Oman kehonsa kritisoinnista

Monna julkaisi portaalissamme eilen mielenkiintoisen tekstin nykypäivän kehonkuvasta ja siitä, kuinka tuo kuva onkaan lipunut suorastaan erikoiseen suuntaan. Kun kokoa 38 käyttävä nainen nähdään ”isomman” kokoisena, herättää tuo aivan varmasti ajatuksia niin sinussa kuin minussakin. Jäinkin eilen hetkeksi miettimään yleisesti ottaen kehonkuvaa ja kaikkea siihen vaikuttavaa. Aihe on todella laaja ja osittain aika hankalakin. Kehonkuva kun muodostuu niin monesta asiasta eikä se ole useinkaan yksiselitteinen. Jälleen kerran puhutaan suuremmasta kokonaisuudesta jonka suhteen ei kuitenkaan tarvitse olla menneisyytensä vanki. Kehonkuvaansakin on mahdollista muuttaa positiivisemmaksi vaikka se olisi koko elämän ajan ollut enemmän tai vähemmän negatiivinen.

Heti tässä alussa tahdon alleviivata, etten missään nimessä voi sanoa että olisin aina täysin tyytyväinen vartalooni – harva meistä on. Enkä kirjoita tekstiä siltä kantilta, että ottakaahan minusta mallia. En sano olevani esimerkillinen tai ihminen joka rakastaisi aina itseään täysillä ja vartalokin näyttäisi peilistä jatkuvasti kivalta. Minullakin on niitä päiviä että turvottaa tai on muuten vaan todella ällöttävä olo omassa kehossa. Itse asiassa viimeksi eilen oli tuollainen päivä, jota selittelin itselleni kierron vaiheella. Peiliin ei tehnyt mieli katsoa ja oikeastaan kaikki Iineksen kanssa napatut kuvat näyttivät silmääni kauheilta – siis minä näytin omasta mielestäni kauhealta, kuvissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Tässä siis yksi hyvä esimerkki siitä kuinka välillä on vaan näitä päiviä, että tuntuu huonolta ja näyttää omissa silmissä suoraan sanottuna karsealta.

Vaikka en koe näitä päiviä sinällään ongelmallisiksi sillä tiedän tällaisten hetkien tulevan ja menevän, kyllä nuo ajatukset tuntuvat silti jotenkin pahalta kun niiden äärelle oikein pysähtyy. Pysähdyinkin eilen illalla tosissani miettimään sitä, miksi ajattelen itsestäni tänään näin kriittisesti? Lopulta vastaukseni minulta minulle oli, etten oikeastaan pohjimmiltani edes tiedä. Joku sisäinen mörkö vaan nosti päätään ja kun ruokin ajatusta, se kasvoi kasvamistaan. Usein ulkonäköpaineet tai kriittisen fiiliksen omasta kehosta saattaakin laukaista joku täysin järjellisesti ajateltuna tyhmä tai jopa tiedostamatonkin juttu. Se voi olla kiristävä farkkujen nappi, väsynyt peilikuva tai esimerkiksi jonkun toisen täydellinen selfie täydellisellä Instafeedilla. Aina ei välttämättä tarvita edes yksittäistä syytä vaan tuo kriittisyys saattaa kummuta kokonaisuudesta – ehkä stressistä elämässä tai jostain hankalasta tilanteesta työpaikalla. Valitettavan usein me kanavoimme elämän osa-alueiden hankaluuksia ja negatiivisia tuntemuksia itsekritiikkiin. Tuossa kohtaa oma keho on aika helppo kohde, sillä se on ainoa asia jota pelkästään me pystymme kontrolloimaan. Kun tuolle kriittiselle ajatusvirralle taas antaa sijaa omassa päässään, saattaa se hetkessä kasvaa omiin mittasuhteisiinsa ja muuttua kärpäsestä härkäseksi.

Uskon sellaiseen ajattelutapaan, että ne asiat joita ruokit ja joille annat paljon ajatusaikaa, lisääntyvät mielessäsi ja tämän myötä myös elämässäsi. Jos elät jatkuvasti vartaloasi kriittisesti tarkastellen, alkaa tuo ajatus hallitsemaan mieltäsi – aina kun katsot peiliin näet sen virhekohtasi. Tiedän tämän omasta elämästäni, sillä nuorempana olin aikamoinen kriitikko ja pitkälti ympäristön vaikutuksesta aloin ajattelemaan etten ole riittävän hyvä tai kelpaava jos en ole tällainen tai tällainen. Edelleen tuo kriittisyys nostaa toisinaan päätään tietyistä ärsykkeistä ja kuten postauksen alussa jo mainitsin, minäkin välillä kamppailen kehonkuvani kanssa tai koen jopa rumuuden tunteita. Ero on kuitenkin siinä, että nykyään olen sisimmässä tietoisempi itsestäni ja ylipäänsä elämääni vaikuttaneista sekä jatkuvasti vaikuttavista asioista. Kun harrastan tiedostavaa ajattelua, pystyn itse jopa vaikuttamaan siihen tapaani ajatella itsestäni. Vaikka se ei aina helppoa ole, niin mahdollista se on! Paljon olen pyrkinyt miettimään esimerkiksi sitä kuinka puhun itselleni, että puhuisinko samalla tavalla vaikka ystävilleni? Itsepuhelun laadulla on nimittäin aika suuri merkitys kehonkuvankin kannalta. Ihmiset todella usein sättivät itseään sen sijaan, että rakastaisivat tai puhuisivat hyväksyvästi.

Vaikka tosiaan pyrin päivittäin lempeään itsensä kohtaamiseen ja siihen, että ajattelisin itsestäni hyvää, tulee eteen näitä päiviä kuten tänään vaikka oli. Elämä harvoin muuttuu kerta heitolla lopullisesti vaan usein joudumme valitsemaan asioita päivittäin. Se, että tekee joka aamu päätöksen rakastaa itseään ja olla itsensä paras ystävä auttaa mielestäni todella paljon myös kehonkuvan suhteen. Usein tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, joten liikojakaan ei kannata itseltään vaatia. Toisinaan on tuollaisia päiviä kuten minulla vaikka eilinen ja se nyt vaan kuuluu elämään. Tärkeää on kuitenkin huomata se kritisoinnin merkitys omalle ololle, sillä se harvoin ainakaan aikaan saa meissä mitään hyvää.

Itse toivoisin, että tulevaisuudessa leviäisi entistä enemmän ihana body positive -ajatus, jonka myötä maailma muuttuisi jatkuvasti suvaitsevaisemmaksi. Mielestäni ei kuulu olla jotain tiettyä vartalomallia jollainen jokaisen tulisi olla tai johon pyrkiä, vaan kullakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on tuntematta siitä minkäänlaista huonoa omaatuntoa tai painetta.

Oikein ihanaa lauantaita ja muistakaahan, että olette upeita!

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Aivan tavallinen vartalo

Täällä Dubaissa ollessani mielessäni on pyörinyt eräs asia, josta haluan teille ajatuksiani avata. Aihe liittyy kehonkuvaan ja olenkin miettinyt mistä tämä suhtautumiseni oikein johtuu mutta aina ulkomailla ollessani koen olon vartalossani kaikista parhaimmaksi. Suhtaudun kehooni ehdottomasti rennoiten silloin, kun olen pois Suomesta enkä hätkähdä edes viikkojen totaalisia treenitaukoja. Se on tavallaan hassua, sillä nimenomaan täällähän pyöritään puolipukeissa rannoilla ja kuljetaan muutenkin tavallista vähäisemmissä vaatteissa.

Välillä tuntuu, että etenkin Suomessa sosiaalinen media ja kulttuuri pyörii liikaa täydellisten vartaloiden sekä yleensäkin niiden parhaiden mahdollisten elämäntapojen ympärillä. En tiedä onko se sitä, että kylmemmissä maissa on enemmän aikaa kiinnittää huomiota asioihin, jotka täällä ehkä jäävät hieman paitsioon vai mitä? Keskitytään aivan liikaa omaan napaan ja siihen kuinka näyttää paremmalta tai olla kaikilla elämän osa-alueilla parempi. Täällä ollessa tuntuu, että fokus on täysin muualla mikä toisaalta saattaa johtua myös lomavireestäkin mutta kuitenkin. Yksi asia, jonka olen rannoilla vieraillessani jälleen kerran pistänyt myöskin merkille on, että uimarannat ovat täynnä aivan tavallisia ihmisiä. Ihmisiä, joilla on selluliittia, eri paria ylä- ja alavartalo, lyhyet jalat, iso takapuoli tai pienet rinnat. On ihmisiä, joista harva on oikeasti täydellinen mutta jotka näet silti upeina – inhimillisinä ihmisinä. Missä ovat ne täydellistäkin täydellisemmät Instagram vartalot, joita some hehkuttaa lähestulkoon päivittäin? En sano etteikö niitäkin olisi varmasti olemassa mutta suurin osa vartaloista on oikeasti aika tavallisia, harva on täydellinen – ja siis, mitä se täydellisyys edes loppupeleissä on? Kuka määrittelee täydellisen vartalon?

Toissa päivänä tapahtui eräs jännä juttu, joka jäi mieleeni. Seisoin Dubain JBR:n rannalla naisten wc -jonossa bikinit päällä ja huomasin kuinka muutama takanani seisova nainen mittaili vartaloani – tai sille se ainakin tuntui, kun sivupeilin kautta tilanteen näin. Alkuun tuli todella kiusaantunut olo ja koetin seisoa mahdollisimman ryhdikkäästi – olinhan siinä kuitenkin lähestulkoon alasti. Koitti vuoroni ja kävin wc:ssä kunnes tuo takanani seissyt nainen tulee viereiselle käsienpesualtaalle ja sanoo minulle yhtäkkiä ”you have a nice body, not perfect but nice”. Suomalaiseen tyyliin tietysti hämmennyin hänen sanoistaan mutta kiittelin ja hymyilin naiselle takaisin. Mietin asiaa kuitenkin jälkikäteen ja nimenomaan tuo lauseen loppu – ei täydellinen mutta kiva – oli itse asiassa aika nätisti sanottu. Juuri tuollaiseksi haluankin kehoni tuntea, mieluisaksi kaikkine vikoineen ja virheineenkin.

Täydellisyyttä ei tosiaan taida olla olemassakaan. Etenkin me naiset luomme päässämme mielikuvia täydellisistä vartaloista ja saamme niihin illuusioihin kimmokkeita somen kautta. Kuitenkin se epätäydellisyys on seikka, joka tietyllä tapaa yhdistää jokaista ihmistä. Mielestäni on nimenomaan ihanaa, että kaiken kokoiset ja näköiset ihmiset käyvät uimarannoilla sillä silloin se realistisuus säilyy. Miettikää jos rannoilla kävisi vaan rasvattomat ja viimeisen päälle kuntoon hiotut vartalot? Veikkaan, ettei sinne silloin uskaltautuisi kukaan yhtään tavallisemman kropan omaava. On oikeasti aika ihanaa, että voi tuntea olonsa hyväksi rannalla sellaisena kuin on ja mielestäni etenkin ulkomailla tuollainen ilmapiiri on mielestäni joka paikassa poikkeuksetta.

Veikkaan, että useampi nainen ja miksei mieskin kamppailee vartalonsa hyväksymisen kanssa koko elämänsä. Vaikka itse koen, että olen päässyt kroppani kanssa kivaan symbioosiin, on minullakin välillä ajanjaksoja jolloin voisin olla sitä tai tätä sieltä sun täältä. Veikkaan, että näitä on jokaisella ihmisellä. Kuitenkin se, että pyrkii elämään elämäänsä muun kuin vartalonsa kautta on mielestäni tärkeää. Aina välillä on myöskin hyvä muistuttaa itselleen, että se voi olla yksi sormien napsautus, kun menetät liikuntakykysi tai kehosi. Me ihmiset niin usein tavoittelemme vaan jotain sellaista jota meillä ei ole vaikka tärkeintä olisi oppia hyväksymään ja nauttimaan omasta vartalostaan. Itse en ainakaan tahdo kymmenen vuoden päästä muistella kuinka en rohjennut tehdä sitä tai tätä vaan ja ainoastaan siksi etten ollut tyytyväinen ulkonäkööni.

Päivän ajatus onkin, että kaikenlaiset vartalot kunniaan. Olit sitten ulkomuodoltasi millainen tahansa, muistathan, että olet upea.

Oikein ihanaa kehopositiivista torstaita!