Arkimeikki kahdeksalla tuotteella!

*Merkatut tuotteet/palvelu blogin kautta saatuja

Oikein ihanaa sunnuntaita! Viikonlopun kunniaksi on tänään luvassa pitkästä aikaa meikkipostaus ja tällä kertaa ”resepti” arkimeikkiin, jonka loihdin oikeastaan aina, mikäli poistun kotoa ja haluan edes hieman panostaa. Käytän meikissä kahdeksaa erilaista tuotetta, joista monesti karsin seitsemään tai kuuteen, mikäli jätän alaripset meikkaamatta ja huulet rajaamatta. Voisinkin tässä kohtaa paljastaa, että meikkaan huulet oikeastaan vain ja ainoastaan sosiaalisen median kuviin sekä juhliin. Eli arjessa en tee juuri koskaan huulimeikkiä, vaan käytän huulilla sävyttävää Hydracolor huulivoidetta (sävynumero 22), joka on ollut suosikkini jo iät ja ajat! Näitä puikkoja löytyy kotoani ainakin kymmenen – jokaisessa laukussa ja nyssäkässä omansa, etteivät vaan pääse loppumaan.

Käytän arkimeikkiin päivästäni kymmenisen minuuttia. Olen ihminen, joka nukkuu ennemmin mahdollisimman pitkään tai aloittaa laittautumisen viime tipassa. Tosin vielä muutama kuukausi sitten, kun olin ripsienpidennyksistä tauolla, meni meikkiin kaksinkertainen aika sen kaiken säätämisen vuoksi (nimimerkillä itsepäiset ripset…). Mutta noin yleisesti, arjessa en kyllä hifistele. Mikäli tiedän, että päivän aikana tullaan kuvaamaan someen kuvia, otan meikit aina mukaan ja fiksaan itseäni vielä ennen kuvaamista. Eli tässä on muuten yksi sellainen asia, joka ehkä näyttäytyy teille hieman eri valossa kuin todellisuus on. Eli ei, en ole ”kuvausmeikissä” päivittäin, vaan välillä kuvia varten laitan luomiväriä ja oikeastaan melkein aina teen huulimeikin, jolloin kasvot eivät ”huku” massaan. Toki tähän vaikuttaa paljon päivän valo – onko aurinkoa vai ei ja ylipäänsä tyyli, jollaista kuviin hakee. Mutta karu faktahan on se, miten kamera ja valo syö väriä iholta, jonka vuoksi kuvissa voi helposti olla hieman enemmän meikkiä kuin normaalisti, ja se on jopa suotavaa.

Tämä nyt siis pienenä pohjustuksena aiheeseen! Tosiaan se ”tavallinen” meikki on rutiinina aika yksinkertainen, eikä siihen montaa tuotetta tarvita. Toki välillä on kiva hifistellä korostustuotteiden kera, mutta mikäli mennään ihan tavallisella tyylillä, siihen lopputulokseen päästään aika yksinkertaisesti ja nopeasti.

MEIKKIPOHJA:

  • Vita Liberata Beauty Blur Skin Tone Optimiser sävyssä latte*

Meikkipohjaan käytän nykyään arjessa vain yhtä tuotetta, sillä tässä kyseisessä tuotteessa on kaikki se, mitä pohjalta kaipaan, eli hehku, heleys, kaunis värisävy ja tasainen lopputulos. Voide toimii BB-voiteen tavoin, eli tasoittaa ihon värisävyä tekemättä siitä kuitenkaan tunkkaista. Itsehän rakastan juuri kuulasta ja heleää ihoa, jonka vuoksi suurin osa meikkivoiteista on tarpeisiini liian raskaita ja peittäviä. Tämäkin tuote on voiteen paksuudelta siinä rajoilla, mutta koska heleys on aivan omaa luokkaansa, siitä on tullut suosikkini! Toinen suosikkini on Vita Liberatan Beauty Blur Sunless Glow, jonka käytin kesällä paljon ja se tosiaan päivettää, sekä toimii kasvoilla itseruskettavan tavoin. Näiden kahden tuotteen väliltä valitsen mieluummin kuitenkin tämän Skin Tone Optimiserin meikkipohjaksi, kun taas Sunless Glown niihin päiviin, jolloin iholleen ei halua laittaa mitään muuta kuin päivävoiteen ja jonkun hehkua, sekä väriä antavan tuotteen.

Itsehän käytän meikkivoidetta juurikin siitä syystä, että sen avulla kasvoihin saa kivasti väriä ja myös pohjan, jonka päälle aurinkopuuteri levittyy tasaisemmin. Minunhan ei siis periaatteessa ihon kunnon kannalta tarvitsisi edes käyttää meikkivoidetta, mutta käytän, koska mielestäni ilman sitä iho on liian alaston. En myöskään osaa meikata pelkän päivävoiteen päälle, vaikka sitäkin kuulemma jotkut tekevät? Jos tähän on jotain vinkkejä, kuulen niistä mielelläni! Eli miten meikata meikkipohja ilman meikkivoidetta, käytättekö mineraalimeikkiä vai mitä? Kaikki luonnollisemmat keinot kiinnostavat etenkin tulevaa ajatellen, kun vuosia tulee lisää mittariin…

SILMÄNALUSET & IHON VIRHEET:

  • MAC Pro Longwear Concealer sävyssä NW20

Kun haluan päästä vain yhden tuotteen voimin ja nopeasti, käytän MACin concealeria, jolla peittyy kätevästi tummat silmänaluset, sekä tarvittaessa myös ihon pienet virheet. Tämä kyseinen värisävy on omalle iholleni suorastaan täydellinen ja peittävyys tuotteessa erittäin hyvä. Ainut miinus pumppupullosta ja siitä, että tuotetta tulee pumppauksesta aina liikaa! Muuten todella monikäyttöinen ja hyvä tuote.

KULMAKARVAT JA RIPSET:

  • Oriflame The ONE Browcara kulmakarvageeli
  • Volyymiripsienpidennykset*
  • Elizabeth Arden Grand Entrance Mascara

Kulmakarvoihin käytän tyypillisesti vain värillistä kulmakarvageeliä. Tämä Oriflamen tuote on näkynyt blogissani jo ikuisuuden ja uskokaa tai älkää, käytän edelleen samaa purkkia, jonka olen saanut aikoinaan testiin! Eli tuote on kyllä äärettömän riittoisaa ja myös edullista (hinta taitaa olla reilu 13 €). Mikäli haluan kulmista skarpimmat, lisään niihin myös kynää ja välillä Anastasian kulmaväriä, mutta näin vain, mikäli haluan (ja aikaa on) hifistellä.

Ripsistä puolestaan löytyy ne jo mainitsemani arkimeikkiä nopeuttavat volyymiripset, jotka otin reilu kuukausi sitten kolmen kuukauden tauon jälkeen takaisin. Ripsienpidennykset helpottavat elämääni hyvin paljon ja olen ollut jälleen erittäin tyytyväinen päätökseeni palata niihin takaisin. Käyn huolloissa vielä näin vuosienkin jälkeen Beauty Anniinan Anniinalla. Anniina osaa tehdä juuri sellaiset ripset kuin toivon ja tietää täydellisesti makuni niiden suhteen! Tällä kertaa laitettiin kokeeksi hieman lyhyemmät ripset, eli pituus on nyt 9-10 mm ja kaarevuus D. Tykkään tästä lyhyemmästä pituudesta todella paljon ja luulen, että näihin nyt myös jään. Ja kuten kuvista näkyy, lopputulos on luonnollinen – ei liian silmiinpistävä, mutta ei myöskään valju. Vaikka minulla onkin ripsienpidennykset, käytän useimmiten myös alaripsissä ripsiväriä, sillä pidän avatusta katseesta. Sen sijaan rajauksia ja luomivärejä käytän harvemmin. Rajauksia jopa suorastaan inhoan, sillä ne eivät istu silmieni malliin, tai sitten en vaan osaa niitä oikeaoppisesti tehdä?

KOROSTUKSET JA VARJOSTUKSET:

  • Physicians Formulan Butter Bronzer sävyssä Deep Bronzer*
  • Anastasia Beverly Hills Blush Kit

Jos minulta kysytään, aurinkopuuteri ja poskipuna ovat meikin ehdottomia kulmakiviä! Käytän aurinkopuuteria kasvojen varjostuksiin ja poskipunaa poskipään korkeimmalle kohdalle. Näiden kahden tuotteen avulla kasvot saavat kauniisti eloa, väriä ja hehkua. Itselläni on muutama suosikki aurinkopuutereista, eli Benefitin HOOLA, BOHOn aurinkopuuteri ja uusimpana suosikkina Physicians Formulan Butter Bronzer. Tämän Physiciansin tuotteen löytäminen oli oikeastaan täysin sattumaa, nimittäin selasin Lykon verkkokauppaa etsien sieltä BOHOn aurinkopuuteria (jota heidän valikoimissaan ei siis ollut), jonka seurauksena päädyin riskillä ottamaan tuotteen, jota oli kehuttu ja joka nousi aurinkopuuteri hakusanalla ihan sinne tuotelistan kärkeen. Pakko sanoa, että täydellinen löytö – tosin ehkä yhtä sävyä vaaleampi voisi olla parempi näin talven tullen? Puuterin koostumus on kuitenkin aivan täydellinen ja se levittyy erittäin kauniisti iholle antaen samalla nättiä hehkua. Puuteri on aika heleää, eli mikäli tykkää täysin matasta lopputuloksesta, tämä ei ole juttusi.

Poskille käytän puolestaan Anastasian palettia, joka on ollut käytössäni jo pitkään ja siitä värisävyä Coastline. Anastasian tuotteet ovat tunnetusti priimaa, eikä muuten ollut tämäkään tuote pettymys! Punassa on runsaasti pigmenttiä ja värisävy on mitä täydellisin omalle iholle. Itsehän pidän eniten korallin ja persikan sävyistä poskipunissa, mutta tästä paletista löytyy sävyjä myös hempeän roosan ystäville.

HUULET:

  • MAC Crème D`Nude Cremesheen lipstick*
  • Lumenen rajauskynä sävyssä Luonnon Henkäys (tarkempaa tietoa ei ole)

Viimeisenä, mutta ei missään nimessä vähäisimpänä huulet. Kuten sanottu, tykkään käyttää kuvissa huulipunaa ja rajausta, sillä se saa ilmeen näyttämään skarpimmalta. Minut tuntevat tietävät, että rakastan nudepunia, joista yksi suosikkini on tämä kuvissa huulillani näkyvä värisävy. Sävy on hyvin vaalea, mutta kevyt kiilto pehmittää sitä mukavasti. Rajauskynistä suosikkini on puolestaan Lumenen ikivanha rajauskynä, jonka tarkemmat tuntomerkit ovat tosiaan kuluneet pois, sillä kynä on aivan lopussa! Todennäköisesti tätä ei enää edes myydä. Myös MACilla on hyviä rajauskyniä ja muistelisin, että sävy Etcetera oli ainakin jossain kohtaa aika täydellinen nudepunan kaveri?

Meikkisiveltimistä olen käyttänyt jo vuosia Ecotoolsia, mutta uusin suosikkini on Skincityltä saatu MAKETHEMAKE -sivellinsetti* (ei mainoslinkki), jonka siveltimet olen todennut äärettömän hyviksi! Etenkin suuri aurinkopuuterisivellin on paras koskaan kokeilemani aurinkopuuterisivellin ja siitä en enää luopuisi. Siveltimillä on iso rooli meikkauksessa, vaikka toisin voisi ehkä kuvitella. Meikkipohjan tosin levitän sormin, eli takavuosien hittituote Beautyblender ei ole ollut minulla enää aikoihin käytössä.

Mikäli arkimeikki herättää ajatuksia, ihmetystä tai kysymyksiä, kuulen niistä mielelläni? Myös tuotevinkkejä saa jakaa, mikäli olette bonganneet vasta jotain sellaista, jota minunkin tulisi ehdottomasti kokeilla. 😉

Nyt rentouttavaa sunnuntaita!

kauneus meikki tutoriaalit paivan-tyyli
Kommentit (2)
  1. Moi,

    Kiitos tästä postauksesta, meikkivinkit ovat aina tervetulleita 🙂 Täytyypä ottaa testiin tuo Vita Liberatan Beauty blur, olen sen muutaman kerran meinannut hankkia mutta olen jäänyt empimään hinnan vuoksi. Itseänikin kiinnostaa meikissä heleä ja kuulas pohja.

    Oikeastaan lähdin kirjoittamaan kommenttia siksi, koska halusin sanoa, että huhhuh miten kauniita kuvia susta! <3

    Hyvää sunnuntain jatkoa sinne:)

    -Milla

    1. Moikka Milla!

      Kiva kuulla, että postaus oli mieleinen. 🙂 Siis kannattaa ehdottomasti, on hintansa väärti! Tuolla juuri heleä ja kuulas pohja on mahdollinen, joten iso suositus tuotteelle.

      Ja kiitos paljon! <3 Ihanaa viikkoa sinne!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *