Herkullinen chia-kauravanukas

Yksi suurimmista ruoka rakkauksistani on chiavanukas. Täyteläinen, pehmeä, kauniisti koristeltu vanukas, joka maistuu ihanasti vaikka aamiaiseksi tai välipalaksi. Tuo vanukas ei koskaan petä ja sen voimalla jaksaa helposti useammankin tunnin! Voit valmistaa vanukkaan pelkästään chioihin ja nesteeseen tai tehdä kuten minä tavallisesti teen, eli lisätä joukkoon myös mausteita sekä isoja kaurahiutaleita. Nimenomaan kaurahiutaleilla vanukkaasta saa tuhdimman eikä chian siemeniä tarvitse laittaa niin runsaasti. Jos taas mietitään nimenomaan kauraa ja chioja raaka-aineena, ei voida kyllä puhua kuin erittäin terveellisestä ravinnosta!

Kuten puurojenkin, myös vanukkaiden kanssa vain taivas on rajana. Voit oikeastaan yhdistellä mitä raaka-aineita ikinä tahdotkaan ja loihtia noista juuri sinun makuusi toimivan vanukkaan. Itse pidän tosiaan kauran ja chiojen yhdistelemisestä sekä kuorrutuksessa puolestaan tykkään yhdistellä visuaalisesti toimivia värejä, niin hedelmien, marjojen kuin erilaisien tahnojen, hiutaleiden sekä siementen avulla. Toki tärkeintä on kuitenkin ravintosisältö, eli se, että kokonaisuus olisi ravitseva ja monipuolinen. Tuo itse pohjahan on jo aika proteiini- ja kuitupitoinen, joten koristeluun tykkään käyttää hedelmiä, marjoja sekä hyvien rasvojen lähteitä.

Oma vanukkaani on tällä(kin) kertaa aikamoinen sekametelisoppa mutta tämä on se tuttu ja herkullinen vaihtoehto – suomalaisia pakastevadelmia, isohko banaani, cashew-tahnaa, granolaa (ilman lisättyä sokeria) ja ripaus kanelia. Tykkään koristella vanukkaan niin täyteen, ettei se itse vanukas edes täytteiden alta pilkota mutta lupaan, kyllä se sieltä pohjalta löytyy!

CHIA-KAURAVANUKAS (GL, M)

  • 2 rkl chian siemeniä
  • 2/3 tl vaniljajauhetta (käytin Foodinin Bourbon-jauhetta)
  • 1,5 dl isoja kaurahiutaleita
  • 2,5 dl luomu kaurajuomaa
  • 1/2 dl kookoshiutaleita
  • 2 tl hunajaa
  • Ripaus laadukasta suolaa

Koristeluun:

  • Suomalaisia pakastevadelmia
  • 1 banaani
  • Granolaa (käytin Pauluns kaakao & vadelma sekoitusta)
  • Cashewtahnaa (käytin Foodinin)
  • Kanelia

Sekoitetaan kuivat aineet keskenään kulhossa, jonka jälkeen lisätään joukkoon kaurajuoma sekä hunaja. Sekoitetaan seos huolellisesti ja laitetaan jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi. Itse tykkään tehdä vanukkaan edellisenä iltana seuraavaa päivää varten, jolloin se ehtii tekeytymään jääkaapissa useamman tunnin ajan ja näin ollen on myös varmasti vatsaystävällinen. Chiojen kanssa, kun saa olla tarkkana jotta ne ehtivät paisumaan riittävästi!

Kaadetaan valmis vanukas syvään lautaseen ja lisätään päälle täytteet, jonka jälkeen vanukas on valmista nautittavaksi! Rinnalle vielä herkullinen luomu kahvi, johon kannattaa lisätä loraus MCT-öljyä, nam.

Eipä sitten muuta kuin oikein ihanaa ja aurinkoista päivää jokaiselle! 

Herkän ihmisen suojakuori

Olen aina ollut sisimmässäni todella herkkä. Silti niin usein kuulen siitä, kuinka minusta ei päälle päin tai aina edes käytökseni perusteella uskoisi, että olen herkkä ihminen. Olen nimittäin erittäin hyvä piilottamaan herkkyyteni ja teen sen luontaisesti nimenomaan kovan kuoren avulla. Tilanteissa, joissa minuun sattuu kaikista eniten, otankin esiin tuon kylmän ja kovan suojakuoren, jonka turvin pystyn käyttäytymään täysin päinvastaisesti kuin miltä sisimmässäni tuntuu.

Tämä aihe nousi jälleen pintaan, sillä ihan lähipäivinä kuulin asioita, joista loukkaannuin ja pahoitin mieleni. Tuntui todella pahalta kuulla jotain sellaista, mitä en olisi halunnut kuulla. Kuitenkin sen sijaan, että myönsin edes itselleni sitä, että nyt muuten sattuu – reagoin kuulemaani täysin päinvastaisella tunteella, eli kylmyydellä ja negatiivisuudella. Päätin, että tämä ihminen, johon nyt petyin ei tule enää koskaan saamaan minulta osakseen mitään hyvää ja mietin, etten halua kohdata häntä enää ikinä. Tuon negatiivisen tunnereaktion kanssa velloessani tuli minulle aivan suunnattoman paha olo. Lopulta purskahdin itkuun ja annoin sen koko pettymyksen tunnevyöryn tulla sellaisenaan ulos. Jälkeenpäin jäin miettimään tuota kokonaisuutta ja reagointitapaani, sillä aivan liian usein tosiaan reagoin asioihin täysin päinvastaisella tunteella kuin, mitä sisimmässäni tunnen.

Suojaankin itseäni todella herkästi suojakuoren avulla. Nuorempana tein sitä vielä enemmän enkä näyttänyt juuri kenellekään herkkää sisintäni. Kun teki mieli itkeä, ajattelin, että minähän en itke tai suorastaan uhkuin päättäväisyyttä siitä, että minua ei kukaan pysty satuttamaan. Suojakuori on ikään kuin rooli, johon tietynlaisissa uhkaavissa tilanteissa sujahdat. Varsinkin ne tilanteet, joissa tunnet epämiellyttäviä tuntemuksia kuten epävarmuutta, kipua, pelkoa tai sisimmän vahingoittuvuutta, voi kuoreen hyppääminen olla se tuttu ja turvallinen opittu tapa. Tuo kuori nimittäin auttaa minua selviämään tilanteesta muka näennäisesti helpommalla, sillä hyppään rooliin ja tällöin tukahdutan ne todelliset tunteeni. Suojakuori on kuitenkin useimmiten meitä rajoittava ja negatiivinen asia, sillä se tukahduttaa ne aidot tunteet, joita tapahtunut nostaa pintaan. Jos tuota taas tekee jatkuvasti saattaa se pidemmällä tähtäimellä aiheuttaa sen, että kadottaa yhteyden itseensä sekä sisimpäänsä.

Koska harrastan nykyään tiedostavaa ajattelua ja olen herkkä reaktioideni sekä tunteideni suhteen, otin tuon esiin tulleen suojakuoren jälleen kerran käsittelyyn. Jäin miettimään, että miksi taas suojauduin vihalla ja kylmyydellä vaikka se todellinen tunteeni oli pettymys, suru ja paha mieli? Minun ei ole mitään järkeä paeta sitä, että tunnen kipua jos sattuu. Tuo tapa on nimittäin kuormittava ja nimenomaan sellainen, jonka avulla tiedostamattanikin kerään sisimpääni huonoa pyrkimällä ajattelemaan päinvastoin kuin aidosti tunnen. En oikeastaan ole edes täysin varma mistä tuo tapani toimia on oikein lähtöisin, sillä olen toiminut kyseisellä tavalla niin kauan kuin muistan. Liittyykö se jollain tavalla siihen, että olen se kaikesta selviävä ja pärjäävä ihminen, jolle heikkouden myöntäminen on toisinaan niin vaikeaa? Se saattaa juontaa juuriaan myös emotionaalisen estyneisyyden tunnelukostani, joka nimenomaan kohdallani näkyy niin, etten pysty läheskään aina olemaan tunteideni kanssa sataprosenttisen vapaa. Suojamuurin käyttö voi olla myös sitä, että yksinkertaisesti pelkää liikaa ikäviä tunteita. Se, että sattuu, kun harvoin on kovin mieluisa tunne tuntea.

Veikkaan etten ole ainut, joka hyppää toisinaan suojakuoreen suojellakseen itseään. Tuo kuori on kuitenkin kaikkea muuta kuin suojeleva, sillä se tukahduttaa ja aiheuttaa hallaa meissä. Muistan olleeni nuorempana jopa siinä pisteessä, etten ollut itkenyt kuukausiin ja mikään ei enää itkettänytkään – olin ikään kuin tunnemaailmaltani tukehdutettu. Tuohon aikaan olin niin kova ja kylmä, että nyt asiaa miettiessäni tulen ainoastaan todella surulliseksi. Todellisuudessa minun oli kuitenkin vaan niin paha olla, että pyrin peittoamaan sen kaiken huonovointisuuden kylmyyden ja kovuuden taakse. Olin kuin verhottu suojapanssarilla, jonka varjossa elin koska en halunnut tuntea pettymyksiä, kipua tai tulla satutetuksi. Kuitenkin se olotila oli vaan nimenomaan noita edellä mainitsemiani – kaukana helposta tai hyvästä.

Onneksi ikävuodet ja henkinen kasvu ovat vapauttaneet minua tunnemaailmani suhteen, vaikka silti edelleen tulee eteen näitä hetkiä, jotka nostavat pintaan vanhat käyttäytymismallit. Veikkaan etten oikein koskaan täysin vapaudu tuosta panssarin käytöstä, sillä se on niin iskostettuna minuun. Kuitenkin tärkeintä on se, että tunnistaa itsestään ne hallaa tekevät käyttäytymismallit ja puuttuu niihin. Se, että vastustan luontaisia tunteitani, on paljon rankempaa kuin, että antaisin niiden vaan tulla ulos. Jälleen kerran nimittäin huomasin, että vasta itkiessäni ja vapauttaessani ne aidot tunteet, jotka pyrin piilottamaan koin oloni huomattavasti paremmaksi.

Itse asiassa vasta siinä kohtaa koko asia muuttui vähäpätöiseksi ja osasin katsoa sitä myös sen toisen ihmisen kannalta sekä samalla asetuin ikään kuin tilanteen yläpuolelle. En toivo hänelle pahaa ja jos kohtaamme, en kosta negatiivista negatiivisuudella. Tämän päätöksen tekeminen sai minut tuntemaan oloni huomattavasti helpommaksi. Kuin taakka olisi otettu harteiltani.

Heräsikö teillä ajatuksia asian suhteen tai koetteko suojakuoren käytön ylipäänsä tutuksi? Millaisissa tilanteissa teidän kohdallanne suojakuori on se luontainen tapa puolustautua?

 

Kuvat: Iines / Edit: minä