Arvostathan tekemääsi työtä?

Veikkaan ettei kovin moni teistäkään ole voinut välttyä lukemasta uutiskanavien kautta riidasta, jossa hotellinjohtaja ottaa kantaa sometähden (Ella Darby) pyyntöön tehdä yhteistyötä hotellin kanssa. Itse luin kohusta muutamistakin eri lähteistä ja minulle tuli kyllä kieltämättä vahva fiilis siitä, että tämä oli hotellinomistajan puolelta mainoskikka – tai sitten yksinkertaisesti vaan aivan mielettömän huono tapa ilmaista itseään. Aihe herätti luonnollisesti itsessänikin ajatuksia, sillä olen tehnyt vastaavanlaisia yhteistöitä bloggaajana enkä onneksi koskaan saanut noin törkeää vastausta. Minulle tuli paha mieli tytön puolesta, koska mitään pahaahan hän ei tarkoittanut. Hän ehdotti hotellin omistajalle mielestäni hyvää näkyvyys diiliä, joka todennäköisesti olisi näkyvyyden lisäksi poikinut hotellille tulevaisuudessa myös asiakkaita. Tuntuu kyllä kurjalta, että edelleen vuonna 2018 on ihmisiä, jotka eivät arvosta someyhteistöitä tai ehkä edes ymmärrä niiden hyötyjä. Tai ylipäänsä ihmisiä, jotka eivät halua vastata yhteistyökyselyyn asiallisesti – ei kiitos voi sanoa kohteliaamminkin.

Välillä kieltämättä tuntuu, että vaikka osa ihmisistä on todella kiinnostunut esimerkiksi bloggaamisesta ammattina ja siitä, kuinka blogilla voi ansaita – on iso osa ihmisistä edelleen sitä mieltä, että bloggaajat ovat pinnallisia tyhjäntoimittajia. Olen itsekin kohdannut paljon erilaisia reaktioita liittyen siihen, että olen tehnyt sosiaalisesta mediasta itselleni työn. Toisten mielestä tämä ei ole ollenkaan oikeaa työtä – toiset taas pitävät kovinkin mielenkiintoisena alana. Joillekin joudut perustelemaan työtäsi todella paljon, kun osa taas on jo mielessään päättänyt, ettei anna sinulle edes mahdollisuutta vakuuttaa itseään alasi vakavasti otettavuudesta. Minulta on kyselty myös, olenko työtön, koska olen bloggaaja. Ehkä eniten epäilyksiä olen kohdannut hieman vanhemman ikäpolven suunnalta, minkä tavallaan ymmärrän. Tuo ikäpolvi, kun on tottunut siihen, että ammatit ovat sellaisia, jotka opiskellaan koulussa ja sen jälkeen työskennelläänkin samalle yritykselle seuraavat kolmekymmentä vuotta. He ovat myöskin kasvaneet ei sosiaalisen median aikakautena, jonka vuoksi kyseinen genre on heille ymmärrettävistä syistä vieraampi.

Tavallaan on mielestäni ikävää, että ihmisillä on ennakkoluuloja mutta niitä lienee vähän jokaista erikoisempaa alaa kohtaan – etenkin luovat alat taitavat olla tulilinjalla. Itse pyrinkin aina muuttamaan noita vääriäkin olettamuksia kertomalla ihmisille esimerkiksi siitä, millainen hyöty kaupallisesta yhteistyöstä bloggaajan kanssa on yritykselle. Moni tuntuu nimittäin edelleen ajattelevan, että yhteistyön hyödystä kertoo nimenomaan se, kuinka paljon tuote myy blogin kautta ajassa x. Ymmärrän, että kaikki pyörii rahan ympärillä mutta totuus on kuitenkin se, että hyöty voi olla paljon kauas kantoisempaa. Blogiyhteistyö jää aina nettiin ja esimerkiksi yrityksen sivuille linkkaaminen blogin kautta nostaa sen Google näkyvyyttä. Kyse voi olla myös tuotteen brändäämisestä sekä yrityksen imagon esiin nostamisesta, mitä sitäkään ei voi välttämättä suoranaisesti verrata aina rahassa. Itse uskaltaisin jopa väittää, että nykyään blogiyhteistyön tekeminen on huomattavasti kannattavampaa kuin lehdissä mainostaminen.

Tämän koko hässäkän myötä minulle nousi pintaan ajatus arvostuksesta ja siitä, että kunnioitammehan riittävästi itseämme sekä työpanostamme? Teet sitten mitä tahansa, mielestäni on tärkeää että omaa alaa ja työtä arvostaa, jonka myötä sitä haluaa myös puolustaa ulkopuolisille. Itse koen, että kohta jo kahdeksan vuoden kokemus kirjoittamisesta ja kaikesta siihen liittyvästä on opettanut minulle alasta niin paljon, että voin seisoa rinta rottingilla ja kertoa kirjoittavani blogia. Jos joku kyseenalaistaa, minähän puolustaudun – en ole tyhjäntoimittaja tai pinnallinen ilmaisen tavaran perässä juoksija. Olen ylpeä siitä, mitä teen sillä tiedän, miten paljon se vaatii työpanosta. En todellakaan ole työtön, vaan teen töitä melkeinpä 24/7 ja myös viikonloppuisin. Toki tälläkin alalla on kaikenlaisia tekijöitä, eli koskaan ei voi yleistää mutta ainakin jokainen tuntemani bloggaaja panostaa tähän hommaan enemmän kuin ehkä rahallinen korvaus antaa sille palkitsevuutta.

Uskon siihen, että silloin, kun arvostamme tekemäämme työtä, se näkyy myös ulospäin. Toivoisinkin, että ammattikuntien edustajat asettuisivat samalle puolelle toisia vastaan kilpailemisen sijaan. Toki omakin alani on pitkälti kilpailua yhteistöistä sun muusta mutta silti uskon, että tekemällä oman työn hyvin voit osoittaa olevasi hyvä siinä, mitä teet. Muita ei tarvitse painaa alaspäin päästäkseen itse etenemään ylöspäin vaan päinvastoin! Alan arvostus lähtee siitä, että työntekijät arvostavat sitä. Jos minä en arvosta työtäni, miksi kukaan muukaan sitä arvostaisi? Perus suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu liian usein sellainen vaatimattomuus ja se, ettei uskalleta seistä ylpeänä tekemänsä työn takana. Toki työtä varjostaa usein myös tunne siitä, että sitä ei arvosteta ulkopuolelta. Jos ei saada palautetta, ei koeta välttämättä omaa työpanostaan riittävän hyväksi. Itsekin olen välillä riittämättömyyden tunteen kanssa kamppaillut ja sekin on muuten aika inhimillistä. Palautetta kun ei aina välttämättä saa ulkopuolelta silloin, kun sitä nimenomaan kaipaisi eniten saavansa. Etenkin yrityksissä palautteen saaminen on mielestäni haastavaa, siis positiivisen sellaisen. Omien kokemuksieni mukaan negatiivisuus tuodaan kyllä esiin mutta onnistumisia muistetaan aivan liian harvoin.

Tärkeää on mielestäni ymmärtää se, että itseäänkin voi kehua ja itselleen antaa palautetta tekemästään työstä. Voimme kirjata paperille viime aikaiset työhön liittyvät plussat sekä miinukset, asiat joissa voisimme kehittyä ja joissa taas olemme onnistuneet. Kun asettuu tavallaan tarkastelemaan työtään hieman kauempaa, saattaa oivaltaa jotain tärkeää. Palautteen ei siis todellakaan tarvitse tulla aina ulkopuolelta, sen olen oppinut. Ja tässä kohtaa vielä kerran nostaisin esiin ammattiylpeyden. Siitä, mitä tekee kannattaa ja pitää olla ylpeä! Kun on ylpeä tekemästään työstä, se heijastuu positiivisella tavalla myös ympäristöön ja uskon, että tuon myötä vaikuttaa myös yleisellä tasolla alasi arvostuksen lisääntymiseen.

Tällaisin ajatuksin tähän maanantaihin sekä uuteen viikkoon.

Jos saan udella, millaista työtä sinä teet ja koetko, että työtäsi arvostetaan? Tai arvostatko itse tekemääsi työtä?

Päivä kanssani

En edes muista kuinka monta kertaa minulta on toivottu päivä kanssani postausta. Monen monta kertaa olen myöskin suunnitellut tuon tekemistä mutta aina homma on tyssännyt jossain kohtaa päivää siihen, että olen unohtanut kuvailla tai kirjailla ylös päivän tapahtumia. Onneksi viimein oivalsin, että eihän päivän jokaisesta liikkeestä tarvitse olla kuvaa ja riittää, kunhan tekemisiään kirjailee ylös muutaman tunnin välein.

Siispä nyt, kun pääsin homman makuun voisin tehdä näitä useamminkin. Tämä viime viikon keskiviikko, jonka valitsin postaukselleni oli nimittäin tuollainen sosiaalisempi päivä näiden hommien parissa, eli en todellakaan joka päivä istu kahviloissa tai kierrä pressipäivillä. Bloggaaminenhan on usein hyvinkin yksinäistä hommaa ja siihen liittyy useita työtunteja ihan siellä kotona yksin kuvaten sekä kirjoittaen. Mutta ehkä tuollaisestakin päivästä voisi tehdä omansa jos teitä yhtään kiinnostaa? Kyllähän jokaisen arkeen kuuluu myös niitä tylsiäkin päiviä, jolloin ei tapahdu mitään sen ihmeellisempää.

Pidemmittä puheitta kuitenkin päivään kanssani…

Keskiviikko 1.11.

8.30 Herätyskello soiPainan sen pois, sillä tiedän, että seuraavaksi kello soi yhdeksältä. En luonnollisestikaan enää nukahda kunnolla tuon ensimmäisen soiton jälkeen mutta heräilen ja lepuuttelen puolisen tuntia sängyssä. Inhoan äkkinäisiä ylös nousuja, joten itselleni sopiikin parhaiten tällainen hieman lempeämpi tyyli. Katson puhelimelta meilit, uutiset, vastaan whatsapissa viesteihin sekä selaan Instagramia.

9.00 Nousen ylös ja suuntaan keittiöön juomaan suuren lasillisen kylmää vettä sekä nappaan samalla Argisanin tyhjään vatsaan. Laitan edellisen illan tuorepuuron valmiiksi, eli heitän joukkoon banaanin, kookoshiutaleita sekä cashewtahnaa. En jaksa hifistellä, joten puuro nyt näyttää miltä näyttää…

9.10 Laitan pyykkikoneen pyörimään ja avaan samalla tietokoneen. Hoidan nopeasti yhden työjutun pois alta ja alan valmistautumaan salille lähtöön. Tuossa ohessa syön kuvan tuorepuurosta ehkä 1/3, koska tiedän kohta olevani juoksumatolla ja treenailemassa. Tässä kohtaa ei kannata syödä koko puuroa koska ei ole aikaa sulatella sitä…

9.38 Edelleen istun koneella ja mutustan puuroa sekä kirjoitan tätä postauksen alkua jotta muistan kellonajat sekä sen, mitä olen touhunnut. Salivaatteet on jo päällä valmiina, joten kohta mennään!

9.50 Salilla ollaan! Aloitan lämmittelyllä juoksumatolla (20 min), jonka jälkeen teen huolellisen käsivarsitreenin. En itse asiassa edes muista koska olisin viimeksi tehnyt kädet omana päivänään! Lopuksi teen vielä hieman vatsoja.

10.50 Tulen salilta kotiin ja kipaisen pikaiseen suihkuun. Laitan kahvin tippumaan sekä ripustan pyykit kuivumaan.

11.15 Syön tuorepuurosta loput sekä aloitan meikkaamisen. Multitaskaan aika hyvin, sillä samalla kuvaan muutamia tuotekuvia sekä viimeistelen tänään julkaistavan postauksen.

12.05 Olen valmis lähtöön ja juoksen ratikkapysäkille sekä lähden kohti keskustaa. Ollaan menossa Iineksen kanssa  kuvaamaan asukuvat sekä poikkeamaan Riannon pressipäivässä. Pitäisi olla 12.20 keskustassa mutta arvatkaa vaan myöhästynkö – niin perus! Inhoan myöhästelyä mutta silti olen aina joko viimetipassa tai sitten myöhässä…

12.30 Treffataan Iineksen kanssa ja lähdetään etsimään sopivaa kuvauslokaatiota, joka löytyy suhteellisen nopeasti Riannon lähimaastosta. Vaaleansininen seinä toimii ainakin oman pinkin baskerini kanssa kivasti. Kuvataan asut ristiin ja turistaan niitä näitä.

13.00 Saavutaan Riannon Showroomille ja lähdetään kiertelemään pressipäivän eri pisteitä. Itseäni kiinnostaa erityisesti Synsamin silmälasit, josta löytyy useampi aivan ihana kehysmalli! Rakastan silmälaseja ja nyt olisi jälleen haaveissa joku uusi nätti kehysmalli, ehkä pyöreä ja muovinen tällä kertaa? Seurustellaan ja verkostoidutaan sekä syödään muutama sushi, kunnes jo jatketaan matkaa muualle.

14.05 Saavutaan Goodioon Kanavarantaan. Päätettiin jo viime viikolla, että tullaan tekemään Goodioon töitä, sillä kahvila on niin viihtyisä! Tajuan, että kahvilassa ei ole tarjolla lämmintä tai edes kylmää ruokaa (eikä suolaistakaan), joten otan suklaisen smoothien sekä juon pari kupillista kahvia. Missähän kohtaa tänään syön sen oikean lounaan? Tämä ei tiedä hyvää…

14.10-17.50 Tehdään molemmat töitä koneella. Muokkaan kuvia, kirjoitan blogitekstejä, vastaan kommentteihin, laskutan tänään julkaistun kaupallisen yhteistyön sekä vastaan sähköposteihin. Lisään myös Instagramiin yhden kuvan. Iines lähtee puoli viiden aikaan mutta jään itse vielä Goodioon – en nimittäin malta keskeyttää hyvää kirjoitus draivia.

17.00 Tilaan vielä raakakakku siivun, sillä nälkä iskee välistä jääneen lounaan vuoksi. Tässä kohtaa jo muuten hieman heikottaa, eikä olo ole mitenkään paras mahdollinen… Yritän kuitenkin sinnitellä ja kakkuhan tietenkin nostaa verensokeria!

17.50 Kello on jo sen verran, että päätän lähteä liikenteeseen kotia kohden. Piipahdan kotimatkalla vielä Fredan UFFissa ja teen pari löytöä. Kantaumuksia on tältä päivältä sen verran, että hyppään metroon ja hurautan sillä kotini lähistölle, jossa käyn vielä S-Marketissa hakemassa pienet ruokaostokset.

19.15 Vihdoin kotona ja alankin heti ruoan valmistus hommiin. Teen pikaisen salaatin johon tulee nyhtökauraa, laktoositonta fetaa, paprikaa, ananasta, lehtikaalta, jäävuorisalaattia sekä kurkkua. Nälkä on muuten tässä kohtaa aivan jäätävä, joten syön kokonaisen salaattikulhollisen.

19.30 Katson Salatut Elämät ja samalla siivoilen asuntoa sekä siirrän kuvia koneelle. Nappaan eräästä poolosta kuvan ja laitan sen Facebook kirpputorille myyntiin.

20.05 Tiskaan ja selailen uusinta Fit -lehteä, joka tuli tänään postiluukusta. Annoin kyseiseen numeroon nimittäin pienen haastattelupätkän motivaation palauttamisesta, mistä hyvästä sainkin sitten lehden ilmaiseksi kotiin. Aikanaan minulle tuli muuten useampikin lehti, nykyään ei tule ainuttakaan…

20.40 Istahdan vihdoin sängylle ja rakennan oikein muhkean tyynynurkkauksen itselleni, jossa selailen ensin Instagramia ja sitten nappaan koneen syliin sekä alan taas kirjoittamaan.

21.05 Ystäväni soittaa ja puhumme suunnilleen tunnin verran. Laitan puhelimen kaiuttimelle ja muokkaan samalla huomiseen postaukseen kuvia.

22.00 Puhelu loppuu ja nyt siirrynkin kirjoittamaan huomiselle blogitekstiä. Välillä nappaan vitamiineja sekä palaan takaisin koneen ääreen.

00.08 Teksti kuvineen on vihdoin kutakuinkin valmis, joten suuntaan hampaiden pesulle ja teen muutkin iltatoimet.

00.20 Sängyssä ollaan. En viitsi enää selata puhelinta jotta uni ei häiriintyisi, vaan sammutan valot saman tien ja jään odottelemaan nukkumattia.

Sellainen oli tuo keskiviikko minun matkassani!

Mites, kiinnostavatko vastaavanlaiset postaukset myös jatkossakin?