9 x mitä sinkkuelämä on opettanut minulle?

Yksin oleminen ja eläminen on ehkä monelle kauhistus mutta itse en koe sitä mitenkään ahdistavana. Olen sivuuttanut aihetta ennenkin ja jälleen tässä yhteydessä voisin mainita, etten ole ollenkaan läheisriippuvainen ihminen. Toki eron jälkeen tilanne oli jonkun aikaa päinvastainen mutta se on täysin luonnollista. Kun on vuodet toisen ihmisen kanssa, toki sitä on outoa olla yksin kotona tai tehdä asioita ylipäänsä itsekseen. Menee aikaa, että elämästä saa taas kiinni mutta siitä se ylämäki sitten taas lähteekin.

Koska koen, että yksin oleminen on opettanut itselleni paljon, halusin tehdä aiheesta postauksen ja kasata tänne ne asiat, jotka tämä itsensä kanssa eläminen on minulle etenkin viimeisen parin vuoden aikana opettanut. Toki yksin oleminen opetti jo nuorempanakin mutta koen, että etenkin näin vanhemmalla iällä se on todella vaikuttanut minuun ja vieläpä huomattavasti vahvemmin.

Henkistä kasvua

Tämä kohta on ehdottomasti se tärkein! Olen nimittäin kasvanut parin vuoden aikana henkisesti todella paljon ja nimenomaan aikuisempaan suuntaan. Tunnen nyt itseni paremmin sekä ajattelen asioista syvemmin, koska elämä ajoi minut pisteeseen jossa tuli etsiä sitä syvintä olemusta itsestään. Toki tähän ajanjaksoon on kuulunut myös todella vaikeitakin hetkiä, mutta osittain niidenkin vuoksi olen joutunut henkisesti kasvamaan ja kypsymään.

Yksin oleminen ei ole noloa eikä häpeällistä

Aivan liian usein olen kuullut sinkkujen tuntevan häpeän tunteita omasta parisuhde statuksestaan ja kyllä itsekin häpesin alkuun sitä, että ero tuli ja epäonnistuttiin. Sinkku myöskin mielletään usein vähän sellaiseksi hylkiöksi, joka ei mahdu pariskuntailtoihin tai jota kukaan ei ”huoli”. Tuo ei kuitenkaan pidä paikkansa! Kyse nimittäin harvoin on siitä, etteikö ihminen löytäisi ketään vaan ennemminkin siitä, ettei ole oikea hetki tai aika suhteelle. Yksin eläminen ei ole millään tavalla häpeällistä vaan sanon tähän aina, että se on yksi parisuhdestatus muiden joukossa. Ylipäänsä ihminen voi olla kokonainen myös yksin eikä siihen tarvita aina toista ihmistä.

Olen hyvä juuri tällaisena – sinkkunakin

Eron jälkeen olin aika riekaleina henkisesti mutta viimein ymmärtänyt, että olen hyvä juuri tällaisena. Se, ettei suhde toiminut yhden kanssa ei tarkoita, etteikö se jossain kohtaa toimisi toisen ihmisen kanssa. Itsensä hyväksyminen ja se, ettei etsi itsestään vikoja on tärkeää. Kaikki ihmiset eivät sovi loppupeleissä toisilleen eikä siinä ole kyse yhtään enempää sinun hyvyydestä tai huonoudesta.

Tiedän paremmin, mitä haluan

Kun nyt mietin miesmakuani, on se muuttunut hyvin paljon kymmenessä vuodessa. Kirjoitin taannoin itse asiassa postauksenkin siitä, mitä mieheltäni haluan ja ehkä se tärkein seikka minulle onkin nykyään huumorintaju ja se, että toinen ihminen saa minut nauramaan. Myös henkinen yhteys ja hyvä olo ovat isossa roolissa. Näin vanhemmiten sitä tosiaan osaa jotenkin vaatiakin ihmissuhteilta enemmän ja nimenomaan niitä oikeita asioita.

Olen vahva yksinkin

Vaikka en olekaan koskaan ollut ehkä se kaikista heikoin ihminen ja parisuhteessakin minusta oli vastusta toiselle, sinkkuna sitä on kyllä oppinut entistä vahvemmaksi. Ja tällä en nyt tarkoita herkkyyden katoamista vaan sitä, että kokee selviävänsä asioista yksinkin. Osaa vaihtaa ne lamput tai avata viemärit. Ei ole piirun vertaa avuton ja kykenee tekemään kaiken saman kuin tekisi jos olisi kumppani. Kykenee myös seisomaan omilla jaloillaan ihan yksinkin eikä välttämättä tarvitse rinnalle toista ihmistä pitämään kiinni. Älkää ymmärtäkö tätä väärin, mutta sellainen tietynlainen itsenäisyys kyllä lisääntyy sinkkuna ollessa.

Ystävyyssuhteet ovat elämän suola

Koen, että sinkkuelämän myötä ystävyyssuhteeni ovat syventyneet. Vaikka en koskaan seurustellessa hylännytkään ystäviäni niin silti sinkkuna noista useampi suhde on kuitenkin vahvistunut – toisaalta osa on taas ehkä etääntynytkin. Ehkä juju on nimenomaan siinä, että yksin ollessa ne ystävät ovat se suurin tuki ja turva, kun taas parisuhteessa se kumppani. Sitä tekee enemmän asioita heidän kanssaan ja yhdessä suunnitellaan matkoja sun muuta.

Kun rakastaa itseään, on helpompi rakastaa myös toista

Tämä on myöskin seikka, jonka yksin oleminen on minulle opettanut. Vaikka ehkä jonkun mielestä klisee, itse väittäisin todeksi. Toki rikkinäinenkin voi rakastaa mutta helpompi on osoittaa välittämistä toiselle ihmiselle jos ja, kun on sinut itsensä kanssa. Kun on itsensä kanssa balanssissa, on suuremmat rahkeet onnistua myös parisuhteessa.

Varovaisuutta ihmissuhteissa

Tämä ei ehkä ole pelkästään hyvä asia mutta itsesuojeluvaistoa sinkkuna oleminen on kyllä opettanut. Alkuun sitä oli jotenkin niin sinisilmäinen, kun oli vallan unohtanut sinkkuelämän säännöt mutta nopeastipa ne jälleen oppi – kantapään kautta tietenkin. Sinkkuna oleminen on tehnyt varovaiseksi ja sitä oikeastaan miettiikin nykyään tarkemmin keneen luottaa, sillä kaikenlaisia tyyppejä on liikkeellä.

Yksinkin voi olla hauskaa

Sinkkuna oleminen ei mielestäni rajoita elämää millään tapaa. Se antaa enemmän vapauksia etkä koskaan ole kenellekään tilivelvollinen. Sinkkuelämän ei myöskään tarvitse olla tylsää tai millään tapaa puutteellista, vaan se voi olla aivan yhtä mielenkiintoista kuin parisuhde elämäkin. Parisuhteessa ollessa sitä toki ajattelee tietyistä asioista eri tavoin eikä voi toimia ihan niin vapaasti kuin yksin ollessa mutta sen ei todellakaan tarvitse olla tylsää. Jos se kohdallasi sitä on niin kannattaa pysähtyä ja miettiä, voisiko siitä saada kuitenkin enemmän irti?

Mitä te muut sinkut olette oppineet sinkkuelämästä?

 

Kuvat: Taru / edit: minä

Kuinka kohdata negatiiviset tunteet?

Vaikka sitä kuinka toivoisi, että elämä olisi ainoastaan kivoja ja hyviä tunteita, on totuus toinen. Elämään nimittäin kuuluvat negatiivisetkin tunteet ja ilman niitä emme osaisi varmastikaan arvostaa hyvin soljuvaa arkea saatikka onnellisuutta. Itselleni negatiiviset tunteet ovat tulleet erityisen tutuiksi parin viime vuoden aikana, kun olen lopettanut niiden pakoilun ja rohjennut kohtaamaan tunnemaailmaani eri tavoin kuin aikaisemmin. Toisaalta taas tämä päätös kohdata tunteita on vienyt välillä todella synkkiinkin tunnepohjaisiin tiloihin mutta silti koen, että on se parempi kuin elää jatkuvasti negatiivisia tunteitaan pakoillen. Totuus on kuitenkin se, että negatiivisiin tuntemuksiin ei kuole, vaan ne ainoastaan kasvattavat.

Oma heikkouteni on, että otan usein elämässä asiat turhankin raskaasti. Vaikka osaankin nauttia ja iloita, samaan aikaan herkkyyteni aikaan saa minussa usein aivan liikaa stressiä, huolta ja ahdistusta. En kuitenkaan pysty itseäni muuttamaan mutta se, mitä voin tehdä on opetella tuntemaan, ymmärtämään ja käsittelemään omaa henkistä puolta, jota olenkin jo pidempään pyrkinyt tekemään. Toki on aikoja ja elämäntilanteita ettei tuohon täydellisesti edes kykene mutta sekin lienee täysin inhimillistä. Tärkeintä on mielestäni se, että pyrkii ymmärtämään sekä etsii tunteilleen syitä. Ei vaan tunne, vaan oikeasti miettii, mistä kyseinen negatiivinen tunne oikein pulppuaa. Itse en nimittäin usko, että yksikään huono tunteemme tulee tyhjästä. Viha, ikävä, katkeruus, surumielisyys – ne kaikki kumpuavat jostakin.

Kuinka sitten kohdata negatiiviset tunteensa? Kuinka minä sen teen hetkinä, jolloin kohtaan tunteita, joita en välttämättä haluaisi tuntea?

KIVUN KOHTAAMINEN

Ihan ensimmäinen reaktio itselläni on negatiivisten tunteiden kanssa useimmiten fyysinen pahoinvointi. Mitä vaikeammasta tunteesta on kyse, sitä vahvemmin reagoin. Itken myös herkästi ja se onkin yksi tapa reagoida kipuun. Mikään noista tuntemuksista ei kuitenkaan ole häpeällinen asia. Reagoimme kipuun sitten millä tavalla tahansa, se on täysin hyväksyttävää. Aivan ensimmäinen asia negatiivisten tunteidensa kohtaamisessa onkin hyväksyä totuus ja se, että nyt sattuu. Se on ihan okei, että koen kipua ja reagoin siihen.

Ihmisen luontainen puolustautumiskeinohan on kieltäminen sekä pakoilu. Tätä itsekin ison osan elämästäni harrastaneena voin käsi sydämellä sanoa, että suurin virhe on paeta. Tunteiden tukahduttaminen on pitkässä juoksussa todella raskasta ja niin tehdessämme teemme pelkästään hallaa itsellemme.

NEGATIIVISTEN TUNTEIDEN KÄSITTELEMINEN

Kun tunne on kohdattu ja se erilaisin sinulle luontaisin muodoin koettu, on aika suhtautua siihen realistisemmin. Lähinnä siis miettiä syvemmin mistä on kyse ja miksi tunnen näin? Usein ihmismieli paisuttelee asioita ja saatamme esimerkiksi kuvitella tai ennalta pelätä tapahtumattomia juttuja. Usein negatiivinen tunne on myös siinä hetkessä ja nimenomaan johtuu jostain tapahtuneesta asiasta. Noissa tilanteissa kivun syyn löytäminen ja sitä kautta oman mielensä ymmärtäminen on tärkeää.

Itse esimerkiksi reagoin usein ihmissuhdeasioihin vahvasti, sillä olen pettynyt niin monta kertaa juuri tuolla osa-alueella. Siinä mielessä ymmärränkin itseäni ja tiedostan, että näin on käynyt aikaisemminkin, jonka vuoksi nytkin ahdistaa jos tilanteessa on samanlaisia piirteitä kuin jossain aikaisemmassakin tilanteessa. Se, että tiedostan tuon on itselleni tärkeä asia enkä yritä verhota sitä esimerkiksi johonkin muuhun. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen ja vaikka tämänkin ääneen sanominen tietyllä tapaa nolottaa ja saa minussa aikaan epäonnistumisen tunteita, koen silti olevani rohkea. En pelkää nähdä sisimpääni ja olla jopa negatiivistenkin tunteideni suhteen rohkea.

LÄPIKÄYMINEN

Kun olet kohdannut negatiiviset tunteesi ja oivaltanut, mikä on tunteidesi takana, on aika käydä asiaa rakkaudellisesti läpi. Korostan etenkin rakkaudellista otetta omaan sisimpään, joka ei missään nimessä ole itsellenikään itsestäänselvyys. Olen nimittäin niitä ihmisiä, joka alkaa usein kiputilanteissa soimaamaan itseään tai miettimään omia vikojaan. Toisaalta taas tiedostan myös sen, mistä tuokin johtuu. Asiat ovat usein niin monen historiassa tapahtuneen asian summa, että niiden kasaaminen on joskus kyllä aikamoinen sekamelska.

Jos negatiivisiin tunteisiisi liittyy toinenkin ihminen, on tärkeää ottaa askel myös häntä kohden. Usein voi olla, ettei toinen ole ollenkaan ymmärtänyt reaktiotasi, koska ei ole tiennyt kaikesta, mitä olet kokenut. Siksi vuorovaikutus esimerkiksi läheisissä ihmissuhteissa on niin tärkeää. Kannattaakin siis pyrkiä mahdollisimman avoimesti kertomaan toiselle, mikä on hätänä ja miksi tunnet kuten tunnet. Itse ainakin koen, että avoimuus ihmissuhteissa on se juttu, joka ehdottomasti kantaa! Tulee kuitenkin ymmärtää, että me kaikki olemme erilaisia eikä se kaikille ole helppoa.

LOPULTA PAREMPI OLO

Kun kipu on kohdattu, hyväksytty, mahdollisesti jopa ymmärretty sekä vielä läpi käyty, on olo varmasti huojentunut. Näiden juttujen kanssa ei kuitenkaan ole mikään kiire, eli prosessoiminen voi viedä todella pitkäänkin. Elämässä on kriisejä, joita ei käsitellä yhdessä yössä eikä välttämättä kuukausissakaan. Kuitenkin se, että on tiedostava itseään ja tunteitaan kohtaan, eikä pakene edes kipua tai pelkoa, on oikeasti aika iso askel hyvinvoivaan elämään.

Itse en ole edelleenkään näissä asioissa mikään pro mutta vuosi vuodelta osaan käsitellä tunnemaailmaani paremmin. Ajoittain tulee kuitenkin hetkiä, että tuntee olevansa jälleen pieni lapsi – niin hukassa tai särkyvä – sekin on kuitenkin täysin sallittua. Ihminen on inhimillinen ja inhimillisyyteen kuuluu myös aikuisiällä negatiiviset tunteet.

Toivottavasti tästä oli hyötyä jollekin negatiivisten tuntemusten kanssa painivalle! <3

Kuvat: Taru / edit: minä