Täydellinen urheilujuoma

Jo pitkään kookosvesi on ollut ehdottomasti yksi suosikki nesteyttäjistäni. Sen terveellisyydestä on puhuttu mediassa paljon, enkä sinällään yhtään ihmettele. Onhan kookos aikamoinen superfood, jonka sisältä saatava kookosvesi on hurjan hyvä nestetasapainon ja yleisen terveydentilan ylläpitäjä. Ainut miinus kaupoista saatavan kookosveden suolaisesta hinnasta, joka on meillä täällä Suomessa ainakin mielestäni aika kohtuuton. Toisaalta taas, kookosvesihän on sen verran erinomainen nesteyttäjä jo pienissäkin määrin, että sitä ei tosiaan tarvitse kerralla paljon juoda.

Jos valmiiksi pakatun kookosveden hinta kirpaisee mutta haluaisit kuitenkin sitä nesteyttäjänä suosia, haluan vinkata eräästä tuotteesta, jota olen suosinut jo jonkun aikaa. Tämä minut vakuuttanut nesteyttäjä on *NORDIQ Nutritionin HYDRATION Wholefood Powder, eli kasvijauhesekoitus nestetasapainon ylläpitoon. Kyseessä on siis jauhesekoitus joka sisältää kookosvettä, vesimelonin mehua, acerolaa,  sekä punajuuri -ja hapankirsikkamehua. Jauhetta sekoitetaan yksi teelusikallinen kahteen desilitraan vettä ja sitä voidaan nauttia kerran tai pari päivässä, mieluiten liikunnan aikana tai sen jälkeen. Toki juomaa voi nauttia koska vaan, mutta liikunnan aikana tällainen nesteyttäjä pääsee parhaiten oikeuksiinsa ja toimii ikään kuin treenejä tehostavana urheilujuomana.

Pakko myöntää, että olen jopa hieman koukussa tähän kasvijauheesta valmistettavaan juomaan. Nappaan pinkin lasillisen aina aamuisin ja toisen ennen päivän juoksutreenejä tai juon sitä tasaisesti salitreenin aikana. Vaikutus on oikeasti aika jännä, sillä tämän superjuoma todella virkistää! Muistan joskus aikanaan kokeilleeni jotain suorituksen aikana nautittavia piristäviä treenijuomia, jotka aiheuttivat lähinnä vatsakipuja ja huonovointisuutta. Aivan liian usein nuo piristävät boosterit sisältävätkin makeutusaineita ja muuta roskaa, joiden vuoksi en ainakaan itse herkkävatsaisena voi tuollaisia suosia. Kahvi taas kuivattaa kehoa, mikä taas ei mielestäni ole laisinkaan sellainen ennen treeniä nautittava juoma. Tämä NORDIQin juomajauhe puolestaan on täysin lisäainevapaa ja luonnollinen, eikä se sisällä lainkaan lisättyä sokeria tai muitakaan makeutusaineita. Tästä huolimatta jauhe maistuu veden joukossa hyvältä, luonnollisen makealta kookoksen ja vesimelonin sekoitukselta, joka miellyttää ainakin omia makunystyröitäni.

Korkean nestepitoisuuden lisäksi juomajauhe sisältää kivasti hiilihydraatteja, sekä C-vitamiinia. Sen sisältämä hapankirsikka taas tunnetaan lihassärkyä lieventävästä vaikutuksesta ja punajuuri puolestaan vilkastuttaa verenkiertoa. Tuote on myöskin täysin vegaaninen, gluteeniton ja maidoton, eikä se sisällä keinotekoisia väriaineita. Jauheen pinkki väri onkin peräisin täysin luonnollisista lähteistä, vesimelonista, sekä punajuuresta. Ja ehkä parastahan tässä on se, että alle kolme kymppiä maksava 100 gramman pussukka riittää useampaan kahden desilitran annokseen!

Ylipäänsä kehon nestetasapainosta kannattaa pitää entistä parempaa huolta näin kesän lähestyessä. Jos ja (toivon mukaan), kun tänne Suomeenkin saadaan ne helteet, menettää keho hikoillessaan runsaammin nestettä mikä taas tarkoittaa sitä, että meidän tulisi juoda entistä enemmän. Sama pätee myös kaikenlaiseen treenaamiseen jossa hikikarpaloita vuodatetaan. Etenkin juostessa usein tunnen kuinka keho suorastaan janoaa nestettä… Itse kuitenkin lenkkeilen jopa kympin lenkkejä ihan vaan kotona juodun kookosveden voimin. Tämä siitä syystä, etten ole vieläkään keksinyt järkevää ja kevyttä ratkaisua vesipullon lenkillä kuljettamiseen. Helpompaa tankata kunnolla kotona kuin juosta pullo kädessä. Salilla sen sijaan kulutan vettä helposti aika paljonkin, sillä se vesipullosta ryypiskely on siellä niin helppoa.

Jos piristävä ja energisoiva urheilujuoma on siellä vielä hakusessa, niin kokeilkaahan ihmeessä kookosvettä! Jos olette tähän asti juoneet jotain makeutusaineilla höystettyjä litkuja niin voin luvata, että eron kyllä huomaa positiivisella tavalla.

Oikein energistä ja aurinkoista päivää jokaiselle! Ja näin auringon paistaessa muistakaahan se nesteytys. :)

*Tuote sponsoroitu