Suhde ruokaan kuvaa suhdetta elämään

Törmäsin taannoin jossain somen syövereissä lauseeseen ”Suhde ruokaan kuvaa suhdetta elämään”, joka todella kolahti. Miten hyvin sanottu, sillä tuohan pitää täysin paikkansa. Liian usein syömisen hallinnalla pyritään kontrolloimaan elämää, tunteita ja ajatuksia. Usein hallittu kontrolli ruoan kanssa on parempi kuin hallittu kaaos. Kun kykenemme pitämään ruokahimot kurissa – pysyy elämä näennäisesti muutenkin paremmin hallinnassa. On hassua miten niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin syöminen, on tehty tänä päivänä aivan hemmetin vaikeaa! Vaikka tällä hetkellä trendinä onkin rentous ruokailemisen suhteen, kyllä edelleen väitän, että senkin kanssa mennään helposti yli. Balanssin tavoittelu onkin itse asiassa usein aika hallittua, vaikka oltaisiin ulospäin olevinaan kovin rentoja. Olen myös sitä mieltä, että ihmiset jotka puhuvat paljon ruoasta ja elämä pyörii noin muutenkin sen ympärillä, ovat harvoin asian kanssa tasapainossa. Siinä kohtaa kun ruoalle ei uhrata montaakaan ajatusta päivän aikana, voidaan mielestäni puhua hyvinvoinnista ja ”normaalista” tilasta. Toki normaali suunnitelmallisuus on ihan okei, mutta sellainen jatkuva ruokaan keskittyminen mielestäni jo enemmän sairasta kuin tervettä.

En missään nimessä puhu tässä mitenkään korkealta, sillä vaikka en olekaan varsinaista syömishäiriötä koskaan sairastanut, kyllä minullakin on ollut erilaisia vaiheita ruoan kanssa. Ja ehkä nimenomaan siksi osaankin katsoa noita aikoja taaksepäin olematta sokea ja rohkenen myöntää, että aina kaikki ei ole ollut ihan kunnossa. Oli ajanjakso kun pelkäsin sokeria ja rasvaa syöden järkyttävästi makeutusaineita. Oli myös aika kun ”karppasin” eli en syönyt juurikaan hiilareita – pasta ja riisi olivat jatkuvassa pannassa. Aikanaan menin myös todella vähäisillä ruokamäärillä ja suhteeni ruokaan oli paikoitellen jopa ortorektinen. Vaikka noista ajoista on jo vuosia, yhdistän silti edelleen kyseiset ajanjaksot myös siihen omaan henkiseen olotilaan. En voinut hyvin ja koin tarvetta kontrolloida elämääni myös ruokavalion avulla. Ajattelin että kun syön todella ”terveellisesti”, olen hyväksytympi ja parempi kaikin puolin. Jopa parisuhteessa yritin todistaa paremmuuttani syömällä esimerkillisesti. Ruokavalioni oli kuitenkin kaukana terveellisestä ja se, miten asetin oman hyvinvoinnin ikään kuin toissijaiseksi, on aika pelottavaa. Myöhemmin sitten sainkin järkyttävät vatsaongelmat ja veikkaan, että pitkään jatkunut epäterveellinen kokonaisuus osittain laukaisi tuollaisen yliherkkyystilan kehossani.

Näin jälkikäteen miettien ymmärrän hyvin, mistä noissa ajanjaksoissa on ollut kyse. Vaikka en ole koskaan ollut tunnesyöjä, joka hakee pettymyksen hetkellä suklaalevyn, kyllä minäkin olen alitajuisesti kontrolloinut elämääni ruokavalion avulla. Kontrolli on turvallinen tunne, sillä silloin kaikki on ikään kuin sinun käsissä. Jos mietitään elämäntilannetta, jossa koko muu pakka on kaaoksessa, saattaa syöminen ja sitä kautta oma keho olla ainut asia, jota kykenet itse kontrolloimaan. Tämä johtaa hyvin usein syömishäiriöihin ja muuhun häiriökäyttäytymiseen ruokailun saralla. Tänä päivänä kun mietinkin suhdettani syömiseen, kulkee se hyvin pitkälti samassa linjassa elämäntilanteeni kanssa. Kuvailisin tämän hetkistä elämänvaihettani jonkinlaiseksi suvantovaiheeksi, eli arki rullaa mukavasti ja voin henkisesti hyvin. Kun olen arjessa onnellinen, myös suhde ruokaan on rento, eikä sitä itse asiassa tarvitse edes sen enempää vakuutella – ei itselle saatikka muille. Jaksan enemmän panostaa ruokavalioon ja huomaan, että arjessa tekee automaattisesti parempia valintoja kun voi hyvin. Merkittävä huomio on myös se, että tunteiden ja vaikeiden asioiden käsittely on vapauttanut minua kaikilla elämän osa-alueilla. Kun oma henkinen suhde on paremmalla tolalla, heijastelee se automaattisesti muihinkin elämän osa-alueisiin – myös syömiseen.

Sanokoon kuka tahansa jotain muuta, mutta mielestäni kaloreiden laskemiselle ja ruoan punnitsemiselle ei ole normaalipainoisen elämässä mitään järkevää perustetta. Tuossa kohtaa kun koetaan tarvetta tietää grammalleen, mitä suusta alas menee, ei voida puhua terveellisyydestä samassa lauseessa. Toki tämä on vain minun mielipide, mutta pidän ruoan punnitsemista yhtenä suurimmista itsekontrollin väylistä. Todellisuudessa ongelma on jossain paljon syvemmällä ja jotta se tarve punnitsemiselle katoaa, tulee asioita avata henkisellä tasolla. Usein nuo ongelmat liittyvät nimenomaan tunne-elämään ja muihin historiamme käsittelemättömiin haavakohtiin. Vähän samalla tapaa kuin ongelmiaan on helppo hukuttaa alkoholiin, saattaa ruoan kontrollointi toimia jollekin vastaavanlaisena pakokeinona. Jonkin verran on myös ihmisiä, joilla tuo ruoan kontrolloinnin kohde vaihtelee elämäntilanteen mukaan. Koko elämä menee ikään kuin sellaisen tasapainon hakemiseen ruokailun saralla, vaikka todellisuudessa ruoka ei itsessään ole se ongelma, vaan ongelma on jossain syvemmällä. Saatetaan ihmetellä miksi suhde ruokaan on niin kompleksinen, vaikka todellisuudessa asioille löytyy aina selitys.

Siispä mietitäänhän tänään omaa suhdetta ruokaan ja peilataan sitä sitten elämään. Löytyykö sieltä yhtäläisyyksiä tai voisiko itselleen myöntää, että tarve kontrolloida onkin tarvetta hallita jotain tunteita sen itse ruoan sijaan?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

33 kysymystä ja vastausta

Törmäsin joku aika sitten Pupulandian Jennin blogissa mielenkiintoiseen haasteeseen, josta itsekin innostuin. 33 kysymystä kuulosti alkuun paljolta, mutta luettuani Jennin postauksen, innostuin itsekin kyseisen haasteen blogiini kopioimaan. Olen aina pitänyt kovasti ystäväkirjoista ja jo lapsuudessa olin se, jolta löytyi useampi ”slämäri” (80-luvun lopulla syntyneet tietävät mistä kyse…). Edelleen tämän kaltaisiin haasteisiin on kiva vastailla ja kieltämättä vastauksia on mukava lukea myös muiden blogeista. Nämä usein avaavat lukijalle jotain uutta bloggaajasta ja koska uteliaisuus on suomalaisten perisynti, veikkaisin että monella riittää mielenkiinto lukea 33 vastausta 33 kysymykseen.

Avioliittoja: nolla

Itse asiassa hauska juttu että tämä kysymys on tässä ensimmäisenä, sillä ajatuksissa on muhinut postaus nimenomaan siitä, haluanko koskaan naimisiin tai mitä ylipäänsä avioliitosta ajattelen. Tässä kohtaa voisin kuitenkin vastata lyhyemmin että kyllä, omalla tavallaan haaveilen naimisiin menosta ja häistä, mutta vain ja ainoastaan silloin, jos se tuntuu 100 % oikealta. Mielestäni avioliitossa on myös jotain pyhää, jonka vuoksi en haluaisi astella alttarille kahta kertaa elämäni aikana. Tästä syystä perään kuulutan todellista varmuutta siitä, kenen kanssa sen teen tai tulisin tekemään. Toisaalta uskon, että oikean ihmisen kanssa mitkään tällaiset suuret päätöksetkään eivät ahdista, vaan ne tuntuvat hyvin luontevilta. Ja tässä yhteydessä on kai mainittava, että haaveilen edelleen niistä polttareista (pilke silmäkulmassa tietenkin), eli toivon että joku päivä vielä naimisiin pääsisin.

Kihloissa: nolla

Pätee sama kuin edelliseen, eli pidän kihlausta ikään kuin lupauksena avioliitosta ja siksi merkittävänä asiana. Mutta ehdottomasti haluan kihloihinkin ja odotan kovasti, että minua joku päivä vielä kositaan!

Lapsia: ei ole

Tämän kysymyksen suhteen jatkan samoilla linjoilla, eli oikean ihmisen kanssa miksi ei – jos se vaan hyvältä tuntuu. Tähän astisen elämäni aikana en ole vielä vauvakuumetta potenut, mutta koskaan ei voi tietää miten sitten tulevaisuudessa. Pidän itseäni vielä suhteellisen nuorena ja ajattelen, että minulla on lähes yhdeksän vuotta aikaa miettiä haluanko lapsen vai en.

Lemmikkejä tällä hetkellä: ei niitäkään

Kissakuumetta poden tasaisin väliajoin, mutta olen siinä mielessä kuitenkin järkeilijä, etten koskaan ottaisi lemmikkiä hetken mielijohteesta tai harkitsematta asiaa huolella. Edes kissa ei sovi tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni ja sen vuoksi sanon toistaiseksi lemmikeille ei. Olen kuitenkin hyvin eläinrakas ja koko lapsuuteni olen eläinten parissa viettänyt, joten ehkä jossain kohtaa elämää saatan olla valmis eläimen hankintaan. Nyt ei kuitenkaan ole hyvä hetki edes ihanalle Hesyn kisulle, joita tippa linssissä välillä ihastelen – kunpa voisin pelastaa heistä edes yhden! Jos sinulla on resursseja antaa hyvä koti kissalle tai vaikka koiralle, niin Hesyllä on useampi suloinen karvapallo kotia odottamassa. <3

Leikkauksia: kaksi

Olen ollut elämäni aikana kahdessa leikkauksessa, toisessa lapsena ja toisessa aikuisena. Koskaan minulta ei ole kuitenkaan mitään murtunut tai katkennut, enkä ole ollenkaan altis tapaturmille tai itsensä kolhimiselle.

Tatuointeja: kaksi

Muutama tatuointi tosiaan löytyy, joista kummastakaan en ole mitenkään erityisen ylpeä. Iso tatuointi selässäni on niin turha ja risti korvan takana merkityksellinen osa historiaani, mutta vähän turha sekin. Tai näin jälkikäteen kun mietin, olisin voinut jättää molemmat vaikka tatuoimatta. Pidän kuitenkin noin yleisesti tatuoinneista ja voisin tulevaisuudessa ottaa jotain pientä paikkoihin, jotka saa halutessa peittoon. Muistan kuinka nuorempana haaveilin ”hihasta” eli kokonaan tatuoidusta käsivarresta, jota onneksi mietin järjellä ja jätin toteuttamatta! Tänä päivänä nimittäin katuisin varmasti…

Lävistyksiä: kahdessa paikassa

Eli korvissa yhdet molemmissa (joskus aikanaan toisessa oli kaksi reikää) ja navassa myös. Tosin pidän kaikissa lävistyksissäni pelkästään simppeleitä rengaskoruja. Nenärenkaasta haaveilin jokunen vuosi sitten ja edelleen välillä sitä mietin. En kuitenkaan pidä itseäni kovin räväkkänä päätösten tekijänä, mitä tulee omaan ulkonäköön. En ole sellainen ”uudistuja”, jonka vuoksi en varmaan ottanutkaan nenärengasta vaikka sitä paljon mietin.

Muuttoja: 12

Tämä pitää siis sisällään muutot eri kunnasta/kaupungista toiseen ja vielä niiden sisälläkin tehdyt muutot. Ja enemmän olen tosiaan muuttanut eri paikkakunnalta toiseen kuin itse kaupunkien sisällä. Suurin osa muutoista on tapahtunut lapsuudessani, jonka vuoksi Helsingissä asuessani olen pyrkinyt vaalimaan pysyvyyttä, koska vihdoin minulla on sellaiseen mahdollisuus. Olenkin asunut täällä 11 vuoden aikana ainoastaan kolmessa asunnossa ja tämä nykyiseni on tosiaan se kolmas, josta en varmasti muuta ennen kuin sitten mahdollisesti tulevaisuudessa suurempaan ja toivon mukaan toisen ihmisen kanssa.

Ampunut aseella: en ole

Jos nyt oikein muistan, niin koskaan en ole ampunut aseella vaikka lapsuudessani aseita näkyikin, sillä isäni ja isoisäni harrastivat metsästystä.

Ottanut lopputilin: kyllä

Olen lähtenyt jokaisesta työpaikasta omasta tahdostani enkä koskaan saanut potkuja. Lopputilin otin viimeksi muutamia vuosia sitten työpaikasta, jossa kyllä viihdyin useamman vuoden ajan, mutta loppupeleissä tajusin, ettei työ ole sitä mitä haluan pitkässä juoksussa tehdä. En ole ollenkaan toimistotyöhön soveltuva ihminen, vaan kaipaan enemmän luovuutta – niin aikataulullisesti kuin työnkuvankin suhteen. Tykkään eniten olla itse itseni herra tai tehdä projekteja tuntilaskutus perusteisesti yrityksille. Myös etätyön mahdollisuus on itselleni melkeinpä elinehto, eli en halua joutua olemaan joka aamu jossain kello kahdeksalta.

Ollut saaressa: kyllä

Autosi: en omista

Ajokortti kuitenkin löytyy ja kerran minulla oli autokin. Sain tuon 18-vuotis syntymäpäivälahjaksi ja auto oli joku Fordin vanha neliovinen malli, sen tarkemmin en muista. Siinä kohtaa kun muutin Helsinkiin, auto kuitenkin laitettiin seisontaan ja muistaakseni lopulta vietiin jonnekin romuttamolle tai myytiin.

Ollut lentokoneessa: kyllä

Onko joku itkenyt vuoksesi: kyllä on

Ja olen myös itse itkenyt muiden vuoksi.

Ollut rakastunut: kyllä

Tähän on tosin vastattava, että ainoastaan kaksi kertaa koko 31-vuotisen elämäni aikana. Toivon mukaan vielä kolmannenkin kerran, sillä jos muistatte sen kaavan, josta olen joskus kirjoitellutkin: ”ensirakkaus, hullu rakkaus, tosirakkaus…”.

Ollut ambulanssissa: en

Luistellut: kyllä

Tähän liittyy hieman koominen muisto, nimittäin Seinäjoella asuessani haimme ystäväni kanssa pelaamaan Seinäjoen naisten joukkueeseen jääkiekkoa. Ystäväni silloinen kämppis pelasi kyseisessä joukkueessa, joten suhteiden kautta sitten pääsimmekin koeharjoituksiin, mitä kyllä suorastaan ihmettelen… Osasin kyllä luistella hokkareilla joo, mutta en pelata jääkiekkoa. En ole ruumiinrakenteeltanikaan yhtään jääkiekkoilija ja olin sitä vielä vähemmän tuolloin 17-vuotiaana! Eihän siitä hommasta sitten mitään tullut ja meidät laitettiinkin pelaamaan samoihin harjoituksiin lasten kanssa. Harrastus jäi siis pariin luistelukertaan eikä päästy joukkueeseen, hah hah. Tämä on muuten yksi sellainen tempaus elämästäni, josta innostuin hurjasti mutta josta tultiin alas aika nopeasti.

Surffannut: kyllä

Kymmenen vuotta sitten Balilla viimeksi surffasin – tai oikeastaan opettelin surffaamista. Siellä kävi kuitenkin sellainen pieni vahinko, että meinasin hukkua Lombokin suuriin aaltoihin kun amatöörinä uhmasin luonnonvoimia. Tästä syystä pelkään nykyään avomerellä surffaamista ja tekisin sitä ainoastaan turvallisella rannalla ja nimenomaan rannan tuntumassa. Esimerkiksi Balin Kuta on ranta, jossa surffaamista voisin kyllä vielä harjoitella mutta mihinkään suuriin aaltoihin en lähtisi!

Ollut risteilyllä: kyllä

Tosin en ole ollenkaan risteilyihminen. En pidä siitä suomalaisten risteilyjen sekoilumeiningistä ja oikeastaan ainut risteily, joka tänä päivänä kiinnostaa, on Karibian risteily. Edes Tukholmaan en laivalla viitsisi matkustaa, sillä laivalla on vaan niin tylsää!

Ajanut moottoripyörällä: en

Enkä muistaakseni ole koskaan ollut edes kyydissä…

Ratsastanut hevosella: kyllä

Lapsena harrastin ratsastusta jonkun aikaa mutta kyllästyin nopeasti. Hevoset eivät olleet juttuni, mikä säästi kyllä vanhempien rahapussia! Ratsastus kun on hyvin kallis harrastus…

Lähes kuollut: kyllä

Tai sille se ainakin tuntui silloin Balin Lombokilla jäädessäni aaltoihin niin, että aina pintaan noustessani tuli uusi ja uusi aalto. Muistan kuinka menin tilanteessa paniikkiin ja vaikka en ollutkaan paikalla yksin, eivät muut huomanneet taisteluani.

Ollut sairaalassa: kyllä

Suosikki hedelmä: banaani

Aamu vai ilta: ilta

Molemmissa on kyllä puolensa mutta sanon silti ilta. Teen arkisin oikeastaan joka ilta töitä ja olen iltaisin hyvin tuottelias.

Lempiväri: punainen ja musta

Tosin pidän kovasti myös metsänvihreästä ja keltaisesta. Se mikä väri milloinkin silmää miellyttää, menee paljon myös vuodenaikojen mukaan. Nyt pidän erityisesti ruskan sävyistä ja uusia suosikkejani ovat oranssi sekä ruskea.

Viimeisin puhelu: ystävältä

Viimeisin viesti: sekin ystävältä

Nähnyt jonkun kuolevan: kyllä

Tämä on itse asiassa aika ikävä tarina kertoa mutta kyllä, kerran eräs vanhus kirjaimellisesti kuoli käsivarsilleni. Tämä tapahtui sairaalassa työskennellessäni ja olin kieltämättä aika järkyttynyt sen jälkeen. Vanhus siis oli tietenkin sairas mutta sai sydänkohtauksen siinä kohdin, kun oltiin lähdössä rollaattorilla liikkeelle. Olen myös ”paketoinut” kuolleen ihmisen hänen vasta kuoltua. Nuo olivat kyllä erikoisia hetkiä ja kuten olen usein sanonut, kuolemassa on samaan aikaan jotain mystistä ja pelottavaa kuin myös rauhaisaa.

Kahvi vai tee: kahvi

Paras piirakka: mustikka- ja omenapiirakka!

Kissa vai koira: kissa

Ennen olisin vastannut koira, mutta nykyään vastaan ehdottomasti kissa. Kissoissa on persoonaa ja sellaista ihanaa itsekkyyttä sekä määrätietoisuutta!

Paras vuodenaika: kesä

Tosin kesän lisäksi myös luminen Lapin talvi on aivan ihana! Eikä muuten tässä alkusyksyssäkään ole mitään vikaa niinä päivinä, kun aurinko paistaa ja on kuivaa. Jokaisessa vuodenajassa on jotain hyvää!

Oikein ihanaa torstaita!

 

Kuvat: Mikaela / edit: minä