Päättyneet ihmissuhteet opettavat

Oli kyse sitten päättyneestä parisuhteesta tai ystävyyssuhteesta, voimme parhaimmillaan kääntää menetykset voimavaroiksi ja oppia niistä. Vaikka päättynyt ihmissuhde olisi ollut miten haavoittava tahansa, kaikesta huolimatta särkyminen tarkoittaa aina jonkun uuden alkua ja kasvua. Kun tulee rikotuksi ja särkyy henkisesti, kasvattaa tuosta suosta selviäminen aivan uudella tavalla ja tekee meistä valmiimpia puolestaan uusia ihmissuhteita varten. Itse mietin tällä hetkellä, että se kaikki tuska ja kipu jota aina erotessa olen kokenut, on tehnyt minusta kypsemmän ja valmiimman paitsi itseäni, myös seuraavaa kumppania varten. Sitä ymmärtää paremmin mitä haluaa ihmissuhteilta ja mitä ei halua. Uskon itsetuntemuksen vaikuttavan positiivisella tavalla ihmissuhteissa, sillä silloin ei ole epämääräisyyttä ja hapuilua – on varmuus omista haluista kuin myös tietoisuus siitä, mitä asioita suhteelta haluaa.

Muistan miten jokaisen rakkauden ja parisuhteen kohdalla (joita on muuten ollut vain kaksi), olen ajatellut etten enää koskaan kykene tuntemaan ketään muuta kohtaan vastaavia tunteita. Jokainen suhde rikkoo meissä jotain, mutta särkyminen aina myös kasvattaa. Kun rikkinäinen alkaa korjaantumaan, tapahtuu se suurin muutos, sillä tuo korjausprosessi pitää useimmiten sisällään paljon itsetutkiskelua sekä oman arvomaailman punnitsemista. Itsetutkiskelun kautta meistä tulee valmiimpia ja jossain kohtaa eteen tuleekin se seuraava ihminen, jonka kohdalla koemme vihdoin olevamme valmiita. Uskonkin siihen, että ensirakkauden ja vaikean kipuilevan rakkauden jälkeen on mahdollisuus tulla enää rakkaus, joka on aito ja helppo. Se tuntuu ”oikealta” ja nimenomaan eri tavoin oikealta kuin ne aikaisemmat. Tuossa rakkaudessa on mukana tietynlainen kasvu, kypsyys ja elämänkokemus. Kun molemmilla on takana niin elämän ala- kuin ylämäkiäkin, on suhde helpompi muodostaa. Sitä myös ymmärtää ettei ole olemassa täydellisiä ihmissuhteita, sillä ei ole olemassa täydellisiä ihmisiäkään. Toinen ihminen on helpompaa hyväksyä sellaisena kuin hän on sen sijaan, että pyrkisi muovaamaan toisesta omien toiveiden mukaista.

Ihmissuhteissa toiset ihmiset toimivat usein peileinämme. Jos joku kommentoi käyttäytymistämme tai tapojamme, voimme ottaa noista myös opiksemme. Vaikka aina ei todellakaan pidä kuunnella toisen mielipiteitä ja määritelmiä meistä, saattaa noissa joskus olla myös perää. Itse olen esimerkiksi oppinut suhteideni jälkeen huomattavasti rauhallisemmaksi ja ongelmatilanteissa en menetä samalla tapaa hermoja kuin aikaisemmin, vaan kärsivällisyyteni on kasvanut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että muuttuisin yhtäkkiä temperamentiltani toisenlaiseksi, vaan olen yksinkertaisesti opetellut rauhallisempia toimintamalleja. Olen myös oppinut sen että kunnioitan itseäni ihmissuhteissa. Oli kyse sitten ystävyys- tai parisuhteesta, vaalin omaa hyvinvointiani enkä enää veny ja vanu äärimmäisyyksiin toisen tunteet edellä. Tämä saattaa kuulostaa jonkun korvaan jopa itsekkäältä, mutta todellisuudessa se on mielestäni itsensä kunnioittamista että osaa luoda rajat. Ja kun kunnioittaa itseään, on helpompi kunnioittaa myös muita.

Tämä postauksen tarkoitus on oikeastaan muistuttaa, miten päättynyt ihmissuhde voi jossain kohtaa kääntyä jopa voimavaraksi, vaikka se tällä hetkellä vielä tuntuisi ajanhukalta. Moni varmasti miettii kuinka menetti vuosia elämästä roikkuen huonossa ja saattaa syyttää itseään siitä, ettei uskaltanut lähteä aikaisemmin. Jokainen muutos ihmissuhteiden saralla kasvattaa meitä ihmisinä ja opimme niin itsestä kuin muistakin. Vaikka se ei todellakaan sillä eron hetkellä siltä tuntuisi, näin homma vaan menee. Aika tekee tehtävänsä ja se jos käytämme tuon ajan hyvin prosessoiden tapahtumia ja tehden itsetutkiskelua, saattaa meistä tulla edesmenneen suhteen myötä jopa parempia ihmisiä. Itse osaan tänä päivänä katsoa menneitä ihmissuhteitani viisaammin ja tiedostan sieltä paljon asioita. En näe pelkästään negatiivisia asioita, vaan pyrin katsomaan suhteita siltä kannalta, että mitä ne ovat minulle opettaneet. Se on nimittäin varmaa, että paljon olen oppinut ja etten olisi tässä henkisessä kasvun tilassa itseni kanssa etenkään ilman viimeisintä eroprosessiani – jos jotain huonoa, niin aina jotain hyvääkin.

Oletteko te oppineet entisistä suhteistanne? Tai kykenettekö katsomaan niitä vielä oppimisen näkökulmasta? Sekään ei ole itsestään selvää, eli itselleen tulee antaa aikaa prosessoida ja käsitellä. Jossain kohtaa se muutos kuitenkin tapahtuu ja kykenemme armeliaisuuteen.

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Miksi konflikteja ei kannata pelätä?

*Sisältää mainoslinkkejä

Viime aikoina mielen päällä on ollut aihe nimeltä konfliktit ja konfliktien pelko. Aihe ei ole sinällään tämän hetkisessä elämässäni ajankohtainen mutta noin yleisellä tasolla se on tullut esiin useammastakin eri suunnasta ja koska asia on itselleni kuitenkin varsin tuttu, haluan siitä tänään kirjoittaa. Henkilökohtaisesti olen kohdannut elämäni aikana lukuisia konfliktitilanteita. Olen ollut sivullisena konflikteissa ja toisinaan myös henkilönä, joka on pyrkinyt vaikeaa tilannetta ratkaisemaan. Olen hyvin ratkaisukeskeinen ihminen ja huomaan, että muiden riidellessä otan sellaista auktoriteetin roolia, eli pyrin rauhoittamaan tilanteen. Silloin taas jos olen itse osana tuota konfliktia ja homma menee tunteisiin, olen hyvin vahvatahtoinen- ja sanainen. Usein tuollaisten tilanteiden jälkeen kuitenkin huomaan, että voin huonosti. En pidä riitelystä enkä siitä, että muut riitelevät. Onkin aika tyypillistä että ajauduttuani itse osaksi konfliktia, saatan olla todella vahvana siinä hetkessä mutta tilanteen rauhoituttua purkautuu tunnelataus itkuna ulos.

Jos konflikteja pelkää, niitä ajautuu usein myös välttelemään. Tietyllä tasolla joo onkin hyvä vältellä turhaa riitelyä ja tilanteita, joissa konflikteja saattaisi syntyä mutta omalla tavallaan asia saattaa aiheuttaa myös tunteiden patoutumista. Kun emme voi rohkeasti sanoa esimerkiksi kumppanillemme asioista, jotka mieltä painavat jotta konfliktia ei vaan syntyisi, aiheuttaa se meissä ahdistusta, hermostuneisuutta sekä jopa vihan tunteita. Jokaisella ihmisellä kun on tarve tulla kuulluksi ja nähdyksi kaikkine tunteineen. On eri haastaa riitaa turhasta kuin avautua aiheesta, joka on itselle tärkeä senkin uhalla, että toinen siitä suuttuu tai kokee negatiivisia tunteita.

Itselläni on kokemusta omien tunteiden patoamisesta ja siitä, etten ole uskaltanut ottaa asioita esiin konfliktien pelossa. Näitä tilanteita on menneisyydessäni lukuisia ja vasta näin jälkikäteen tiedostan, miten paljon tuo kaikki aiheutti itselleni aikaisemmin ahdistusta ja ihan arjen tasolla huonoa yleisvirettä. Vaikka riitely itsessään ei olisikaan mieluisa ajatus, kyllä tänä päivänä mieluummin olen suora ja rehellinen kuin patoan sitä, mitä haluan sanoa. Huomaan nimittäin että jos en saa ilmaista tunteitani vapaasti, se vaikuttaa minuun todella kokonaisvaltaisesti. Asioiden ”roikkumaan jättäminen” on itselleni pahinta, sillä kaipaan selkeyttä. Uskokaa tai älkää, tällainen ei ole ollenkaan selvää välttämättä edes vuosia kestäneissä ihmissuhteissa! Usein nimittäin ajatellaan että pitkissä ihmissuhteissa kaksi ihmistä rohkenee olla toisilleen avoimia mutta kyllä, pidemmissäkin ihmissuhteissa saattaa olla lukkoja ja ns. vaiettuja asioita joita ei koskaan nosteta pöydälle. Ja jos puhutaan täysin uusista ihmissuhteista, voit joko arvailla toisen kykyä puhua vaikeistakin asioista tai yksinkertaisesti olla itse selkeä, jolloin toinenkin rohkenee olla sinua kohtaan selkeä.

Tänä päivänä näen konfliktit ennemminkin ihmissuhteita kehittävinä kuin niitä lannistavina. Vaikka itse konflikti ei tietenkään ole hyvä juttu enkä missään nimessä puolla riitelyä, usein konfliktin jälkipyykki on se joka saattaa olla hyvinkin rakentavaa. Jotta riita voi olla rakentava, se toki vaatii sen että aihe avataan tilanteen aikana tai jälkeen eikä sitä jätetä lojumaan. Ylipäänsä riidatkin voi välttää jos ihmissuhteissa opetellaan avaamaan asiat riittävän ajoissa vastapuolelle, jolloin niitä ei tarvitse viedä sinne toiseen ääripäähän. Tämä taas vaatii sitä avointa kommunikointikykyä kaikilta osapuolilta mikä ei useinkaan ole itsestäänselvää. Kaikkeen käytökseemme kun vaikuttaa niin lapsuudessa opitut toimintamallit kuin elämässä kohdatut tilanteet. Järjetön konfliktien pelko saattaa juontaa juuriaan esimerkiksi traumaattisista lapsuuden kokemuksista tai ihmissuhteista, joissa konfliktit ovat aiheuttaneet loukkaavaa käytöstä henkilökohtaisella tasolla. Voi olla hankalaa ymmärtää etteivät kaikki ihmiset reagoi konflikteihin samalla tavalla kuin aikaisemmissa ihmissuhteissa he ovat reagoineet. Historiamme jää piilotajuntaan, josta se sitten aina paikoitellen nousee pintaan.

Itse huomaan että tietyllä tavalla käyttäytyvän (usein hieman arvaamattoman) ihmistyypin kanssa välttelen automaattisesti konflikteja. Tuohon liittyy usein sellaista jotain pelkoa siitä, että toinen alkaakin yhtäkkiä huutamaan ja hermostuu, tai vastaavasti jos henkilö selkeästi välttelee aiheiden kohtaamista, alan itsekin pelkäämään niiden esille nostamista. Tässä on se oma kipurajani, jota parhaillaan opettelen – nimittäin ilmaisemaan itseäni rohkeammin läheisissä ihmissuhteissa huolimatta siitä, millaista vastakaikua saan toiselta osapuolelta. On tervettä itsekkyyttä ilmaista tunteensa avoimesti, ilman että miettii, onko toinen nyt sillä tuulella että voin hänelle aiheesta kertoa tai ilman että tarvitsee pelätä toisen reaktiota. Tiedostan että vaikka nyt sanonkin haluavani kommunikoida erityisen avoimesti, edelleen toisen osapuolen kommunikointivalmius vaikuttaa minuun. Välillä pelkään myös loukkaavani toista mutta jos jätän oman asiani ilmaisematta toisen tunteiden pelossa, loukkaan siinä samalla itseäni.

Kengät Dr. Martens / Farkut H&M / Vyö Minimum / T-paita Other Stories / Takki House of Brandon* (saatu) / Hattu Brixton

Konflikteja ei kannata pelätä, sillä usein niiden kautta asioihin saadaan muutosta. Toisen jatkuva miellyttäminen johtaa siihen että tukahdutamme omia tunteita ja sitä kautta teemme itsellemme sekä huomaamatta myös ympäristöllemme hallaa. Konfliktithan aina vaikuttavat myös ympäristöön eli perheissä lapsiin ja työyhteisössä muihin työntekijöihin, jonka vuoksi ne on myös syytä selvittää. Tärkeintä konflikteissa on se lopputulema, eli miten asia ratkaistaan. Toisinaan näkemyserot ovat pysyviä mutta merkittävää onkin hyväksyntä – se että hyväksyy toisen eriävän mielipiteen. Jo tästäkin syystä konflikteja on turha pelätä, sillä loppupeleissä mitään asiaa elämässä ei ole mahdotonta ratkaista. Jos sitä ei kyetä ratkaisemaan ihmissuhteissa kahden tai useamman ihmisen välisessä kanssakäymisessä, aina on saatavilla myös ammattiapua haastaviin tilanteisiin. Loppukaneettina haluan rohkaista jokaista konfliktien rohkeaan kohtaamiseen ja ennen kaikkea omien tunteiden avoimeen mutta fiksuun ilmaisemiseen!

Ihanaa ja aurinkoista päivää kaikille!

 

Kuvat: Iines / edit: minä