Ulkoiset ominaisuudet joista itsessäni pidän

Ystäväni ja blogikollegani Iines kirjoitteli muutama päivä sitten ulkonäköpaineista ja siitä, mistä pitää itsessään ja etenkin ulkonäössään eniten. Tuon tekstin luettuani päädyin minäkin pohtimaan niitä ominaisuuksia, joista ulkonäössäni pidän. Nykyään noita miettii oikeastaan harvemmin, koska sisäisten ominaisuuksien merkitys on iän myötä korostunut. Sitä katsoo ennemmin niitä muidenkin ihmisten henkisiä ja syvempiä ominaisuuksia kuin tuijottaa pelkkää ulkokuorta. Hieman tähän liittyen on muuten pakko mainita, että ladattuani Tinderin muutama päivä sitten olen ollut jopa hieman järkyttynyt, miten ulkonäkökeskeinen tuo sovellus on. Tai en tiedä mitä odotin mutta se, että tuo sovellus perustuu täysin ulkonäön perusteella tehtävään valintaan, on kyllä aika raadollista. Ne ihmiset joihin kenties ihastuisi tosielämässä, tulee swaipattua Tinderissä vasemmalle koska joku aivan naurettava ulkonäköseikka saattaa kuvissa häiritä.

Ehkä joku kerta Tinderistä lisää mutta nyt varsinaiseen aiheeseen eli ulkonäköön. Olen varmasti maininnut täällä muutamaankin otteeseen etten todellakaan ole aina ollut sinut ulkonäköni kanssa. Vaikka olenkin sinällään saanut koko ikäni huomiota ulkonäöstäni, en ole kuitenkaan kokenut itseäni riittäväksi. Riittämättömyyden tunne on tietyllä tapaa kalvanut minua koko elämäni ajan ja vaikka tämähän on pitkälti henkisen puolen ”haava”, heijastuu se herkästi myös ulkonäköön. Nuorempana esimerkiksi jos joku arvosteli ulkonäköäni, loukkaannuin siitä syvästi ja nuo sanat jäivät ahdistavina takaraivooni. Jos kommentti tuli vieläpä minulle läheiseltä ihmiseltä ja vaikka se olisikin huumorilla heitetty, koin siitä todella pahaa mieltä. Nykyään tilanne on siinä mielessä eri, että ulkoisen olemuksen haukkumisella minua on vaikea loukata. Jos haluaa iskeä oikein syvälle, niin sitten lokaa kannattaa heittää jostain vallan muusta. Luulen, että tämä lienee sitä henkistä kasvua jonka myötä ulkonäön merkitys on vaan pienentynyt elämässäni. Kun on kohdannut suurempia vaikeuksia, sitä on saanut ikään kuin uudenlaista perspektiiviä katsoa asioita eri näkökantilta. Se, ettei näytäkään täydelliseltä tai ole täydellinen, on yksinkertaisesti inhimillistä. Ulkonäkö on loppupeleissä asia jonka varaan itsetuntoa ei kannata rakentaa tai muuten ollaan todella heikoilla jäillä.

Vaikka ulkonäköön ei keskittäisikään energiaansa tai kiinnittäisi mitenkään erityisen paljon huomiota, on mielestäni mukava kehua muiden ulkonäköä tai todeta itselleen, että näytänpä tänään hyvältä. Ulkonäkö on kuitenkin yksi osa meitä ja se, että ihminen kokee ulkonäkönsä edes jokseenkin miellyttäväksi vaikuttaa aika moneenkin asiaan. Jos peilikuvaansa vihaa, aiheuttaa se aivan varmasti negatiivisuutta myös muille elämän osa-alueille. Siksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että itsestään kannattaa pitää huolta myös ulkoisesti. Minä olen ainakin huomannut, että niinä päivinä kun on huono olo kehossa, heijastuu se myös kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Olen tuolloin huomattavasti hermostuneempi kuin niinä päivinä, joina oloni on kokonaisuudessaan balanssissa. Sen, että huolehtii ulkonäöstäänkin ei myöskään tarvitse tarkoittaa sitä, että on jotenkin erityisen pinnallinen tai ulkonäkökeskeinen ihminen.

Koska tosiaan pysähdyin minäkin miettimään, mitkä ovat minussa niitä ominaisuuksia joista pidän, päätin listata ne teille. Osa tuli kuin apteekin hyllyltä mutta loppupäästä jouduin jo vähän mietiskelemään.

Hiukset – Ei välttämättä tule kenellekään yllätyksenä mutta tykkään todella paljon hiuksistani. Vaikka ne ovatkin välillä hieman oikukkaat ja kasvavat liian nopeasti, ovat ne aika tavalla suomalaisten tyypillisistä hiuksista poikkeavat. Tukkaani ei myöskään tarvitse muotoilla jotta se näyttää hyvältä vaan se on sitä  jo suoraan sängystä herätessä.

Iho – Tämäkin oli helppo, sillä iho on yksi parhaista ulkoisista puolistani. En ole koskaan kärsinyt suuremmista iho-ongelmista (ainoana lyhytaikainen POD) ja useamman kosmetologin suusta kuultuna, kasvojeni iho on kuulemma kuin lapsen iho ja harvinaisen hyvä. Myös vartaloni iho on todella pehmeä ja silkkinen, jossa on hyvä luontainen kosteustasapaino.

Nenä – Nenästäni olen myöskin aina pitänyt. Se on sellainen sirohko ja huomaamaton, eikä ole koskaan aiheuttanut mitään komplekseja.

Solisluut – Pidän solisluistani ja siitä, että ne korostuvat etenkin tietynlaisissa avarissa paidoissa. Off shoulder paidat ovatkin suosikkejani, sillä ne tuovat solisluut nätisti esiin.

Hoikka ruumiinrakenne – Olen lapsesta saakka ollut hoikkarakenteinen enkä koskaan kärsinyt painon suhteen ongelmista. Tämä lienee asia joka saattaa tässä vuosien saatossa muuttua mutta vielä näin kolmekymppisenäkin voin kyllä aika reippaasti todeta, etten liho herkästi.

Vatsa – Pidän vatsastani, olen oikeastaan aina pitänyt. Vaikka minulla ei ole mitään massiivisia vatsalihaksia niin vatsani on silti ihan kivassa kunnossa eikä siihen oikeastaan keräänny rasvakerrokset tai pöhötykset.

Sivuprofiili – Vaikka kasvojeni eri puoliskoissa on erilaiset sivuprofiilit, pidän niistä molemmista – toinen on pehmeämpi ja toinen taas graafisempi puoli. Oikeastaan tuon vuoksi minulle onkin luontevampaa olla profiili edellä kuvissa kuin katsoa suoraan kameraan.

Hymy ja hampaat – Hymy on ollut aina yksi valttikorteistani ja samoin hampaat. Ei ehkä uskoisi mutta lapsena minulla oli todella paljon hammasongelmia ja suussani onkin ollut jos minkälaista rautaa. Edelleen alahampaat ovat hieman vinksallaan mutta eipä tuo nyt oikeastaan häiritse, kun niitä ei juurikaan näy edes puhuessa.

Tähän loppuun on vielä mainita yhdestä asiasta, nimittäin siitä kuinka tänä päivänä arvostan kymmenen kertaa enemmän jos ihminen kehuu jotain sisäistä ominaisuuttani kuin ulkonäköäni. En itse asiassa nykyään edes kaipaa ulkonäköön liittyvää positiivista kommentointia, sillä koen sen jotenkin niin paljon vähäpätöisemmäksi. Tai ehkä tämäkin on siihen kehujaan sidonnaista? Jos se kommentti tulee itselleen rakkaalta ihmiseltä, siihen suhtautuu eri tavoin kuin tuntemattomalta saatuun huomioon. Toisaalta veikkaan, että monelle on helpompi kommentoida ihmisten ulkonäköä kuin sisäisiä ominaisuuksia. On helpompi kehua kauniita hiuksia kuin kaunista luonnetta.

En tiedä herättääkö aihe teissä mitään ajatuksia mutta halusin nyt kuitenkin kirjoittaa omia mietteitäni aiheen tiimoilta. Samalla haluan kehottaa myös sinua miettimään, mistä itsessäsi pidät eniten – niin ulkonäössä kuin luoteessakin. Itseään ja ominaisuuksiaan tulee harvemmin kehuttua, joten sellainen hyvien asioiden nostaminen ei ole mielestäni koskaan pahasta.

Oikein rentouttavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Kun yhteys omaan sisimpään katkeaa

Mainitsin menneellä viikolla viime aikojen oivallukset postauksessa, että pahinta on se kun yhteys omaan sisimpään katkeaa ja lupasin kirjoittaa aiheesta teille enemmän. Tämä postaus on ollut itse asiassa luonnoksissa aika pitkäänkin, sillä olen kokenut sen kirjoittamisen jotenkin kovin vaikeaksi. Asiaa ei sinällään ole haastava jäsennellä tekstiksi mutta se tunnepuoli – se on se vaikein osuus. Tulen nimittäin tätä kirjoittaessani jotenkin todella surulliseksi sillä koen niin elävästi sen tunteen, jota olen niin monta kertaa tuntenut. Sen kuinka päätän, ettei minua enää koskaan satuteta ja käännän pahan oloni uhmaksi. Vihamielisyyden ja uhmakkuuden myötä muutun pikkuhiljaa kylmäksi ja tuon kylmyyden kautta kadotan yhteyden itseeni – siihen ihmiseen, joka pohjimmiltani olen. Se tunne joka minulle nyt päällimmäisenä pintaan nousee, on sääli sitä Juttaa kohtaan, joka noin toimii.

Olen ihmisenä sellainen, että tilanteissa joissa minua tavalla tai toisella loukataan, nousen barrikadeille. Sen sijaan, että itkisin avoimesti tai osoittaisin olevani riekaleina käännän surun vihaksi ja uhmakkuudeksi. Totuus on kuitenkin se, että sisimpäni on herkkä ja haavoittuva, jonka vuoksi viha on puolustautumiskeinoni suojella tuota herkkyyttä. Viha taas aikaan saa kylmettymistä ja sitä, että tunneyhteys omaan sisimpään ei pelaa. Kun ajattelet jatkuvasti olevasi kova ja sellainen ettei sinua satuteta, murtaa se aidosti aika paljon jotain tärkeää. Yhtäkkiä havahdutkin siihen ettet ole itkenyt puoleen vuoteen eikä sinua edes oikeastaan enää itketä. Tuo olotila myöskin syö todella paljon elämän eri osa-alueilta iloa ja nautintoa. Se luo elämään sellaista jatkuvaa katkeruutta, ilottomuutta ja omalla tavallaan myös melankolisuutta. Kun tunneyhteytesi sisimpääsi ei pelaa, olet ikään kuin tukossa – et tunne tai pysty elämään kuten haluaisit elää.

Usein tällaisen yhteydettömän tilan laukaisee alun perin jokin trauma. Se voi olla lähtöisin jo lapsuudesta tai tulla eteen esimerkiksi toistuvasti aikuisuudessa. Usein tuo trauma liittyy kuitenkin ihmissuhteisiin, joiden kautta koemme katkeroitumista tai sitä, ettemme ole rakastettuja tai hyväksyttyjä. Nuo tunteet aiheuttavat meissä luontaisesti negatiivisia tuntemuksia ja pahimmillaan turruttavat sisimpäämme. Hoitamattomana yhteydettömyys voi jatkuva vuosikausia jolloin puhutaankin usein näistä elämäänsä kyllästyneistä vihamielisistä ihmisistä. Välttämättä tuo yhteydettömyys ei näy kuitenkaan ulospäin sillä moni pystyy näyttelemään todella hyvin. Kuitenkin se merkittävin asia tässäkin kohtaa on mielestäni se, että sisäinen turrutus vaikuttaa eniten meihin itseemme. Kaikista eniten tuosta tunteettomasta olotilasta kärsit sinä itse.

Omasta elämästäni voisin kertoa muutamankin esimerkin tällaisesta yhteydettömästä tilasta. Toinen on ihmissuhteiden ja etenkin miessuhteiden saralla koetun epäonnistumisen aiheuttamaa uhmaa, jonka tiimoilta olen monet kerrat vannonut, ettei minua enää ikinä satuteta. Vaikka olen kuvitellut, että olen jo vanhempi ja viisaampi, ajauduin tällaiseen samanlaiseen tilaan viime vuoden joulukuussa petyttyäni jälleen kerran. Päätin etten enää kiinnostu kenestäkään ja haistatin kaikille miehille pitkät. Tuo uhma vei minua yhteydettömään tilaan itseni kanssa, johon havahduin vasta viime viikolla terapiassa. Tuolla jotain murtui sisälläni ja tajusin jälleen kerran, että olin ollut tuossa tunnottomassa tilassa ikään kuin huomaamattani yli pari kuukautta. En ollut itkenyt koko aikana tai ylipäänsä halunnut tuntea yhtään mitään syvemmällä tunnetasolla. Elin päivästä toiseen touhuten kuitenkaan pysähtymättä sen äärelle, että sisimmässäni ei ollut hyvä olo.

Toisena mainittakoon menneisyyteni sekä siellä tapahtuneet asiat, joista en halua sen tarkemmin kertoa koska niihin liittyy sen verran muitakin ihmisiä. Nuo tapahtumat ovat kuitenkin aiheuttaneet minussa traumatisoitumista, joka on jäänyt ikään kuin sisimpääni elämään. Se etten ole noita asioita vuosiin muistellut, ajatellut saatikka käsitellyt, on aiheuttanut jonkinlaisen lukon sisimpääni. Puhutaan traumasta, joka on tavallaan olemassa olevana ja vaikuttavana osana minussa jatkuvasti mutta joka on ollut todella vaikea tiedostaa. Tällä hetkellä työstänkin terapiassa nimenomaan sitä, että pääsisin noista traumoista ylitse ja sitä kautta löytäisin vahvemman tunneyhteyden itseeni. Olen niin tottunut esimerkiksi dissosioimaan eli puhumaan oman elämäni menneistä tapahtumista kuin vieraan ihmisen asioista mikä taas todistaa sitä, etten ole tunnetasolla täysin yhteydessä itseeni. Minun on esimerkiksi todella vaikea päästä menneisyyteni tunnetiloihin sinä samana ihmisenä, joka olen nyt koska minusta tuntuu, etteivät nuo asiat ole tapahtuneet minulle. Olen ikään kuin niin vahvasti siirtänyt ne pois itsestäni että niiden kohtaaminen tuntuu todella vieraalta.

Seuraavaksi tullaankin sitten sen kysymyksen äärelle, että kuinka tuollaisen katkenneen yhteyden voisi palauttaa tai uudelleen luoda? Itse olen ainakin huomannut, että usein siihen havahtumiseen on tarvittu jokin tapahtuma tai ihminen viestimään minulle tilastani. Tunteettomaan ja kylmään olotilaan on niin turvallista jäädä, koska tuo olotila pitää sinut ikään kuin ei vastaanottavaisena negatiivisiakin tunteita kohtaan. Tuntuu turvalliselle ajatella ettei mikään satuta minua koska en anna satuttaville tunteille sijaa elämässäni. Siinä kohtaa kun tapahtuu kuitenkin se murtuminen ja mahdollisesti omaan tilaan havahtuminen, vapautuu meissä jotain merkittävää. Itse voin ainakin sanoa, että nuo hetket murtavat minussa jotain ja keventävät oloa aivan mielettömästi! Siksi välillä mietinkin miksi niin herkästi tuohon yhteydettömään olotilaan päädyn, kun kerta tiedän, miten vapauttavalta tuntuu kun ei tarvitse kantaa sitä taakkaa?

Nämä ovat niin hankalia juttuja siinä mielessä, että jos ihminen on tottunut puolustautumaan tietyllä tavoin – on noita tapoja hankala sekunneissa muuttaa. Kaikki meihin sisäänjuurtunut on meihin sisään juurtunutta ja se vaatii työstämisen päälle vielä hieman lisää työstämistä. Jos havahdut nyt tilanteeseen, jossa tiedät olevasi hieman hukassa itsesi ja yhteytesi kanssa, suosittelen sinua miettimään mistä tämä voisi johtua? Mitkä ovat olleet asioita, jotka ovat laukaisseet sinussa tuon yhteydettömyyteen lipumisen? Kun tiedostaa ne syyt on helpompi lähteä rakentamaan yhteyttä uudestaan. Aivan ensimmäisenä sanoisinkin, että niiden aitojen tunteiden kokeminen on tärkeää. Sen sijaan, että tunnet sitä peitetunnetta, pyri löytämään aito tunne sieltä tapahtumien takaa. Joskus se aito tunne on rankka, jonka vuoksi siihen päälle on helpompi verhota sijaistunne. Usein myös puhuminen auttaa – se että avaa sisintään ja sitä kautta pyrkii jäsentelemään asioita. Sanoisinkin, että oikeastaan ilman käsittelyä näistä jutuista ei eteenpäin pääse ja itselleen ajan antaminen on myöskin todella tärkeää.

Välillä mietin, olenko tällä planeetalla ainut jonka yhteys omaan sisimpään on välillä katkolla mutta todellisuudessa veikkaan, että moni ihminen on tuollaisessa tilassa jopa tiedostamattaan. Tätä elämää kun on huomattavasti helpompi elää vähemmän tuntevana ja esimerkiksi ei niin herkkänä kuin itse koen olevani. Olen huomannut, että välillä jopa pelkään omia tunteitani ja herkkyyttäni, jonka vuoksi ne on helppo piilottaa kovan kuoren ja jopa impulsiivisuuden taakse. Tuo kuori taas on rehellisyyden nimissä se joka vie minua kauemmas itsestäni ja siitä, että tuntisin kuka olen ja mitä haluan.

Koetteko te koskaan, että yhteys omaan sisimpään on katkolla? Tai heräsikö ajatuksia aiheeseen liittyen?