Hyvä paha asiakaspalvelu

Mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän kykenee vertailemaan asiakaspalvelun tasoa eri maiden välillä. Itsekin palveluammateissa suurimman osan elämästäni työskennelleenä en voi kuin todeta, että joissain paikoissa asiakaspalvelutaitoja ei tunneta laisinkaan, kun taas joissain maissa ollaan jopa liiankin ystävällisiä. On niitä äärilaitoja suuntaan sekä toiseen mutta niiden välissä myös kultainen keskitie.

Aihe nousi mieleeni Dubaissa, jossa saimme useampaankin otteeseen huonoa asiakaspalvelua. Joku teistä taisi kommenteissa kehua tuota osa-aluetta Dubaista mutta minulla on valitettavasti toisenlaista kokemusta. Ei tokikaan voi yleistää mutta kahden ja puolen viikon aikana ravintolakohtelu oli muutamissakin paikoissa todella huonoa naisseuruettamme kohtaan ja jäinkin sitä suu auki ihmettelemään. Kahteen otteeseen seurueemme joku tilaus unohdettiin, jota sitten hyvä kuin edes pahoiteltiin ja muutamina muina kertoina miestarjoilijat kohtelivat alentavasti. Ehkä olen itse niin herkkähipiäinen ja tottunut saamaan arvostavaa kohtelua jos menen asiakkaaksi jonnekin, jonka vuoksi olin välillä hieman pöyristynyt. Mietimme myös sitä vaihtoehtoa, mahtoiko kohtelu johtua sukupuolestamme ja siitä, ettei matkassamme ollut noina kertoina yhtään miestä? Onko näin, että Dubaissa ulkomaalainen nainen on useammassa ravintolassa alempi arvoinen asiakas kuin mies, johtuen kulttuurieroista? Se on paljon mahdollista tai sitten kohdallemme vaan osui joku ihmeellinen huono onnisuus.

Toisaalta ehkä maailman huonointa asiakaspalvelua olen kyllä saanut Roomassa, mikä oli suorastaan jo järisyttävän huonoa. Siellä se oli niin räikeää, eikä kukaan edes jaksanut yrittää ja lopultahan siitä ei enää asiakkaana jaksanut välittää. Ymmärrän, että turistiaika on raskasta ja siinä on varmaan hymy vähemmän herkässä. Kuitenkin joka ikinen kerta, kun saa huonoa palvelua tuntuu se aina yhtä huonolta. Maailman paras asiakaspalvelu on taas ollut poikkeuksetta kohdallani Kreikassa. Myös Balilla ja Thaimaassa kohteliaisuus osataan, sillä se lienee osa kasvatusta. Toisaalta taas meille suomalaisille sellainen ylimalkainen ystävällisyyskin saattaa särähtää korvaan. On totuttu siihen, että asiakaspalvelija on ystävällinen mutta siinä se. Liian lähelle ei saa tulla mutta kohtelias kuuluu olla.

Itsehän olen asiakkaana vähän sellainen, että ahdistun liian läheisestä myyjäkontaktista. Suomi onkin minulle niin oiva maa, sillä täällä saa pääasiassa tehdä ostoksensa rauhassa. On toki olemassa liikkeitä, joissa tuputetaan tavaraa ja kysellään jopa liian henkilökohtaisia, mutta niitä oikeastaan kartankin. Pidän kuitenkin siitä, että myyjä ottaa liikkeeseen tullessani minuun kontaktin ja jos etsin jotain pitkään, niin tulee kysymään avun tarvetta.

Itse asiassa pakko tähän kohtaan sanoa Suomessa eräs liike, josta olen viime kertoina saanut poikkeuksellisen hyvää palvelua – ja se ei muuten ole Stockmann! Muistan, kun jokunen kuukausi sitten käydessäni siellä kohtasin saman ja tänään jälleen. Kyseessä on Aleksanterin kadun Lindex, jossa todella osataan hymyilemisen taito sekä asiakkaiden palveleminen! Kun tummatukkainen myyjä tuli jälleen kyselemään minulta avun tarvetta ja hymyili, tuli itsellenikin todella hyvä fiilis. Hän ei kuitenkaan tuputtanut mitään, vaan ainoastaan teki selväksi, että on minua varten jos tarvitsen apua. Edellisellä kerralla sain häneltä vinkkejä korkeavyötäröisten alushousujen kanssa ja löysin muuten maailman parhaiten itselleni istuvan alushousumallin, jota ei olisi tapahtunut ellei hän olisi tullut jutulle! Hymyn ja hyvän asiakaspalvelun voima on kyllä ihmellinen. Sen muistaa seuraavallakin kerralla ja mikä parasta, se antaa ostajalle hyvän fiiliksen omaankin arkeen.

Kengät River Island / Farkut Dr. Denim / Neule second hand / Kaulakoru Pernille & Corydon / Laukku second hand/ Hattu Carlings

Itse olen sellainen, että jos saan hyvää palvelua tykkään myös sanoa siitä myyjälle. Itsekin asiakaspalvelutyössä työskennelleenä nimittäin muistan, kuinka motivoivaa se oli, kun asiakas kehui ja kiitti. Mielestäni tuo on vähän sellaista hyvä kiertämään meininkiä, jolloin kaikille tulee hyvä mieli!

Oletteko te huomanneet eri maiden välillä eroja asiakaspalvelun suhteen? Tai oletteko asiakkaina sellaisia, jotka odottavat palvelua vai ennemmin tutkivat tuotteita itsekseen kaikessa rauhassa?

 

Kuvat: Taru / edit: minä

Kotona ollaan

Terveisiä aurinkoiselta Rodokselta! Muutama tunti sitten kotiuduttiin matkalta ja täällä sitä ollaan hurjan pyykkivuoren ja muun matkalaukku kaaoksen keskellä… Rodos paikkana yllätti meidät aivan ällikällä ja kokonaisuudessaan matka oli todella onnistunut! Harvoin mulla matkan jälkeen jää ikävää kohteeseen mutta jostain syystä nyt jäi. Viikossa tuli nähtyä ja koettua niin paljon. Palailen reissupostausten kera tulevalla viikolla sillä kerrottavaa kyllä löytyy. Vielä jatkuu loma pari viikkoa ja nyt keskitetään energiaa jo seuraavaan reissuun, nimittäin Berliiniin. Sinne suunnataan perjantai -aamuna. Tuskin maltan odottaa! Matkakuume jäi kyllä aikatavalla vielä päälle, nimittäin katsottiin jo tänään ehdittäisiinkö reissata vielä ma-to välillä jonnekin, hahah. Ehkä nyt kuitenkin chillataan Suomessa ja kehitellään täällä kaikkea kivaa.

Alla vähän esimakua Rodoksen asukuvista, joita tulikin napattua lähestulkoon joka ilta ennen dinneriä. Olipa oikeasti niin ihanaa pukeutua kesäisesti! Itse rakastan kivoja kesävaatteita ja harmittaa todella paljon, että niitä ei täällä ihan hirveästi viitsi edes ostella, koska käyttöä ei juurikaan ole. Noh, edes pari kertaa vuodessa nautiskellaan. ;)

PS. Pahoittelut hitaasta kommentteihin vastailusta! Meillä pätki wifi jonkun verran, joten koitan vastailla teille asap tänään tai ihan viimeistään huomenna.

IMG_8447-001IMG_8448IMG_8450IMG_8451IMG_8449IMG_8452IMG_8455

Sandaalit H&M / Haalari Forever 21 / Laukku LV / Käsikoru Rodos (käsityötä) / Kello MK