Objektiivi vinkkaus

Muistatteko vielä, kun joku aika sitten mainitsin uudesta Canonin 50 mm 1.4 linssistä? Sain siis linssin testaukseen Canonilta ja rakastuttuani hankin sellaisen omakseni. Olen ollut ihan mielettömän tyytyväinen! Linssi on ihanan valovoimainen ja siinä on kivan pehmeä piirto. Kaikki viime aikaiset kuvani on otettu kyseisellä objektiivilla ja muutama teistäkin on kysellyt olenko käsitellyt kuvia jotenkin, kun näyttävät niin ”silotelluille”. Vastaus tähän on, että käsittelen kuviani todella vähän. Ainoastaan silloin jos valo on ollut huonohko ja haluan lisäboostia kuviin, silloin käytän värikäyriä, kirkkautta ja kontrastia. Yleisesti ottaen hyvässä valossa otetut kuvat pystyy poikkeuksetta lisäämään sellaisenaan, kun on näin hyvät kuvausvälineet.

Linssihän mahdollistaa hyvät tuote- ja ruokakuvat, sekä muut suhteellisen läheltä kuvattavat jutut. Monet sanovat, että 50 mm ei olisi niinkään asukuvaukseen mutta itse olen kyllä pitänyt tätä aika hyvänä siinäkin puuhassa. Tykkään vaan niin paljon siitä pehmeästä piirrosta minkä linssillä saa aikaiseksi. Lisäksi blurrattu tausta mahdollistuu tällä todella hyvin. Ainut mihin kyseinen objektiivi ei mielestäni niin hyvin sovellu on maisemakuvaus. 

Lisäksi pakko vielä mainita, että hyvään lopputulokseenhan vaikuttaa paljon myös kameran runko. Olenkin ollut niiiiin tyytyväinen satsattuani Canonin 6D:hen, paras hankinta hetkiin! Kun entisessä kamerassani (5D mark I) pystyi ISOa säätämään max 800 saamatta kohinaisia kuvia, niin tässä ISOa voi säätää ihan 10 000 saakka niin, että kuvanlaatu säilyy yleisesti ottaen hyvänä. Tämä mahdollistaa siis huonommissakin valotusolosuhteissa hyvän jäljen saamisen. Täyskinokenno tuo kuviin syvyyttä ja sellaista sielukkuutta mihin olen ihan koukuttunut. Kyllä laadukkaat kuvat ovat vaan ilo silmälle! 🙂

Löytyykö monelta tämä 50 mm 1.4:nen? Oletteko olleet yhtä tyytyväisiä linssiin kuin meikäläinen? 🙂 Täällä seuraava haave olisikin sitten Canonin 100 mm f/2.8L Macro IS USM, jolla saa super tarkkaa ja terävää lähikuvaa. Ei muuta kuin säästämään! 😉

Kommentit (3)
  1. Kivan pehmeä piirto…? Eikö ton ideana olis just piirtää terävää?

  2. Kiitos kivasta blogista. Löysin tieni tänne Annassa olleen jutun perusteella. Valokuvaus on kivaa ja mulla on Canonin järkkäri, mutta karvalakkimalli ja tarkoitus olisikin päivittää se paremmalle tasolle. En vaan ymmärrä noista linsseistä ym. mitään. Oletko itseoppinut vai käynyt jonkun kurssin?

    1. Moikka! Kiva kuulla, että tie löytyi blogiin Annasta. 🙂 Ymmärrän, kannattaa googletella ja liikkeissähän pyörii ammattilaisia. 🙂 Miehelläni on ollut aikanaan studio Helsingissä ja hän on valokuvannut useamman vuoden, nykyään sitten videoiden puolella, joten ammattitaitoa alalta löytyy ja täten myös tietoa kaikesta kameroihin liittyvästä. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *