Näin minä säästän

Eilen siskoni vieraillessa luonani keskustelimme säästämisestä ja rahankäytöstä. Tuon jutustelun kirvoittamana päädyinkin miettimään enemmän tapaani säästä arjessa ilman, että kituutan tai elän jatkuvasti ns. opiskelijabudjetilla. Koska en ole opiskelija, ei minun kuulukaan elää niin säästeliäästi mutta noin yleisesti ottaen tapani suhtautua rahaan on muuttunut aika paljon viimeisen vuoden sisään työnkuvani muututtua. Kun ei enää joka kuukausi tienaakaan saman verran ja tuloissa voi olla tuhansienkin eurojen heittoja, sitä on oppinut elämään tietyllä tavalla ilman, että kuitenkaan elää jatkuvasti matti kukkarossa. En sano, että olisin jotenkin erityisen hyvä säästämään tai noin muutenkaan mikään rahankäytön ja hallinnan mestari mutta kyllä nykyään saan säästöön enemmän kuin sain silloin, kun tienasin kuukaudessa kolmosella alkavia summia. Tuolloin rahani olivat aina loppu ja rehellisyyden nimissä kaikki mitä silloin tuli, on tänä päivänä mennytkin – ikävä kyllä.

Elämäntyylini on muuttunut pikkuhiljaa tuhlailevasta säästeliäämmäksi. Säästän jatkuvasti ikään kuin luonnostaan ilman, että edes ajattelen säästäväni. Arjessa teen valintoja jotka ovat lompakkoystävällisiä mutta samaan aikaan en tingi mistään sen vuoksi, että säästän nyt sen kymmenen tai kaksikymmentä euroa. Eli en koskaan jätä ravintolailtaa ystävien kanssa väliin tai jätä menemättä jonnekin sen vuoksi, että säästän. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko mainita, etten valitse ruokalistalta sitä sadan euron annosta tai tilaile baarissa pullo tolkulla viinejä – säästän siis ravintoloissakin. Noin yleisesti ottaen käytän maalaisjärkeä enkä hassaa rahaa. Kaupassa teen pientä hintavertailua mutta en todellakaan aina. Ehkä suurin kulueräni onkin tällä hetkellä ruoka. Siitä en varsinaisesti tingi enkä tule tinkimään. Mutta jos en ruoassa niin missä sitten säästän? Kuinka säästeliään elämäntyylin voi oppia ilman, että se näkyy varsinaisesti ulospäin?

Olen todennut itselleni parhaaksi tavaksi säästää sen, etten tee siitä liian suurta numeroa. Minulla kun eivät toimi karkkilakotkaan niin en usko, että toimisivat säästökuuritkaan. Säästämisen tulee tapahtua ikään kuin vähän huomaamatta ja rennosti ilman paineita. Tällä hetkellä kuukaudesta riippuen olen säästänyt 50-1000 euroa. Tiedän että haitari kuulostaa aika hurjalta mutta joinain kuukausina tuloni ovat olleet suuremmat, jolloin olen saanut helposti sivuun tonnin esimerkiksi seuraavaa reissua varten. Matkakassani saattaakin joskus kasvaa yhtäkkiä useammilla sadoilla kun taas toisinaan jos rahaa tulee vähemmän, kassaan ei riitä penniäkään. Koska tuloni eivät ole aina samat, en kykene myöskään säästämään tasaisesti, ellei nyt sitten puhuta jostain 50-100 € kuukausitahdista. Tykkään kuitenkin enemmän siitä, että laitankin välillä isomman summan sivuun ja elän sitten niillä jäljelle jääneillä. Tässä tulee mitä ilmeisemmin esiin jälleen luonteeni, joka on nimenomaan vaihtelua rakastava. Jopa säästämisessä tykkään vaihdella säästösummaa sen sijaan, että tekisin sitä suunnitelmallisen tasaisesti vuodesta toiseen.

Käytännön tasolla säästän seuraavalla tavalla…

Matkustaminen

En muista koska olisin ostanut yli viiden sadan lentoja minnekään, eli kyttään edullisia lentoja ja pyrin Momondon hintahaitarista valitsemaan lentopäiviksi aina ne edullisimmat päivät. Hotellimajoituksen suhteen vaadin kyllä jonkinlaista tasoa mutta en luksusta. Tyypillisesti reissuni maksavat maksimissaan 1000 euroa lentoineen ja hotelleineen, eli en sanoisi, että matkustan mitenkään överi kalliisti. Kohteessa harvoin nykyään enää shoppailen, vaan se mihin rahaa kuluu, ovat eläminen sekä nähtävyydet.

Pukeutuminen

Ostan paljon käytettynä ja samaan aikaan kierrätän vaatekaappiani. Teen siis jatkuvasti sellaista tutkailua, että mistä voisin luopua. Jos joitain farkkuja en ole käyttänyt pariin kuukauteen, todennäköisesti en niitä enää tarvitse. Toisaalta minulla on aika usein kaikkea uutta, eli tykkään päivittää vaatekaappiani mutta teen sitä tosiaan tällaisella kierrättävällä periaatteella. Olen aikamoinen konmarittaja, eli inhoan pursuavia kaappeja mikä myöskin patistaa minua jatkuvaan kierrättämiseen.

Ruokavalio

Ostan kausivihanneksia ja hedelmiä sekä suosin ns. halpoja merkkejä kuten Rainbowta tai Pirkkaa jos suinkin mahdollista. Toisaalta samaan aikaan kyllä ostan kalliita kasvimaitoja ja rahkoja/jogurtteja mutta niistä en luovu. Pyrin suosimaan isoja kauppoja ja välttelemään päivittäisiä lounaita ulkona. Ehkä pahin arkinen rahanreikä ovat take-away kahvit sekä ravintolalounaat! Noihin saa kulumaan niin paljon rahaa jos sille tielle lähtee ja itsekin aikanaan olin tuossa loukussa.

Asuminen

Asun perhepiirini omistusasunnossa, jonka vuoksi asumiskustannuksiin ei mene järkyttäviä summia rahaa mutta sanotaanko näin, että maksan kyllä vuokraa useamman satasen kuukaudessa. Toisaalta tiedän tämän järjestelyn mahdollistavan sen, että kykenen välillä säästämäänkin enemmän, sillä asumiskustannukset eivät ole päätä huimaavat. Jos asuisin vieraalla, joutuisin todennäköisesti pulittamaan asumisesta ainakin 800 €/kk. Tämä järjestely onkin ollut mielettömän hyvä jo vuosia ja jos minulta kysytään miksi en säästä omaa asuntoa varten, niin tässä syy siihen – asun periaatteessa omassa asunnossani.

Pakolliset menot

Pakollisia menojani ovat oikeastaan laskut, eli yel-vakuutusmaksu, matka- ja kotivakuutus, sähkölasku, sekä puhelinlasku. Tällä hetkellä minulla ei ole mitään osamaksuja, mitä on joskus ollut esimerkiksi puhelimesta ja tietokoneesta. Pakolliset laskut ovat siis kohtuuhintaisia ja niissä olen kilpailuttanut firmat kyllä mielestäni aika hyvin. Nämä ovat se osa kulutusta, jossa on hankala tinkiä muutoin kuin kilpailuttamalla… Tässä kohtaa on myös mainittava, että terapiassa käyntikin vie oman osuutensa tuloistani, joka on kuitenkin alle 200 €/kk. Myös matkalippuun sekä salikorttiin menee rahaa mutta hieman vaihdellen. Salikorttia en nimittäin lataa kuukausittain ja matkalipunkin suhteen latailen sitä vähän sen mukaan, kuinka paljon tarvetta julkisilla liikkumiseen on.

Välillä olen kieltämättä miettinyt että vaikken mikään kovin suunnitelmallinen säästäjä olekaan, niin tekisi mieli asettaa itselleen jonkinlainen tavoite säästämisen suhteen. Kuten nyt vaikka 5000 € säästöön vuodessa, mikä ei varmasti olisi aivan mahdottomuus! Toisaalta en ole valmis tinkimään elämästä ja siitä nauttimisesta, jonka vuoksi en ole oikein vielä rohjennut lähteä tavoittelemaan mitään konkreettista summaa. Tuntuu nimittäin henkisesti helpommalle säästää pikkuhiljaa ilman paineita kuin, että asettaisi itselleen jonkun tavoitteen joka sitten mahdollisesti aiheuttaisi stressiä. Rakastan myös matkustamista ja minulle matkoihin säästäminen on ollut pitkään se numero ykkönen. Matkakassaan säästämisen lisäksi pyrin joka kuukausi laittamaan pienen summan Nordean tavoitesäästöön. Tuon lisäksi olen miettinyt Norwegianille talletustilin avaamista, josta olen kuullut paljon hyvää. Jos teiltä muuten löytyy kokemuksia muiden kuin pankkien säästämismahdollisuuksista, niin kuulisin oikein mielelläni! Onko tuo Norwegian aidosti toimiva vai olisiko olemassa joku vastaava paremmalla talletuskorolla?

Nyt kun olen puhunut omasta tavastani säästää, olisi mielenkiintoista kuulla miten te säästätte? Oletteko asettaneet jonkun konkreettisen tavoitteen jota kohden menette vai säästättekö rennosti kuten minä teen? Kuinka paljon kuukaudessa kykenette ylipäänsä säästämään?

Viime viikon kulutuspäiväkirja

Rahankäyttö kiinnostaa, niin oma kuin muidenkin. Tänään olisikin luvassa pitkästä aikaa kulutuspäiväkirjaa, jossa kerron teille rehellisesti kaikki viime viikon menot ja summaan lopuksi vielä yhteen kokonaisuuden ja sen paljonko rahaa todellisuudessa kului. Mielestäni omaa rahankäyttöä on mielenkiintoista seurata ja tykkään vertailun vuoksi lueskella vastaavia myös muista blogeista. Ehkä jossain kohtaa voisi vielä toteuttaa vaikka parinkin viikon kulutuspäiväkirjan, jolloin rahankäyttöä voisi tarkastella hieman pidemmälläkin aikavälillä. Villi kortti voisi olla kirjata kulutustaan ylös vaikka reissussakin! Veikkaan nimittäin, että meistä jokainen kuluttaa aika eri tavoin lomaillessa kuin tuiki tavallisessa arjessa.

Ohessa siis rahan kulutukseni viime viikolta, eli seitsemän päivän ajalta.

Maanantai 21.5.

Alepa 27, 81 €, ruokaostokset joissa mukana ns. ekstrana ruusukimppu ja käsisaippua.

Tiistai 22.5.

Salikortti 40 €, kortti seuraavan kuukauden ajaksi.

K-Kauppa 5,80 €, tuore mango, purkillinen fetajuustoa ja tofua

Keskiviikko 23.5.

R-Kioski 28,70 €, matkakortille kahden viikon kauden lataus

Stockmann 6,90 €, Doven asteittain päivettävä kosteusvoide

Torstai 24.5.

Lidl 17,54 €, ruokaostokset

Perjantai 25.5.

Uff 5,50 €, tuolla hintaa sain camokuosisen takin (oli -50 % alennuksessa) sekä pienen huivin

Plantagen 7,99 €, liljat viikonlopuksi kotia kaunistamaan

Suutari 8,00 €, nahkalaukun hihnan lyhennyttäminen

Lauantai 26.5.

Pupu 14,00 €, ystävän kanssa herkulliset salaatit Pupun terassilla

K-Kauppa 8,40 €, pienet ostokset joissa mukana banaania, kananmunia, karkkipussi sekä paketillinen Lohiloa

Sunnuntai 27.5.

Ei ostoksia

Yhteenveto:

Ravintoloissa syöminen: 14 €

Ruokakauppa: 59,55 €

Vaatteet & kosmetiikka: 12,40 €

Matkustus: 28,70 €

Treenit: 40 €

Muu ylimääräinen: 16 €

Yhteensä: 170,65 €

Olen aika tyytyväinen viime viikon kulutukseen noin kokonaisuutena. Joukossa on ainoastaan yksi ulkona syönti ja kaupassakaan en ole päivittäin ravannut. Lidl on selvää säästöä, sillä tuolla vajaalla parilla kympillä sain ihan oikeasti vaikka ja mitä! Viime viikolla latasin pitkästä aikaa salikortille kuukauden aikaa ja matkakortillekin kahden viikon ajanjakson. Nuohan eivät siis ole mukana kulutuksessa aivan joka viikko, joten ne tietenkin nostivat kustannuksia. Kosmetiikkaa ostan ihan oikeasti ani harvoin koska saan kaiken työni puolesta mutta viime viikolla tuli äkillinen tarve asteittain päivettävälle voiteelle! Ei liity nyt ehkä aiheeseen mutta olin rehellisyyden nimissä unohtanut miten hyvä tuote tuo Doven kosteusvoide oikein on – pisteet siis sille. Ylimääräisiä kuluja olivat myös löydöt Uffista ja suutarilla käynti mutta puhutaan kyllä aika pienistä rahoista. Leikkokukkia ostan myös vähintään kerran viikossa, joten niihinkin kieltämättä uppoaa rahaa. Yhden kimpun ostin maanantaina ja toisen sitten perjantaina maanantain kimpun kuoltua. Jos haluan pihistellä, vierailen Plantagenissa, jossa on ne kestävimmät kukat. Alepan ruusut on nyt varmaan sata kertaa todettu äkkiä nuupahtaviksi, joten voisi jo pikkuhiljaa oppia ettei niihin rahojaan laita…

Kurkkasin viimeisintä kulutuspäiväkirjaa, jonka olin tehnyt tammikuussa ja siellä viikossa kului 230 euroa, eli huomattavasti enemmän kuin viime viikolla. Vaikka en edes tarkoituksella pihistellyt tai miettinyt kulutustani sen enempää kuin normaalisti, olen kai oppinut tässä pikkuhiljaa vaan noin yleisesti säästeliäämmäksi. Vielä koskaan en ole onnistunut selviämään alle sadalla eurolla jossa olisikin muuten tavoitetta! Toisaalta kun järjellä miettii, eihän se mahdotonta ole jos viikolle ei osu mitään ylimääräisiä matkakortin latauksia tai muuta. Ruokaostokset saisi helposti edullisemmin jos ne vaan tekee suunnitelmallisesti ja esimerkiksi Lidlissä. Ulkona en nykyään enää syö usein ja koen tuon kyllä aikamoiseksi säästökohteeksi! Kun ennen ravintoloihin upposi helposti ainakin 50 euroa viikossa, nykyään käyn ehkä maksimissaan kaksi kertaa viikossa ulkona syömässä.

Rahan säästämiseen jää omalla tavallaan koukkuun – ettei enää tuhlaakaan kaikkea, mikä tulee vaan säästää sitä niihin itselleen tärkeisiin asioihin. Minä en ole sellainen pahan päivän varalle säästäjä, koska elän enemmän hetkessä. Toisaalta nykyään teen kyllä sitäkin Nordean tavoitesäästön kautta mutta pienehköillä summilla kuukaudessa. Kaiken muun yli jäävän laitan sivuun matkakassaan, jonka turvin sitten matkustelen. Matkustaminen on itselleni sellainen säästökohde numero yksi, ehdottomasti. Teen myös paljon sitä, että uutta ostaessani luovun jostain vanhasta. Vaatekaappini elääkin jatkuvasti. Jossain kohtaa yritin tehdä sellaisia ajattomia löytöjä mutta lopulta oivalsin, ettei saman paidan käyttäminen viisi vuotta putkeen ole minua. Minun ei kannata satsata satojen eurojen neuleisiin koska todennäköisesti kyllästyn niihin jo parin kuukauden käytön jälkeen. Mieluummin siis useammin ja second handina kuin jotain älyttömän kalliita tuotteita joihin kyllästyn parin käyttökerran jälkeen.

Rahasta voisin puhua vaikka ja kuinka paljon. Onkin ihanaa että fiksu kuluttaminen on tarttunut ihmisiin enenevissä määrin ja mikä parasta se kiinnostaa useampia. Vähän samalla tapaa kuin vegaanius, vaatteiden kierrättäminen ja jätteiden lajittelu ovat nyt trendikkäitä, on säästäminenkin muotia.

Mitäs mieltä te olette kulutuspäiväkirjastani? Rehellisiä mielipiteitä saa heitellä ilmoille! Ja kiinnostaisiko jos lähtisin toteuttamaan jonkinlaista haastetta, että eläisin jollain sovitulla summalla viikon ajan ja raportoisin siitä blogiini? Kenties 50-100 eurolla?