Millainen olen livenä ja somessa?

Viime aikoina mielen päällä on ollut muutamastakin eri syystä oma käytös. Lähinnä se miten käyttäydyn reaalielämässä ja millaiseksi ihmiset minut kokevat mutta myös se, millaisen kuvan sosiaalisen median kautta ihmisille välitän. Koen nimittäin, että minussa on useampi erilainen puoli. Tuntemattomien keskellä olen hieman ujo ja vetäytyvä mutta minua lähestyvien ihmisten seurassa kyllä sosiaalinen ja vapautuneempi. Tämä aiheuttaa selkeästi usein ristiriitoja, sillä ihmiset kokevat ujouteni ylimielisyytenä ja nyt taas tähän samaiseen ilmiöön pari kertaa viime aikoina törmänneenä, olen todella miettinyt mitä voisin asialle tehdä? On hyvin hankalaa muuttua yhdessä yössä sellaiseksi, että otat kontaktia jokaiseen paikalla olevaan ihmiseen jos se ei ole sinulle luontaista. Koen esimerkiksi suuret ihmismassat hieman ahdistavina ja mieluiten vietänkin aikaa muutaman ihmisen parissa. Ihan sama onko kyseessä tuparit tai blogitapahtuma, olen aina mieluiten jonkun seurassa sen sijaan, että sosialisoisin kaikkea pintapuolista jokaisen kymmenen paikalla olijan kanssa.

Tuttujen ihmisten seurassa olen sosiaalinen mutta tiedostan, että pidän ihmisiin tietynlaista etäisyyttä. Olen oppinut tässä vuosien varrella, että ihmisiä kannattaa aina ensin hieman tunnustella ennen kuin heille vuodattaa koko elämänsä. Ystävät sen sijaan ovat elämässäni niitä, joiden seurassa voin olla täysin oma itseni! Veikkaankin ettei kukaan heistä pidä minua hiljaisena tai vetäytyvänä persoonana, vaan päinvastoin – enemmänkin riehakkaana ja impulsiivisena. Enkä muuten usko osuvani kovin väärään jos väitän olevani useimmiten se ystäväporukan ”villi kortti”. Olenkin huomannut että vaadin jonkinlaisen luottamuskynnyksen ylityksen, jotta kykenen olemaan täysin oma itseni. Joskus tuo luottamus syntyy ensikohtaamisella – toisinaan hieman hitaammin. Veikkaan tämän johtuvan pitkälti historiastani ja siitä, että olen joutunut elämässäni niin usein rakentamaan uusia ihmissuhteita sekä luopumaan vanhoista. Meni pitkään että opin edes sen, mitä aito ystävyys on ilman sitä oletusarvoa, että tuo ihminen tulee lähtemään elämästäni joka tapauksessa jossain kohtaa.

Sosiaalisen median kautta saan paljon palautetta, että minut koetaan miellyttävänä ja lämpöisenä ihmisenä. Veikkaan tämän johtuvan siitä kaikesta, mitä olen somessa jakanut. Kun olen avannut itseäni ja elämääni, on teille ehkä tullut enemmän se tunne että minusta saa irti jotain aitoa. Ja paikkansahan tämä pitääkin, sillä olen ihmisenä aidosti juuri tuollainen. On tavallaan hassua että henkilö joka on lukenut blogiani vaikka vuodenkin verran, voi tietyllä tapaa sanoa tuntevansa minusta jotain sellaista, johon joku uusi tuttavuus ei välttämättä pääse kovin helposti käsiksi. Vaikka koen ettei minulla ole ongelmaa puhua oikeastaan mistään aiheesta livenä tai blogissa, silti se että keskustelu vaikka etenee johonkin todella syvälliselle tasolle reaalielämässä, saattaa vaatia tietynlaiset lähtökohdat ja puitteet. Siksi usein mietinkin kuinka valitettavaa on, että monet ihmissuhteet jäävät niin pintapuolisiksi.

Sosiaalinen media ei tokikaan ole koko totuus, eli kyllä minunkin elämässäni on asioita, jotka jätän blogin ulkopuolelle. Mielestäni tuo on aika normaalia vaikka kieltämättä paikoitellen nimenomaan sen kanssa kamppailen, että mikä kaikki on minun omaa ja mikä sellaista, jonka voi julkiseksi tuoda. Koen tässäkin asiassa kuitenkin niin etten feikkaa mitään, vaan ainoastaan jätän jotain kertomatta yksityisyyden suojaamiseksi. Se ei kuitenkaan vaikuta millään tapaa siihen, millainen olen ihmisenä. Jos minun tulisi kuvailla itseäni muutamilla adjektiiveilla sanoisin olevani innostuva, luotettava, syvällinen, positiivinen, luova, empaattinen, vahva, huumorintajuinen ja rehellinen. Aivan viimeisenä kutsuisin itseäni ylimieliseksi tai tympeäksi, jollaisena ilmeisen moni minua pitää ulkoisen habituksen perusteella. On niin helppo vetää tietynlaisia johtopäätöksiä pelkästä ulkonäöstä tai sivusta seuraajana. Ja okei, jos olet sattunut paikalle silloin kun minulla on huono päivä, on saattanut olla hankaluuksia feikata hymyä. Tämä on ehkä paikoitellen juttu, joka itseäni raastaa. Olen niin herkkä kaikille energioille että siinä kohtaa kun asioita menee ryminällä pieleen, en vaan kykene esittämään vaan tuo kaikki näkyy minusta ulospäin. Olen kai toisinaan vähän turhankin suora…

Tekstin tarkoitus ei ole vakuutella kuinka olen hyvä ihminen vaan halusin nostaa esiin sitä, miten erilaisen kuvan ihmisestä voi saada eri tilanteissa mutta se harvoin on koko totuus. Tietenkin viestimme ympäristöön asioita jatkuvasti ja ihan jo pukeutuminen, kasvojen ilmeet ja kropan eleet antavat meistä ulkopuolelle. Usein ihmisissä on kuitenkin monta puolta eikä se työtilanteen kohtaaminen välttämättä kerro yhtään mitään siitä, millainen tuo ihminen on läheistensä seurassa ja vapaa-ajalla. Tämä hyvänä huomiona myös itselleni. Liian usein sitä kuvittelee ihmisten olevan jotain ja useinpa vielä aika heppoisin perustein.

Oletteko te huomanneet että olisitte erilaisia seurasta/tilanteesta riippuen? Tai että viestiikö olemuksenne ulkopuolelle jotain sellaista, mitä ette todellisuudessa ole?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Ulkoiset ominaisuudet joista itsessäni pidän

Ystäväni ja blogikollegani Iines kirjoitteli muutama päivä sitten ulkonäköpaineista ja siitä, mistä pitää itsessään ja etenkin ulkonäössään eniten. Tuon tekstin luettuani päädyin minäkin pohtimaan niitä ominaisuuksia, joista ulkonäössäni pidän. Nykyään noita miettii oikeastaan harvemmin, koska sisäisten ominaisuuksien merkitys on iän myötä korostunut. Sitä katsoo ennemmin niitä muidenkin ihmisten henkisiä ja syvempiä ominaisuuksia kuin tuijottaa pelkkää ulkokuorta. Hieman tähän liittyen on muuten pakko mainita, että ladattuani Tinderin muutama päivä sitten olen ollut jopa hieman järkyttynyt, miten ulkonäkökeskeinen tuo sovellus on. Tai en tiedä mitä odotin mutta se, että tuo sovellus perustuu täysin ulkonäön perusteella tehtävään valintaan, on kyllä aika raadollista. Ne ihmiset joihin kenties ihastuisi tosielämässä, tulee swaipattua Tinderissä vasemmalle koska joku aivan naurettava ulkonäköseikka saattaa kuvissa häiritä.

Ehkä joku kerta Tinderistä lisää mutta nyt varsinaiseen aiheeseen eli ulkonäköön. Olen varmasti maininnut täällä muutamaankin otteeseen etten todellakaan ole aina ollut sinut ulkonäköni kanssa. Vaikka olenkin sinällään saanut koko ikäni huomiota ulkonäöstäni, en ole kuitenkaan kokenut itseäni riittäväksi. Riittämättömyyden tunne on tietyllä tapaa kalvanut minua koko elämäni ajan ja vaikka tämähän on pitkälti henkisen puolen ”haava”, heijastuu se herkästi myös ulkonäköön. Nuorempana esimerkiksi jos joku arvosteli ulkonäköäni, loukkaannuin siitä syvästi ja nuo sanat jäivät ahdistavina takaraivooni. Jos kommentti tuli vieläpä minulle läheiseltä ihmiseltä ja vaikka se olisikin huumorilla heitetty, koin siitä todella pahaa mieltä. Nykyään tilanne on siinä mielessä eri, että ulkoisen olemuksen haukkumisella minua on vaikea loukata. Jos haluaa iskeä oikein syvälle, niin sitten lokaa kannattaa heittää jostain vallan muusta. Luulen, että tämä lienee sitä henkistä kasvua jonka myötä ulkonäön merkitys on vaan pienentynyt elämässäni. Kun on kohdannut suurempia vaikeuksia, sitä on saanut ikään kuin uudenlaista perspektiiviä katsoa asioita eri näkökantilta. Se, ettei näytäkään täydelliseltä tai ole täydellinen, on yksinkertaisesti inhimillistä. Ulkonäkö on loppupeleissä asia jonka varaan itsetuntoa ei kannata rakentaa tai muuten ollaan todella heikoilla jäillä.

Vaikka ulkonäköön ei keskittäisikään energiaansa tai kiinnittäisi mitenkään erityisen paljon huomiota, on mielestäni mukava kehua muiden ulkonäköä tai todeta itselleen, että näytänpä tänään hyvältä. Ulkonäkö on kuitenkin yksi osa meitä ja se, että ihminen kokee ulkonäkönsä edes jokseenkin miellyttäväksi vaikuttaa aika moneenkin asiaan. Jos peilikuvaansa vihaa, aiheuttaa se aivan varmasti negatiivisuutta myös muille elämän osa-alueille. Siksi olen ehdottomasti sitä mieltä, että itsestään kannattaa pitää huolta myös ulkoisesti. Minä olen ainakin huomannut, että niinä päivinä kun on huono olo kehossa, heijastuu se myös kaikkeen muuhunkin tekemiseen. Olen tuolloin huomattavasti hermostuneempi kuin niinä päivinä, joina oloni on kokonaisuudessaan balanssissa. Sen, että huolehtii ulkonäöstäänkin ei myöskään tarvitse tarkoittaa sitä, että on jotenkin erityisen pinnallinen tai ulkonäkökeskeinen ihminen.

Koska tosiaan pysähdyin minäkin miettimään, mitkä ovat minussa niitä ominaisuuksia joista pidän, päätin listata ne teille. Osa tuli kuin apteekin hyllyltä mutta loppupäästä jouduin jo vähän mietiskelemään.

Hiukset – Ei välttämättä tule kenellekään yllätyksenä mutta tykkään todella paljon hiuksistani. Vaikka ne ovatkin välillä hieman oikukkaat ja kasvavat liian nopeasti, ovat ne aika tavalla suomalaisten tyypillisistä hiuksista poikkeavat. Tukkaani ei myöskään tarvitse muotoilla jotta se näyttää hyvältä vaan se on sitä  jo suoraan sängystä herätessä.

Iho – Tämäkin oli helppo, sillä iho on yksi parhaista ulkoisista puolistani. En ole koskaan kärsinyt suuremmista iho-ongelmista (ainoana lyhytaikainen POD) ja useamman kosmetologin suusta kuultuna, kasvojeni iho on kuulemma kuin lapsen iho ja harvinaisen hyvä. Myös vartaloni iho on todella pehmeä ja silkkinen, jossa on hyvä luontainen kosteustasapaino.

Nenä – Nenästäni olen myöskin aina pitänyt. Se on sellainen sirohko ja huomaamaton, eikä ole koskaan aiheuttanut mitään komplekseja.

Solisluut – Pidän solisluistani ja siitä, että ne korostuvat etenkin tietynlaisissa avarissa paidoissa. Off shoulder paidat ovatkin suosikkejani, sillä ne tuovat solisluut nätisti esiin.

Hoikka ruumiinrakenne – Olen lapsesta saakka ollut hoikkarakenteinen enkä koskaan kärsinyt painon suhteen ongelmista. Tämä lienee asia joka saattaa tässä vuosien saatossa muuttua mutta vielä näin kolmekymppisenäkin voin kyllä aika reippaasti todeta, etten liho herkästi.

Vatsa – Pidän vatsastani, olen oikeastaan aina pitänyt. Vaikka minulla ei ole mitään massiivisia vatsalihaksia niin vatsani on silti ihan kivassa kunnossa eikä siihen oikeastaan keräänny rasvakerrokset tai pöhötykset.

Sivuprofiili – Vaikka kasvojeni eri puoliskoissa on erilaiset sivuprofiilit, pidän niistä molemmista – toinen on pehmeämpi ja toinen taas graafisempi puoli. Oikeastaan tuon vuoksi minulle onkin luontevampaa olla profiili edellä kuvissa kuin katsoa suoraan kameraan.

Hymy ja hampaat – Hymy on ollut aina yksi valttikorteistani ja samoin hampaat. Ei ehkä uskoisi mutta lapsena minulla oli todella paljon hammasongelmia ja suussani onkin ollut jos minkälaista rautaa. Edelleen alahampaat ovat hieman vinksallaan mutta eipä tuo nyt oikeastaan häiritse, kun niitä ei juurikaan näy edes puhuessa.

Tähän loppuun on vielä mainita yhdestä asiasta, nimittäin siitä kuinka tänä päivänä arvostan kymmenen kertaa enemmän jos ihminen kehuu jotain sisäistä ominaisuuttani kuin ulkonäköäni. En itse asiassa nykyään edes kaipaa ulkonäköön liittyvää positiivista kommentointia, sillä koen sen jotenkin niin paljon vähäpätöisemmäksi. Tai ehkä tämäkin on siihen kehujaan sidonnaista? Jos se kommentti tulee itselleen rakkaalta ihmiseltä, siihen suhtautuu eri tavoin kuin tuntemattomalta saatuun huomioon. Toisaalta veikkaan, että monelle on helpompi kommentoida ihmisten ulkonäköä kuin sisäisiä ominaisuuksia. On helpompi kehua kauniita hiuksia kuin kaunista luonnetta.

En tiedä herättääkö aihe teissä mitään ajatuksia mutta halusin nyt kuitenkin kirjoittaa omia mietteitäni aiheen tiimoilta. Samalla haluan kehottaa myös sinua miettimään, mistä itsessäsi pidät eniten – niin ulkonäössä kuin luoteessakin. Itseään ja ominaisuuksiaan tulee harvemmin kehuttua, joten sellainen hyvien asioiden nostaminen ei ole mielestäni koskaan pahasta.

Oikein rentouttavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua!

 

Kuvat: Iines / edit: minä