Aivan tavallista arkea

Tällä hetkellä elämässäni ei ole ilotulituksia tai ylipäänsä mitään sen ihmeellisempää. Fokus on pääosin duunijutuissa ja ajatukset aivan arkisissa asioissa. Marras-joulukuu oli jatkuvaa menemistä ja tuntui, etten oikein ehtinyt edes elämään sitä perus arkea, kun tuli jo lähteä jonnekin – osan ajasta vietin myös ulkomailla hieman erilaisissa ympyröissä. Sitten tuli sekava ihmissuhdekuvio, joka vei minusta yllättäen tunnepuolen mehut kokonaan ja joulukuun loppu menikin suoraan sanottuna henkisesti pohjalla. Seuraavaksi oli mielentilan paikkailua Levillä ja sieltä lopulta paluu arkeen, siihen ”tuiki tavalliseen arkeen”. Loppuvuosi oli kyllä monellakin tapaa hyvä mutta myös samaan aikaan todella uuvuttava. Introvertti puoleni onkin ollut nyt tammikuun alusta alkaen aika vahvoilla ja on tuntunut sille, että tekee mieli piiloutua maailmalta – voisin oikeasti viettää aikaa itsekseni aivan tuhottoman paljon, suorastaan kaivautua tänne omaan kolooni ja olla sosialisoimatta yhdenkään ihmisen kanssa.

On my wayOn my wayOn my way

Tunnistan itseni tästä olotilasta enemmän kuin hyvin. Olen käynyt näitä samoja fiiliksiä läpi ennenkin ja tiedän tämän olevan jotain sellaista emotionaalista väsymystä. Tiedättekö, jos käymme tunnemaailmassamme läpi jonkun meille rankan jutun, iskee pahimman yli pääsemisen jälkeen raukeus – sellainen totaalinen uupuminen ja väsymys koko tunne puolta kohtaan. Usein tuo olotila vaikuttaa myös koko fyysiseen suorituskykyyn ja siksi olo on myös tuolla saraa ollut aika voimaton. Olenkin ihan tarkoituksella pitkittänyt myös asioista puhumista, sillä nyt tuntuu sille, etten vaan jaksa. Tavallaan ajatuskin siitä taakasta, joka minulla on tuolla takanani vieraalle ihmiselle avattavana, on alkanut jopa ahdistamaan. Tuntuisi niin paljon helpommalle työntää tuo kaikki paska taka-alalle ja jatkaa elämää – keskittyä kaikkeen kivaan ja positiiviseen. Näin olen siis tehnyt lukuisia kertoja elämässäni, kunnes jälleen löytänyt sen kaiken edestäni. Asia, jota ei halua tehdä enää uudestaan mutta haluan sen kuitenkin odottavan vielä ensi viikkoon.

Aivan tavallinen arki on tosiaan ollut näin vuodenvaihteen jälkeen enemmän kuin paikallaan. On ollut mukava elää seesteisesti ja keskittyä pelkästään arjen pyörittämiseen. Välillä nimittäin huomaan, että metsästän elämässäni vähän liikaa erilaisia tunnetiloja – niitä huippuja, joiden jälkeen lasku tuntuu jopa paikoitellen ahdistavalta. Elämässäni on nykyään harvoin todella pitkään sellaista tasaista tilaa, joka olisi päivästä toiseen samanlainen. Välillä tuo mietityttää, sillä en tiedä kieliikö se jostain sisimmän tyhjyyden tunteesta, että jatkuvasti haluaisi tuntea tai kokea jotain erityistä? Tuntuu, että tasainen on yhtä kuin tylsyys ja sitä on tietyllä tapaa ehkä vältellytkin. Loppupeleissähän se suurin elämästä nauttimisen avain kuitenkin lienee siinä, että rakastaa arkea ja nauttii aivan ruohonjuuritasolla asioista. Ei elä jatkuvasti menneessä mutta ei murehdi tulevastakaan – elää tässä hetkessä. Tuo on meille ihmisille kuitenkin usein hyvin vaikeaa, sillä meillä on taipumus hötkyilyyn. Hetkessä oleminen on hankalaa sillä sosiaalinen media, kännykät, televisio ja mitä vielä? Samaan aikaan, kun meille puhutaan läsnä olemisesta, on meitä läsnä kuitenkin paljon asioita, jotka estävät sataprosenttisen läsnäolon.

On my wayOn my wayOn my wayNeule second hand / Farkut Dr. Denim / Kello Cluse / Kengät River Island

Toisaalta tärkeää on myös olla vaatimatta itseltään liikoja. Tavallisen ja jopa tylsähkönkin arjen viettäminen voi olla meille välillä paikallaan. Ei arjesta ole pakko aina löytää mitään suuria ahaa elämyksiä – ei se ole mielestäni elämän tarkoitus. Onhan se kivaa, että tapahtuu mukavia juttuja ja on reissuja ja muuta, joita suunnitella sekä odottaa mutta ei elämän tarkoitus ole olla pelkkiä huippuhetkiä. Välillä on hyvä elää ajanjaksoa, jolloin ei ole mitään isompaa meneillään. Veikkaan, että nuo ajanjaksot ovat nimenomaan niitä, jotka auttavat meitä oivaltamaan asioita ehkä jopa syvemmältäkin. Nämä jaksot vievät meitä lähemmäs itseämme ja sisimpäämme – sitä, mitä elämältä haluamme ja millaisia asioita tahdomme vaalia. On aikaa kuunnella, mitä minulle kuuluu ja miltä juuri nyt tuntuu.

Tällaisin ajatuksin tähän torstai päivään.

Onko muiden arki juuri nyt tasaista ja ehkä jopa vähän tylsääkin? 

 

Kuvat: Iines /edit: minä

Kuinka kohdata negatiiviset tunteet?

Vaikka sitä kuinka toivoisi, että elämä olisi ainoastaan kivoja ja hyviä tunteita, on totuus toinen. Elämään nimittäin kuuluvat negatiivisetkin tunteet ja ilman niitä emme osaisi varmastikaan arvostaa hyvin soljuvaa arkea saatikka onnellisuutta. Itselleni negatiiviset tunteet ovat tulleet erityisen tutuiksi parin viime vuoden aikana, kun olen lopettanut niiden pakoilun ja rohjennut kohtaamaan tunnemaailmaani eri tavoin kuin aikaisemmin. Toisaalta taas tämä päätös kohdata tunteita on vienyt välillä todella synkkiinkin tunnepohjaisiin tiloihin mutta silti koen, että on se parempi kuin elää jatkuvasti negatiivisia tunteitaan pakoillen. Totuus on kuitenkin se, että negatiivisiin tuntemuksiin ei kuole, vaan ne ainoastaan kasvattavat.

Oma heikkouteni on, että otan usein elämässä asiat turhankin raskaasti. Vaikka osaankin nauttia ja iloita, samaan aikaan herkkyyteni aikaan saa minussa usein aivan liikaa stressiä, huolta ja ahdistusta. En kuitenkaan pysty itseäni muuttamaan mutta se, mitä voin tehdä on opetella tuntemaan, ymmärtämään ja käsittelemään omaa henkistä puolta, jota olenkin jo pidempään pyrkinyt tekemään. Toki on aikoja ja elämäntilanteita ettei tuohon täydellisesti edes kykene mutta sekin lienee täysin inhimillistä. Tärkeintä on mielestäni se, että pyrkii ymmärtämään sekä etsii tunteilleen syitä. Ei vaan tunne, vaan oikeasti miettii, mistä kyseinen negatiivinen tunne oikein pulppuaa. Itse en nimittäin usko, että yksikään huono tunteemme tulee tyhjästä. Viha, ikävä, katkeruus, surumielisyys – ne kaikki kumpuavat jostakin.

Kuinka sitten kohdata negatiiviset tunteensa? Kuinka minä sen teen hetkinä, jolloin kohtaan tunteita, joita en välttämättä haluaisi tuntea?

KIVUN KOHTAAMINEN

Ihan ensimmäinen reaktio itselläni on negatiivisten tunteiden kanssa useimmiten fyysinen pahoinvointi. Mitä vaikeammasta tunteesta on kyse, sitä vahvemmin reagoin. Itken myös herkästi ja se onkin yksi tapa reagoida kipuun. Mikään noista tuntemuksista ei kuitenkaan ole häpeällinen asia. Reagoimme kipuun sitten millä tavalla tahansa, se on täysin hyväksyttävää. Aivan ensimmäinen asia negatiivisten tunteidensa kohtaamisessa onkin hyväksyä totuus ja se, että nyt sattuu. Se on ihan okei, että koen kipua ja reagoin siihen.

Ihmisen luontainen puolustautumiskeinohan on kieltäminen sekä pakoilu. Tätä itsekin ison osan elämästäni harrastaneena voin käsi sydämellä sanoa, että suurin virhe on paeta. Tunteiden tukahduttaminen on pitkässä juoksussa todella raskasta ja niin tehdessämme teemme pelkästään hallaa itsellemme.

NEGATIIVISTEN TUNTEIDEN KÄSITTELEMINEN

Kun tunne on kohdattu ja se erilaisin sinulle luontaisin muodoin koettu, on aika suhtautua siihen realistisemmin. Lähinnä siis miettiä syvemmin mistä on kyse ja miksi tunnen näin? Usein ihmismieli paisuttelee asioita ja saatamme esimerkiksi kuvitella tai ennalta pelätä tapahtumattomia juttuja. Usein negatiivinen tunne on myös siinä hetkessä ja nimenomaan johtuu jostain tapahtuneesta asiasta. Noissa tilanteissa kivun syyn löytäminen ja sitä kautta oman mielensä ymmärtäminen on tärkeää.

Itse esimerkiksi reagoin usein ihmissuhdeasioihin vahvasti, sillä olen pettynyt niin monta kertaa juuri tuolla osa-alueella. Siinä mielessä ymmärränkin itseäni ja tiedostan, että näin on käynyt aikaisemminkin, jonka vuoksi nytkin ahdistaa jos tilanteessa on samanlaisia piirteitä kuin jossain aikaisemmassakin tilanteessa. Se, että tiedostan tuon on itselleni tärkeä asia enkä yritä verhota sitä esimerkiksi johonkin muuhun. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja vaikka tämänkin ääneen sanominen tietyllä tapaa nolottaa ja saa minussa aikaan epäonnistumisen tunteita, koen silti olevani rohkea. En pelkää nähdä sisimpääni ja olla jopa negatiivistenkin tunteideni suhteen rohkea.

LÄPIKÄYMINEN

Kun olet kohdannut negatiiviset tunteesi ja oivaltanut, mikä on tunteidesi takana, on aika käydä asiaa rakkaudellisesti läpi. Korostan etenkin rakkaudellista otetta omaan sisimpään, joka ei missään nimessä ole itsellenikään itsestäänselvyys. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joka alkaa usein kiputilanteissa soimaamaan itseään tai miettimään omia vikojaan. Toisaalta taas tiedostan myös sen, mistä tuokin johtuu. Asiat ovat usein niin monen historiassa tapahtuneen asian summa, että niiden kasaaminen on joskus kyllä aikamoinen sekamelska.

Jos negatiivisiin tunteisiisi liittyy toinenkin ihminen, on tärkeää ottaa askel myös häntä kohden. Usein voi olla, ettei toinen ole ollenkaan ymmärtänyt reaktiotasi, koska ei ole tiennyt kaikesta, mitä olet kokenut. Siksi vuorovaikutus esimerkiksi läheisissä ihmissuhteissa on niin tärkeää. Kannattaakin siis pyrkiä mahdollisimman avoimesti kertomaan toiselle, mikä on hätänä ja miksi tunnet kuten tunnet. Itse ainakin koen, että avoimuus ihmissuhteissa on se juttu, joka ehdottomasti kantaa! Tulee kuitenkin ymmärtää, että me kaikki olemme erilaisia eikä se kaikille ole helppoa.

LOPULTA PAREMPI OLO

Kun kipu on kohdattu, hyväksytty, mahdollisesti jopa ymmärretty sekä vielä läpi käyty, on olo varmasti huojentunut. Näiden juttujen kanssa ei kuitenkaan ole mikään kiire, eli prosessoiminen voi viedä todella pitkäänkin. Elämässä on kriisejä, joita ei käsitellä yhdessä yössä eikä välttämättä kuukausissakaan. Kuitenkin se, että on tiedostava itseään ja tunteitaan kohtaan, eikä pakene edes kipua tai pelkoa, on oikeasti aika iso askel hyvinvoivaan elämään.

Itse en ole edelleenkään näissä asioissa mikään pro mutta vuosi vuodelta osaan käsitellä tunnemaailmaani paremmin. Ajoittain tulee kuitenkin hetkiä, että tuntee olevansa jälleen pieni lapsi – niin hukassa tai särkyvä – sekin on kuitenkin täysin sallittua. Ihminen on inhimillinen ja inhimillisyyteen kuuluu myös aikuisiällä negatiiviset tunteet.

Toivottavasti tästä oli hyötyä jollekin negatiivisten tuntemusten kanssa painivalle! <3

Kuvat: Taru / edit: minä