinta itsevarmuutta on toisten ihmisten kunnioittaminen. Tämä on tullut mieleeni ehkä hieman nolossakin yhteydessä, nimittäin Temptation Islandia ja Eliaksen käytöstä seuratessa. Mielestäni se, että mies arvostelee naisystävänsä ulkonäköä ”kuin autoa” tai ylipäänsä puhuu kumppaninsa ulkonäöstä esineellistävästi tai negatiiviseen sävyyn, kuvastaa tuon ihmisen omaa epävarmuutta. Hän on itse niin epävarma, että kokee itsensä vasta siinä kohtaa itsevarmaksi kun saa arvosteltua ja lytättyä toista alas. Tuo on keinotekoista itsevarmuutta ja mielestäni jollain tavalla jopa narsistista. Olen kohdannut miesten puolelta itsekin tuollaista vastaavaa käytöstä ja mielestäni se on yksinkertaisesti niin säälittävää!

Oliko minun oivallusteni joukossa kenties sinuakin viime aikoina kohdanneita oivalluksia?

 

Kuvat: Iines / edit: minä