Kolmekymppisen ulkonäköpaineet

Usein ajatellaan, että ulkonäköpaineet ovat enemmänkin nuorempien ongelma ja ikäiseni, kolmekymmentä täyttäneet ovat jo täysin sinut itsensä sekä ulkonäkönsä kanssa. Onhan se totta, että itsevarmuus on ainakin omalla kohdallani nykyään aivan eri tasoa kuin se oli kymmenen tai viisikin vuotta sitten mutta en sanoisi, että ulkonäköpaineet ovat täysin kadonneet – tai katoavatko ne koskaan? Kun täyttää kolmekymmentä ei ehkä enää ajattele samalla tavalla sitä kelpaako, tai ylipäänsä tee mitään ulkonäölleen miellyttääkseen muita, mutta tässä kohtaa nuo paineet muuttavat muotoaan. Vaikka moni ei ehkä sitä ääneen myönnä, uskon jokaisen ikäiseni miettivän edes joskus sitä, miltä näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä? Kuinka ikääntyä kauniisti ja säilyttää iho mahdollisimman nuorekkaana?

Minä ainakin rohkenen myöntää, että kyllä koen edelleen välillä ulkonäköpaineita. Se, että näin koen, ei kuitenkaan tee minusta pinnallista ja itsekeskeistä peiliin tuijottelijaa, vaan täysin inhimillisen ihmisen. Omat ulkonäköpaineeni eivät kylläkään enää liity samoihin asioihin, joihin ne liittyivät aikaisemmin, vaan kyse on enemmänkin siitä, kuinka säilyä nuorekkaana mahdollisimman pitkään. Miten säilyttää ihon kimmoisuus ja välttää raju rypistyminen? Olen nyt siinä iässä, että vaikutan todella paljon siihen, miltä näytän nelikymppisenä ja tämä nimenomaan on pistänyt asiaa miettimään.

Tiedän, että ihmiset ovat rypyistä montaa mieltä. Osa pitää hyvinkin kauniina merkkinä eletystä elämästä ja osa taas ei voi sietää. Omiakin kasvojani koristaa jo muutamat viirut ja varsinkin tumma meikki sekä väsymys korostavat niitä. En voikaan sanoa rakastavani juonteitani mutta en nyt koe olevani vielä missään kriisissäkään. Tiedän kuitenkin, että niitä tulee vielä lisää eikä tämä tosiaankaan ollut tässä. Siitä syystä olenkin nykyään hyvin tarkka ihonhoidostani. Meikit naamalla ei nukuta, kasvoja hoidetaan oikeilla tuotteilla ja juodaan paljon vettä. Elintavoilla on suuri merkitys, sen tietää jokainen. Vaikka tekisit kaiken täydellisesti, kukaan meistä ei siltikään ole rypistymätön. Onkin tehtävä enemmänkin töitä sen kanssa, että hyväksyy muuttuvan ja vanhenevan ulkonäkönsä henkisellä tasolla. Kun osaat katsoa itseäsi terveellä tavalla, et kiinnitä huomiota pelkästään niihin juonteisiin tai muuttuvaan ulkomuotoon, vaan osaat katsoa ikään kuin niiden ohitse.

Vaikka koenkin välillä ulkonäköpaineita siitä, etten enää näytä yhtä nuorelta kuin viisi vuotta sitten näytin ja se väsymys hohkaa herkemmin kasvoiltani tai joudun meikissäkin kiinnittämään huomiota siihen, etten näyttäisi ikäistäni vanhemmalta – silti koen, että näiden fiilisten käsittelyyn on varattu seuraavat kymmenen vuotta. Ihminen ei vanhene yhdessä yössä, mikä on lottovoitto! Meillä on aikaa käsitellä ikääntymistä ja mikä parasta, tässä iässä meillä on enemmän työkaluja siihen kuin on koskaan aikaisemmin ollut. Olemme henkisesti kypsempiä ja täten osaamme suhtautua itseemme rakastavammin. En osaa sanoa alanko koskaan rakastamaan ryppyjäni tai iloitsenko siitä, että niitä tulee vuosi vuodelta lisää, mutta kyllä haluaisin siihen kovasti pyrkiä. Toivoisin, että pystyisin hyväksymään muuttuvan ulkomuotoni täysin ja osaisin katsoa silmien ympärille ilmestyviä juonteita rakastavasti.

Uskon ylipäänsä, että jokainen kokee toisinaan ulkonäköpaineita sukupuolesta tai iästä riippumatta, myönsi sitä tai ei. Mielestäni nämä paineet ovat täysin normaaleja yhteiskunnassa, jossa ulkonäkö on niin paljon esillä. Vaikka sitä aina toivoisi, että kaikessa katsottaisiin ainoastaan ihmisten sisälle, olisi vale väittää ettei ulkonäöllä ole mitään väliä – onhan se käyntikorttimme tuntemattomille. Toisaalta taas uskon, että eri piireissä ulkonäköpaineetkin ovat erilaisia. Pinnallisemmissa mallikuvioissa kilpailua kauneudesta ja nuorekkuudesta, kun taas taidepiireissä sitä, kuka näyttää erikoisimmalta tai jopa rumimmalta. Joka puolella on olemassa paineita, mutta tärkeintä on se miten niihin suhtautuu.

Koen olevani vielä suhteellisen nuori mutta tiedän, että suunta on tästä alaspäin – kirjaimellisesti. Parikymppisenä ikääntymisen fyysisiä vaikutuksia ei vielä mieti, sillä ne tuntuvat niin kaukaiselta. Kuitenkin kolmenkymmenen paremmalla puolella sitä tulee väkisinkin mietittyä, että neljään kymmeneen ei ole enää mitenkään hurjasti matkaa. Vaikka ikä onkin ainoastaan numeroita, kyllä kehossamme alkaa tapahtua muutoksia ja se on ainakin omalla kohdallani asia, joka on tullut huomattua. On kyse faktoista, joiden kanssa vaan tulee opetella elämään.

Itse koen toisinaan, että nimenomaan minun ikäiseni ja vanhemmat ovat niitä, joiden ei oletusarvoisesti enää kuuluisi kokea ulkonäköpaineita. Ajatellaan, että tämän ikäisenä tulisi olla jo täysin sinut itsensä kanssa ja siksi asiasta ei kenties juurikaan puhuta? En tiedä onko se sitä ettei rohjeta myöntää, että edelleen toisinaan kamppaillaan näinkin pinnallisten asioiden kanssa, koska onhan elämässä niin paljon tärkeämpiäkin asioita kuin ulkonäkö? Mielestäni ulkonäköpaineet eivät kuitenkaan ole häpeän asia. Ne eivät tee sinusta automaattisesti itsekeskeistä ja pinnallista, sillä niistä kärsii toisinaan meistä aivan jokainen.

Miten te muut suhtaudutte ikääntymiseen? Koetteko, että ikääntyminen aiheuttaa ulkonäköpaineita?