Body positivity ja mitä siitä ajattelen?

Body positivity – aate joka kannustaa jokaista hyväksymään vartalonsa sellaisena kuin se on – on ollut monien huulilla jo pitkään. Niin blogeissa kuin ylipäänsä sosiaalisessa mediassa aihepiiriä on nostettu esiin ja vaikka en olekaan jokaista kannanottoa lukenut, olen silti hieman sivusilmällä seuraillut sen kehitystä. Kyseessä on mielestäni positiivinen ja suvaitsevainen ilmiö, joka tosiaan kannustaa jokaista hyväksymään vartalonsa ”vikoineen” päivineen. Inhoan itse asiassa edes puhua vioista, sillä mikään keho ei ole viallinen vaan kyse on siitä kuinka näemme itsemme. Valitettavan usein sitä katsoo itseään kriittisin silmin vaikka aihetta ei todellakaan olisi.

Body positivity yhdistetään pääasiallisesti kiloihin ja muhkuroihin, jotka on nähty niin pitkään yhteiskunnassamme ”ei trendikkäänä” ja jopa häveliäänä asiana. Tästä huolimatta ilmiön kannanottoja on tehnyt kaiken kokoiset ja näköiset, myös normaali- tai alipainoisetkin. Osa on ehkä jopa kyllästymiseen saakka lukenut miten timmissä kunnossa olevat toitottavat hyväksynnän ilosanomaa, kun oma vartalo on kuosissa eikä paino ole kenties koskaan ollut ongelma. On helppoa sanoa olevansa kehoonsa tyytyväinen jos se on aina ollut sitä, mitä on kutakuinkin halunnut. Itse esimerkiksi koen etten ole koskaan joutunut aidosti kamppailemaan vartaloni kanssa, vaikka en siihen monelta osin ole tyytyväinen ollutkaan. Aitona kamppailuna pidän siis esimerkiksi kymmenien kilojen painonpudotusta, joka vaatii varmasti paljon tahdonvoimaa ja ponnisteluja – tuollaisesta minulla ei nimittäin ole ollenkaan henkilökohtaista kokemusta.

Olen aina ollut ruumiinrakenteelta hoikka ja kuullut aika paljon siitä, kuinka pitäisi syödä enemmän tai liikkua vähemmän etten laihdu lisää. Kirjoitin aiheesta muutama vuosi sitten postauksenkin, jossa avaan kokemuksiani siitä, miten laihuuttani on arvosteltu. Tuosta huolimatta en enää tänä päivänä koe, että kehooni kohdistuva arvostelu ärsyttäisi mutta missään nimessä hyväksyttävää se ei ole. Veikkaan että suhtautumiseeni on vaikuttanut aika paljon se, että olen päässyt parempaan balanssiin itseni kanssa ja arvotan täysin muut asiat korkeammalle elämässäni. Toki ymmärrän jos kommentointia kuulisi vaikka joka päivä, kyllähän se satuttaisi. Siksi en voikaan olla tuntematta empatiaa esimerkiksi yli- tai alipainoisia kohtaan, jotka kohtaavat päivittäin paheksuvia katseita tai muunlaista syrjintää. Olenkin ehdottomasti sitä mieltä, että kaikenlainen syrjintä on aina väärin kohdistuu se keneen tahansa! Olet ulkomuodoltasi sitten pieni, suuri tai keskikokoinen, ei kenelläkään ole oikeutta määritellä ihmisyyttäsi sen perusteella.

Mielestäni tässä kaikenlaisten vartaloiden hyväksynnässä on kyse hieman saman tyyppisesta asiasta kuin seksuaalivähemmistöjen hyväksymisessä. Moni ihmettelee miksi vähemmistöjä nostetaan jalustalle mutta kysehän on nimenomaan siitä, että koska he ovat vähemmistöä ja sitä syrjittyä kansaa, tulee heidän oikeuksiaan ajaa. Koska itse koen olevani enemmistön edustaja, tämän päivän vartaloihanne muottiin mahtuva, miksi en puolustaisi puolustaisi vähemmistöä – eihän se ole millään tavalla minulta pois? Vaikka en tiedäkään miltä tuntuu olla esimerkiksi ulkomuodoltaan isompi kokoinen, tiedän pienemmässä mittakaavassa miltä tuntuu olla vähemmistön edustaja. Lapsuudessa ja nuoruudessa uskossa olleena nimittäin tiedän, millaista on edustaa arvoja joita muut eivät jaa. Olen siis tottunut olemaan se porukan ainut outolintu jota kukaan ei ymmärrä ja joka saa osakseen ihmetystä sekä naureskelua. Vaikka kyse ei ole Body positivityn kanssa samasta ilmiöstä, on siinä silti yhtäläisyyksiä siihen, että on valtavirrasta poikkeava tavalla tai toisella. Omassa elämässäni tuo kokemus on kantanut tähän päivään saakka ja edelleen koen niin usein olevani ulkopuolinen.

Tärkeä pointti tässä kohtaa on kuitenkin se, ettei Body positivity ole epäterveelliseen ylipainoon kannustava ilmiö, eli siltä osin se on pääasiallisesti väärinymmärretty. Luulin itsekin alkuun, että kyse on nimenomaan tuosta koska niin monessa paikassa juurikin ylipaino nostettiin tässä yhteydessä esiin. Veikkaan ettei kukaan halua kannustaa ketään terveyttä riskeeraavaan ylipainoon, vaan aatteessa on kyse oman kehonsa hyväksynnästä terveellä tavalla. Siitä että olemme vartaloamme kohtaan anteeksi antavaisempia ja sallivampia, mikä puolestaan edistää kokonaisvaltaista hyvinvointiamme. Usein tässä yhteydessä kuitenkin esiin nousevat ne kilot, muhkurat ja selluliitti, koska ne nyt vaan koetaan yleistä kauneusihannetta vähemmän puoltaviksi seikoiksi, vaikka ne eivät todellakaan aina edes liity mihinkään sairaalloiseen ylipainoon! Selluliittia ja muhkuroita voi olla kaiken kokoisilla ihmisillä, oli sitten kiloja enemmän tai vähemmän.

Noin yleisesti Body positivity on mielestäni tärkeä ilmiö, koska vartalo on niin iso osa identiteettiämme ja jos sitä päivästä toiseen inhoaa, vaikuttaa tuo merkittävästi elämänlaatuun ja hyvinvointiin. Kun eri kokoiset ja näköiset naiset tuovat esiin niitä muhkuroitaan ja epätäydellisyyttään, alkaa oman kehonsakin kenties näkemään armeliaammin. Tässä kohtaa on kuitenkin pakko myös mainita, että jos olonsa vartalossaan kokee huonoksi tai esimerkiksi ne ylimääräiset kilot painavat ja tekevät kaiken tekemisen raskaammaksi, ei aina välttämättä auta se että opettelee hyväksymään, vaan joskus niitä kiloja on pudotettava jotta terveydentila kohenee. Tuo taas ei ole mitään ylipainoisten syrjintää vaan täysin puhdasta faktaa siitä, että jos olo on kehossa raskas, ei se kevene muutoin kuin elopainoa pudottamalla.

Itse olen kyllä niin avarakatseinen tässä asiassa, etten ole rehellisyyden nimissä yhtään kiinnostunut ihmisten painosta. Tai minulle on noin yleensäkin aivan sama, minkä kokoisia kaikki ovat jos he voivat hyvin ja ovat onnellisia kehossaan. Ehkä vaakakupissa painaa myös se etten itsekään halua ihmisten kiinnittävän liikaa huomiota minun kokooni tai vartalooni, jonka vuoksi en tee sitä itsekään.

Herättääkö aihe teissä ajatuksia vai onko se jo mielestänne loppuun kulutettu?

 

Kuvat: Iines / edit: minä

Oman kehonsa kritisoinnista

Monna julkaisi portaalissamme eilen mielenkiintoisen tekstin nykypäivän kehonkuvasta ja siitä, kuinka tuo kuva onkaan lipunut suorastaan erikoiseen suuntaan. Kun kokoa 38 käyttävä nainen nähdään ”isomman” kokoisena, herättää tuo aivan varmasti ajatuksia niin sinussa kuin minussakin. Jäinkin eilen hetkeksi miettimään yleisesti ottaen kehonkuvaa ja kaikkea siihen vaikuttavaa. Aihe on todella laaja ja osittain aika hankalakin. Kehonkuva kun muodostuu niin monesta asiasta eikä se ole useinkaan yksiselitteinen. Jälleen kerran puhutaan suuremmasta kokonaisuudesta jonka suhteen ei kuitenkaan tarvitse olla menneisyytensä vanki. Kehonkuvaansakin on mahdollista muuttaa positiivisemmaksi vaikka se olisi koko elämän ajan ollut enemmän tai vähemmän negatiivinen.

Heti tässä alussa tahdon alleviivata, etten missään nimessä voi sanoa että olisin aina täysin tyytyväinen vartalooni – harva meistä on. Enkä kirjoita tekstiä siltä kantilta, että ottakaahan minusta mallia. En sano olevani esimerkillinen tai ihminen joka rakastaisi aina itseään täysillä ja vartalokin näyttäisi peilistä jatkuvasti kivalta. Minullakin on niitä päiviä että turvottaa tai on muuten vaan todella ällöttävä olo omassa kehossa. Itse asiassa viimeksi eilen oli tuollainen päivä, jota selittelin itselleni kierron vaiheella. Peiliin ei tehnyt mieli katsoa ja oikeastaan kaikki Iineksen kanssa napatut kuvat näyttivät silmääni kauheilta – siis minä näytin omasta mielestäni kauhealta, kuvissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Tässä siis yksi hyvä esimerkki siitä kuinka välillä on vaan näitä päiviä, että tuntuu huonolta ja näyttää omissa silmissä suoraan sanottuna karsealta.

Vaikka en koe näitä päiviä sinällään ongelmallisiksi sillä tiedän tällaisten hetkien tulevan ja menevän, kyllä nuo ajatukset tuntuvat silti jotenkin pahalta kun niiden äärelle oikein pysähtyy. Pysähdyinkin eilen illalla tosissani miettimään sitä, miksi ajattelen itsestäni tänään näin kriittisesti? Lopulta vastaukseni minulta minulle oli, etten oikeastaan pohjimmiltani edes tiedä. Joku sisäinen mörkö vaan nosti päätään ja kun ruokin ajatusta, se kasvoi kasvamistaan. Usein ulkonäköpaineet tai kriittisen fiiliksen omasta kehosta saattaakin laukaista joku täysin järjellisesti ajateltuna tyhmä tai jopa tiedostamatonkin juttu. Se voi olla kiristävä farkkujen nappi, väsynyt peilikuva tai esimerkiksi jonkun toisen täydellinen selfie täydellisellä Instafeedilla. Aina ei välttämättä tarvita edes yksittäistä syytä vaan tuo kriittisyys saattaa kummuta kokonaisuudesta – ehkä stressistä elämässä tai jostain hankalasta tilanteesta työpaikalla. Valitettavan usein me kanavoimme elämän osa-alueiden hankaluuksia ja negatiivisia tuntemuksia itsekritiikkiin. Tuossa kohtaa oma keho on aika helppo kohde, sillä se on ainoa asia jota pelkästään me pystymme kontrolloimaan. Kun tuolle kriittiselle ajatusvirralle taas antaa sijaa omassa päässään, saattaa se hetkessä kasvaa omiin mittasuhteisiinsa ja muuttua kärpäsestä härkäseksi.

Uskon sellaiseen ajattelutapaan, että ne asiat joita ruokit ja joille annat paljon ajatusaikaa, lisääntyvät mielessäsi ja tämän myötä myös elämässäsi. Jos elät jatkuvasti vartaloasi kriittisesti tarkastellen, alkaa tuo ajatus hallitsemaan mieltäsi – aina kun katsot peiliin näet sen virhekohtasi. Tiedän tämän omasta elämästäni, sillä nuorempana olin aikamoinen kriitikko ja pitkälti ympäristön vaikutuksesta aloin ajattelemaan etten ole riittävän hyvä tai kelpaava jos en ole tällainen tai tällainen. Edelleen tuo kriittisyys nostaa toisinaan päätään tietyistä ärsykkeistä ja kuten postauksen alussa jo mainitsin, minäkin välillä kamppailen kehonkuvani kanssa tai koen jopa rumuuden tunteita. Ero on kuitenkin siinä, että nykyään olen sisimmässä tietoisempi itsestäni ja ylipäänsä elämääni vaikuttaneista sekä jatkuvasti vaikuttavista asioista. Kun harrastan tiedostavaa ajattelua, pystyn itse jopa vaikuttamaan siihen tapaani ajatella itsestäni. Vaikka se ei aina helppoa ole, niin mahdollista se on! Paljon olen pyrkinyt miettimään esimerkiksi sitä kuinka puhun itselleni, että puhuisinko samalla tavalla vaikka ystävilleni? Itsepuhelun laadulla on nimittäin aika suuri merkitys kehonkuvankin kannalta. Ihmiset todella usein sättivät itseään sen sijaan, että rakastaisivat tai puhuisivat hyväksyvästi.

Vaikka tosiaan pyrin päivittäin lempeään itsensä kohtaamiseen ja siihen, että ajattelisin itsestäni hyvää, tulee eteen näitä päiviä kuten tänään vaikka oli. Elämä harvoin muuttuu kerta heitolla lopullisesti vaan usein joudumme valitsemaan asioita päivittäin. Se, että tekee joka aamu päätöksen rakastaa itseään ja olla itsensä paras ystävä auttaa mielestäni todella paljon myös kehonkuvan suhteen. Usein tämä on tietysti helpommin sanottu kuin tehty, joten liikojakaan ei kannata itseltään vaatia. Toisinaan on tuollaisia päiviä kuten minulla vaikka eilinen ja se nyt vaan kuuluu elämään. Tärkeää on kuitenkin huomata se kritisoinnin merkitys omalle ololle, sillä se harvoin ainakaan aikaan saa meissä mitään hyvää.

Itse toivoisin, että tulevaisuudessa leviäisi entistä enemmän ihana body positive -ajatus, jonka myötä maailma muuttuisi jatkuvasti suvaitsevaisemmaksi. Mielestäni ei kuulu olla jotain tiettyä vartalomallia jollainen jokaisen tulisi olla tai johon pyrkiä, vaan kullakin on oikeus olla juuri sellainen kuin on tuntematta siitä minkäänlaista huonoa omaatuntoa tai painetta.

Oikein ihanaa lauantaita ja muistakaahan, että olette upeita!

 

Kuvat: Iines / edit: minä